Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sipilä Ylelle: Pakkolait jäihin neuvotteluiden ajaksi – järjestöt kiittelevät

Muun muassa yritysten kustannuskilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi tähtäävät neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta alkoivat jälleen kerran torstaina.

Politiikka
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Pääministeri Juha Sipilä.
Pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Hallitus aikoo jäädyttää niin sanotut pakkolait työmarkkinaneuvotteluiden ajaksi , kertoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

”Tammikuun puolivälin paikkeilla, kun työmarkkinajärjestöiltä tuli viesti, että tällä kertaa kaikki ovat tosissaan, niin päätimme jäädyttää kilpailukykypaketin valmistelun siihen saakka, kunnes neuvottelut on käyty”, Sipilä kertoi Ylen mukaan.

Alun perin hallituksen oli määrä antaa lakiesitykset eduskunnalle helmikuussa.

Muun muassa yritysten kustannuskilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi tähtäävät neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta alkoivat työmarkkinajärjestöjen kanssa jälleen kerran torstaina.

Jos sopuun ei nyt päästä, hallitus aikoo viedä pakkolait eteenpäin. Niissä muun muassa leikattaisiin lomarahoja ja muutettaisiin loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi.

Työmarkkinajärjestöt kehuvat Sipilän uutta linjausta. Suomen suurimman ammattijärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi pikaviestipalvelu Twitteriin lähettämässään viestissä, että se helpottaa neuvottelutilannetta.

”Tolkku päätös”, Lyly kommentoi.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies on samaa mieltä.

”Nyt vain eteenpäin ja hyvä ratkaisu suomalaisille”, Häkämies sanoi Twitterissä.

Myös korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akava pitää hallituksen uutta linjausta hyvänä. Akavan mukaan hallitus on antanut neuvottelijoille paremman työrauhan ja luottamuksen.

”Kilpailukykyhyppy ei synny ilman yhdessä sopimista ja luottamusta. Neuvotteluissa onkin syytä edetä kohtalaisen nopeasti, jotta hallituksessa ja yrityksissä päästään rakentamaan tietä kohti oikeudenmukaisempaa ja reilumpaa talouskasvua”, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder Akavan tiedotteessa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat