Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

HS pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa

Politiikka
 
Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina 11. maaliskuuta sivulla D2 AKT:n puheenjohtaja Timo Rädystä ja entisestä viestintäpäällikkö Hilkka Ahteesta seuraavaa:

”Ahde nousi pian viestintäpäälliköksi, ja välit puheenjohtajaan olivat työntekijöiden mielestä liiankin lämpimät, kun ’Hilkan piti olla joka paikassa missä Timokin oli’. Kerrotaan, että parilla oli suhde, jonka äkisti päätyttyä vaikeudet alkoivat.”

Hilkka Ahde on 12. maaliskuuta tiedotteessaan pitänyt väitettä kerrotusta suhteesta ”täysin perättömänä”.

HS:n toimittajat ovat kuulleet suhdeväitteen useilta lähteiltä. Monet lähteet liittävät väitetyn suhteen kariutumisen tutkinnassa olevaan rikosepäilyyn. Siksi ammattiyhdistyspiireissä puheenaiheena ollut asia haluttiin mainita sunnuntaisivujen Rädyn henkilökuvassa.

Lehdellä ei ole kuitenkaan omaa näyttöä seurustelusuhteesta.

Haluan HS:n vastaavana päätoimittajana todeta, että sunnuntaisivujen muotoilu oli tältä osin harhaanjohtava. Pyydän siksi Hilkka Ahteelta ja muilta asianosaisilta anteeksi lehden aiheuttamaa mielipahaa.

Helsingissä 12. maaliskuuta 2012


Mikael Pentikäinen
vastaava päätoimittaja