Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Räty: En enää perustaisi työn verotusta pienentävää yhtiötä

Politiikka
 
Trond H. Trosdahl / Lehtikuva
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Kuva: Trond H. Trosdahl / Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina, ettei enää perustaisi verotussyistä synnyttämäänsä yhtiötä.

"En koe tehneeni väärin, mutta jos nyt arvioisin, perustaisinko tällaisen yhtiön, niin en perustaisi", Räty sanoi.

Yle kertoi maanantaina, että Räty on hyödyntänyt monimutkaista yhtiöjärjestelyä, jolla hän sai muutettua lääkärintyöstään saamiaan tuloja verottomiksi osingoiksi.

Räty kertoi luopuneensa järjestelystä vuonna 2011.

"Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tämä ei ole oikein", Räty sanoi. "Pitää pyrkiä rakentamaan yhteiskuntaa, jossa tällainen ei ole mahdollista eikä kannattavaa."

Räty piti maanantaina tiedotustilaisuuden sosiaali- ja terveysministeriössä iltapäivällä kello kahden jälkeen.

Taloussanomat kertoi Rädyn omaisuudenhoitoyhtiöstä heinäkuussa.

Räty on myös saanut osakseen kritiikkiä lapsiperheille kaavaillusta verovähennyksestä antamistaan kommenteistaan. Räty ihmetteli, kuinka moni suomalainen mahtaa tienata alle 2 100 tai 2 600 euroa.

Hän edelleen pahoitteli kommenttejaan maanantaina.

"Asetin sanani erittäin huonosti lapsiperheisiin liittyvässä jutussa", hän sanoi tiedotustilaisuudessa. "Haluan sitä edelleen erittäin syvästi pahoitella."

Rädyltä kysyttiin, onko hän vieraantunut tavallisten perheiden arjesta. Hän myönsi olevansa etuoikeutetussa asemassa muun muassa hyvien tulojensa vuoksi.

"Työssäni lääkärinä olen eri puolella Suomea saanut kohdata monenlaisia ihmiskohtaloita", hän sanoi.

"Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olisi varmasti jossain määrin hurskastelua sanoa, että tuntisin kaupungin jokaisen perheen elämäntilanteen."