Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkija: Sipilän puhetapa on tuulahdus sadan vuoden takaisesta tehdasteollisuudesta – "Jopa ay-liikkeen ajattelu on uudempaa"

Politiikka
 
Leif Rosas/redstar
Turun yliopiston tutkijan Mona Mannevuon mielestä Sipilän retoriikka ei ole raikasta ja eteenpäinkatsovaa, vaan tuulahdus 1900-luvun alun tehdasteollisuudesta
Turun yliopiston tutkijan Mona Mannevuon mielestä Sipilän retoriikka ei ole raikasta ja eteenpäinkatsovaa, vaan tuulahdus 1900-luvun alun tehdasteollisuudesta Kuva: Leif Rosas/redstar

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) puhuu usein suomalaisten tarpeesta uudistua ja päästä eroon vanhoista toimintatavoista. Turun yliopiston tutkijan Mona Mannevuon mielestä Sipilän retoriikka ei kuitenkaan ole raikasta ja eteenpäinkatsovaa, vaan tuulahdus 1900-luvun alun tehdasteollisuudesta.

"Yhteiskuntasopimusta ja muita Sipilän ideoita on kohdeltu ikään kuin niissä olisi jotain uutta. Tosiasiassa hänen argumenttinsa ovat hyvin samanlaisia kuin tayloristiset näkemykset viime vuosisadan alussa", työn tehostamisen historiallisesta kehityksestä pian väittelevä Mannevuo sanoo.

"Myös silloin vedottiin kaikenlaiseen yhteistyöhön, yhdessä tekemisen meininkiin ja yhteiseen etuun. Todellisuudessa keskusteltiin siitä, miten saadaan tehtyä enemmän työtä pienemmällä palkalla ja hallittua työtä ylhäältä käsin."

Mari Lehto
Turun yliopiston tutkija Mona Mannevuo.
Turun yliopiston tutkija Mona Mannevuo.

Taylorismi on viittaus amerikkalaiseen insinööriin Frederick Tayloriin, joka kehitti 1900-luvun alussa uudenlaisen liikkeenjohdon menetelmän.

Niin sanotun tieteellisen johtamisen tarkoituksena oli parantaa tuottavuutta tekemällä työntekijöistä mahdollisimman tehokkaita. Se tarkoitti muun muassa työn pilkkomista osiin, tarkkaa kellottamista ja standardisointia. Taylor toi omat lisäyksensä amerikkalaisen suurliikemiehen Henry Fordin kehittämään liukuhihnaan.

Mannevuon mukaan Sipilän tapa suhtautua hänen kanssaan eri mieltä oleviin on kuin suoraan Taylorin vuonna 1911 julkaistusta kirjasta The Principles of Scientific Management. Taylor kirjoitti "vätystelevistä" ja "vetkuttelevista" työntekijöistä, jotka eivät suostu sopimaan tehokkuuden parantamisesta.

"Myös nykyään vastakkaiset näkemykset näyttäytyvät tunnelman pilaamisena tai röyhkeytenä. Niitä nimitellään vatuloinniksi, vanhanaikaisuudeksi tai huonoksi asenteeksi. Jos ei esimerkiksi lähtenyt mukaan tähän yhteiskuntasopimukseen, ei ikään kuin ymmärtänyt taloudesta tai Suomen ongelmista mitään."

Tällaista tsemppaavaa ja toruvaa lähestymistapaa Mannevuo kutsuu terapeuttiseksi tunnejohtamiseksi, ja Sipilä on hänen mielestään siinä erityisen vakuuttava.

Se johtuu tutkijan mukaan siitä, että Sipilä ei ole perinteinen poliitikko. Pikemminkin hän on tyypillinen "järkeistäjä", vilpitön insinööri, joka haluaa antaa moraalista esimerkkiä muille, Mannevuo sanoo.

"Sipilä vaikuttaa aidosti innostuneelta ajamaan yhteisiä asioita ja levittämään positiivista näkemystä. Hänen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että jos joku on hänen kanssaan eri mieltä, se ei tarkoita kyseisen henkilön olevan epärationaalinen."

Suomessa on Mannevuon mielestä kärjistäen käynnissä siirtymä pois kollektiivisesta sopimiskulttuurista kohti paljon vanhempaa, tunnepohjaiseen vetoamiseen perustuvaa yksipuolista johtamiskulttuuria. Tutkijasta on nurinkurista, että työntekijät on Suomessa maalattu vanhakantaiseksi ja jähmettyneeksi ryhmäksi, joka haluaa vain pitää kiinni saavutetuista eduista.

"Jopa ay-liikkeen ajattelu on uudempaa kuin tällainen tuotannon tehostamiseen tähtäävä yritysjohtajan tunnepuhe. En ymmärrä, miten Sipilä voidaan hahmottaa jonkinlaisena uusien visioiden luojana."

Muutos kohti sata vuotta vanhaa taylorilaista johtamiskulttuuria koskee Mannevuon mukaan koko työelämää. Hänen mielestään työn tehostamisesta keskustellaan yhä enemmän, samalla kun työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa vähenevät.

"Jollain tapaa koko keskustelu työstä on siirtynyt varsinaisen työn ulkopuolelle, työpsykologeille ja konsulteille. Työn visioinnista on tullut oma irtaantunut kielensä. Asiasta keskustelevat oikeastaan kaikki muut paitsi itse työntekijät."

Vaikka erilaiset muutokset työelämään esitetään uudenlaisena ajatteluna, on Mannevuon mukaan kyse loppujen lopuksi samoista asioista kuin aina ennenkin: miten, millaisin järjestelyin ja millaisissa olosuhteissa työtä tehdään.

"Esimerkiksi nämä uudet avokonttorit on tuotu johtajuuskielestä työpaikoille, ikään kuin ne olisivat ratkaisu tuottavuuden parantamiseen. Se tietysti säästää kustannuksia, kun ihmiset laitetaan pienempään tilaan."

Nykyinen johtamiskulttuuri on tietyllä tavalla nurinkurinen kopio sata vuotta vanhasta edeltäjästään, Mannevuo sanoo.

Hän selittää: Autovalmistaja Henry Fordin tehtailla ei saanut näyttää tunteita, puhua, lauleskella tai vihellellä. Nykyään taas määritellään paljon sitä, miten tunteita pitää näyttää. Täytyy olla leikkisä, hauska, kekseliäs. Ennen ajateltiin, että tunteet heikentävät tuottavuutta, nyt toisinpän. Mannevuo viittaa esimerkkinä Googlen entiseen Suomen maajohtajaan Petri Kokkoon, joka sanoi pari vuotta sitten Helsingin Sanomille, että "onnellisista ihmisistä saa enemmän irti".

Erojakin nykyisen ja vanhan johtamiskulttuurin välillä toki löytyy. Mannevuon mukaan 2000-luvulla yksittäiselle työntekijälle on yhä enemmän tarjottu psykologista konsultointia ratkaisuksi työelämän myllerryksiin.

"Työntekijöitä opetetaan erilaisten konsulttien ja henkilöstöhallinnon toimesta esimerkiksi sopeutumaan muutokseen ja löytämään itsestään intohimoinen yrittäjähenkinen asenne."

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat