Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn

Politiikka
 
STT
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kuolinavun mahdollistamista ajava Exitus ry valmistelee kansalaisaloitetta eutanasiasta.
Kuolinavun mahdollistamista ajava Exitus ry valmistelee kansalaisaloitetta eutanasiasta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Nykyinen eduskunta voi joutua ottamaan kantaa eutanasian laillistamiseen, vaikka useat puolueet välttelevät tarttumista asiaan.

Kuolinavun mahdollistamista ajava kansalaisjärjestö Exitus ry valmistelee lakialoitteen muotoon tehtyä kansalaisaloitetta asiasta. Perustuslakiuudistuksen vuoksi eduskunnan on otettava 50 000 allekirjoittajan aloite käsittelyynsä.

Kansalaisaloite tuli mahdolliseksi maaliskuun alussa. Nimien keruuta hankaloittaa kuitenkin käytännössä se, että oikeusministeriö saa luotettavaan nettitunnistukseen tarvittavan sovelluksensa käyttöön vasta vuoden lopulla. Se viivästyttää myös Exituksen aloitetta, joka piti laittaa vireille jo keväällä. Omaa järjestelmää Exitus ei nimien keruuseen lähtenyt kehittämään.

"Se olisi voinut aiheuttaa meille rahakustannukset, joista emme olisi kunnialla selvinneet", Exituksen puheenjohtaja Jaakko Ojanne sanoo.

Hankkeesta ei ole kuitenkaan luovuttu. Exitus kehittää lakialoitetta eduskuntakuntoon Avoin ministeriö -nettisivustolla, jossa kansalaisten aloitteita muokataan toteuttamiskelpoisiksi.

Vaikka eduskunnalla on velvoite ottaa kansalaisaloitteet käsittelyyn, sen ei tarvitse hyväksyä niitä. Ojanne arvioi, että seitsemän vuoden sisällä eutanasiasta saadaan kaikesta huolimatta lainsäädäntö.

"Ne, jotka ovat vastaan, ovat vastaan henkeen ja vereen nyt ja ovat vastaan siinäkin vaiheessa, kun laki meillä on."

Ojanne myöntää, että elämän ja kuoleman kysymyksissä tie päätöksentekoon voi olla joskus pitkä. Hän pitää terveenä tapana keskustella asiat "ruotsalaisittain" niin perin pohjin, että asiaa ei tarvitse päätösvaihteessa syyttää enää väkisin läpi ajetuksi.