Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kuka Arve? – Stubbin suosikki jäi varjoon

Politiikka
 

Kuka Minna Arve, moni politiikkaa seuraava kysyi, kun turkulainen Arve valittiin kokoomuksen puoluesihteeriksi lokakuussa 2014. Hän oli kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin ehdokas puoluesihteeriksi. Muita ehdokkaita ei ollut.

Stubb vakuutti silloin, että Arve tunnetaan hyvin kokoomuksessa, koska hän oli toiminut puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Turussa Arve toimi tuolloin kaupunginhallituksen päätoimisena puheenjohtajana ja häntä kutsuttiin ”Turun pääministeriksi”.

Stubb ja Arve olivat tavanneet toisensa kymmenen vuotta aiemmin Stubbin eurovaalikampanjan yhteydessä.

Valinnasta on nyt vuosi ja kolme kuukautta. Edelleen moni kysyy, että kuka Arve. Hän on jäänyt täysin taustalle ja muiden poliittisten vaikuttajien varjoon myös omassa puolueessaan. Tätä valittavat monet kokoomuslaiset kansanedustajatkin.

Arve toivoi valintansa aikoihin, ettei häntä liikaa verrattaisi edeltäjäänsä Taru Tujuseen, joka toimi puoluesihteerinä peräti seitsemän vuotta. Tujunen näkyi ja kuului joka paikassa. Tujusta kaivataan edelleen kehiin.

Arve itse tähdentää, että hän ilmoitti jo aloittaessaan, että hän jättää poliittisen kommentoinnin eduskuntaryhmän johdolle ja ministereille. ”Puoluetta koskevia asioita kommentoin tietysti”, hän sanoo.

Sairaanhoitajaksi ja kauppatieteiden kandidaatiksi kouluttautuneen Arven, 41, lähtö oman kotikaupunkinsa kauppakamarin johtoon ei sinänsä ole iso yllätys. Arvella on vahva tuki kotiseudullaan.

Perhesyytkin painoivat lähtöpäätöksessä.

”Kuusivuotias tytär on menossa ensi syksynä kouluun”, hän kertoo.

Arve aikoo hoitaa tehtävänsä eduskuntapuolueiden puoluesihteereiden epävirallisessa työryhmässä loppuun. Ryhmä miettii tulevia vaalijärjestelyjä. Uusien itsehallintoalueiden eli maakuntien pitäisi aloittaa vuoden 2019 alussa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat