Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Timo Soini: Suomen ja Venäjän suhteet eivät ole heikentyneet

Politiikka
 
Jussi Nukari / Lehtikuva
Ulkoministeri Timo Soini perussuomalaisten ministeriryhmän maakuntakierroksella Lapissa Sallassa perjantaina.
Ulkoministeri Timo Soini perussuomalaisten ministeriryhmän maakuntakierroksella Lapissa Sallassa perjantaina. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Ulkoministeri Timo Soini (ps) väläyttää itärajan sulkemista keinona padota hallitsematonta turvapaikanhakijoiden virkaa. Lapissa ministeriryhmänsä kanssa perjantaina vieraillut Soini sanoo, että turvapaikanhakijoiden virralle pitää laittaa lopulta piste.

”Kyllä tämä sen sortin tilanne on, ettei tämä voi jatkua tai paheta. Sitten on kovempien keinojen aika, jos neuvotteluteitse ei päästä eteenpäin”, Soini sanoi Yleisradion haastattelussa.

Soini sanoo HS:lle, että kyse ei ole Venäjän uhkailusta, vaikka ulkoministeri poikkeuksellisesti julkisuudessa nyt kovia toimia väläyttääkin.

”En uhkaile mitään. Kerroin vain, että tärkeitä tapaamisia on edessä: Pääministeri ( Juha Sipilä ) ja sisäministeri ( Petteri Orpo ) tapaavat Venäjän vastapuolensa ja toivon, että tuloksia syntyy. Tavoite on saada poliittinen ratkaisu aikaan ja uskon, että se syntyy. ”

”Suomen pitää olla maa, joka valvoo Schengen-ulkorajansa ja noudattaa sopimuksia, joihin olemme sitoutuneet. Se merkitsee, että laitonta maahantuloa ei voida hyväksyä”, Soini painottaa.

Soini ei halua arvuutella, testaako Venäjä itärajalla nyt suomalaispoliitikkojen ja erityisesti perussuomalaisen ulkoministerin kanttia.

”En lähde tällaisella spekuloimaan. Meillä on rajavalvonta toiminut erittäin hyvin kaikkialla Suomessa. Haluan, että tilanne palautuu. Uskon, että Venäjällä on keinot omalta puoleltaan hoitaa asia kuntoon.”

”Venäjä toimii, niin kuin suurvallat toimivat. Voi olla, että motiiveja on monennäköisiä”, Soini toteaa.

Soini ei halua täsmentää, väläyttikö hän nyt vain Lapin Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien kiinnipanoa, vai olisiko kyse koko itärajasta.

”En spekuloi. Olen kuitenkin todella huolissani tilanteesta. On kyse järjestäytyneestä ihmissalakuljetuksesta. Toisten ihmisten kuppaajilta täytyy ottaa bisnes pois.”

Soini ei koe, että itärajan tilanne kertoisi Suomen ja Venäjän välien viilenemisestä.

”En tätä usko. Olen tavannut Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin jo kolmesti ulkoministerikaudella. Talouskomissio on saatu toimimaan ja hän tuli Barentsin kokoukseen hakemaan jopa henkilökohtaisesti minulta puheenjohtajanuijan.”

Soini kertoo myös keskustelleensa Lavrovin kanssa itärajan ongelmista.

”Sanoin, että tilanne on Suomelle epätyydyttävä. Lavrov puhui humanitäärisistä syistä. Sanoin, että Suomi kantaa humanitäärisen vastuunsa, mutta emme ota taloudellisia pakolaisia, emmekä niitä, jotka eivät ole hengenhädässä. ”

Soini arvioi, että itärajan pakolaisvirran taustalla on öljyn ja kaasun hinnan sekä ruplan romahdus.

”Venäjällä on 10-11 miljoonaa muunmaalaista ihmistä, jotka ovat olleet maassa hanttitöissä oleskeluluvalla. He ovat lähteneet liikkeelle. Suurimmalla osalla ei ole hengenhätää, eikä heillä ole myöskään oikeutta turvapaikkaan.”

”Suomi ei voi olla rajavalvonnan Kreikka. Ei Suomi voi antaa laittoman maahantulon ja ihmiskaupan jatkua tällä tavalla. Maahanmuuton kustannukset alkavat olla jo kantokykymme rajoilla. Piikki täytyy laittaa kiinni”, Soini lisää.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat