Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sarkkinen pyrkii vasemmistoliiton varapuheenjohtajaksi, ei tavoittele vielä puheenjohtajuutta

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen pyrkii puolueensa 1. varapuheenjohtajaksi. Puolue valitsee uuden johtonsa kesäkuussa järjestettävässä puoluekokouksessa.

Politiikka
 
Juhani Niiranen / HS
Oululainen Hanna Sarkkinen (vas) on ensimmäisen kauden kansanedustaja.
Oululainen Hanna Sarkkinen (vas) on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen pyrkii puolueensa 1. varapuheenjohtajaksi.

”Olen harkinnut asiaa perusteellisesti ja tullut siihen lopputulokseen, että asetun ehdolle puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi, mutta en puheenjohtajaksi”, Sarkkinen kirjoittaa blogissaan.

Vasemmistoliitto valitsee puheenjohtajansa puoluekokouksessa Oulussa kesäkuussa. Nykyinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ilmoittanut, ettei enää ole käytettävissä. Ehdolle ovat tähän mennessä asettuneet eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sekä kansanedustaja Jari Myllykoski.

Oululainen Sarkkinen on ensimmäisen kauden kansanedustaja.

”Olen ollut valtakunnan politiikan ytimessä vasta alle vuoden, ja koen, etten ole vielä valmis puheenjohtajan vaativaan ja raskaaseen tehtävään”, Sarkkinen kirjoittaa.

Hän sanoo toivovansa, että kansanedustaja Li Andersson ja Merja Kyllönen asettuisivat ehdolle vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat