Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kiistelty Rissalan lento­harjoitus sai alkunsa Yhdysvaltain aloitteesta

Ulkoministeri Timo Soini kertoi ulkoasiainvaliokunnalle, että amerikkalaislaivue saapuu Suomeen harjoittelemaan Yhdysvaltain ehdotuksesta.

Politiikka
 
Pentti Vänskä
Hornetit valmistautuivat yöharjoitukseen Kuopiossa Rissalan lentokentällä marraskuussa 2011. Rissalassa ollaan järjestämässä lentoharjoitus, johon osallistuu laivue myös Yhdysvalloista.
Hornetit valmistautuivat yöharjoitukseen Kuopiossa Rissalan lentokentällä marraskuussa 2011. Rissalassa ollaan järjestämässä lentoharjoitus, johon osallistuu laivue myös Yhdysvalloista. Kuva: Pentti Vänskä

Jälkipuhe eduskunnan yllättäneestä Puolustusvoimien lentoharjoituksesta Kuopion Rissalassa yhdessä amerikkalaisten kanssa jatkuu. Harjoituksesta päätettiin amerikkalaisaloitteesta, selvitti ulkoministeri Timo Soini perjantaina ulkoasiainvaliokunnalle.

Yhdysvaltalaislaivueen on määrä osallistua harjoitukseen toukokuussa. Kyseessä on ensimmäinen harjoitus, jossa yhdysvaltalaiset hävittäjät tukeutuvat suomalaiseen tukikohtaan.

Eduskunta tivasi torstaina kyselytunnilla hallitukselta, kenen aloitteesta harjoitus järjestetään.

Ulkoasiainvaliokunnan (uav) jäsen, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) sanoo, että valiokunta puhui perjantaina vain lyhyesti asiasta.

”Varsinaisesti ei keskusteltu. Soini kertoi, että harjoitus toteutuu Yhdysvaltain ehdotuksesta”, Tuomioja sanoo.

Tuomiojan mukaan harjoitus ei ole vain rutiiniasia. Hän vaatii lisää tietoa siitä, miten koko harjoitusohjelmaa on viime marraskuussa käsitelty.

”Kyllä tähän kiinnitetään huomiota. Ei tämä ole ihan vain roska-auton käyntiä”, Tuomioja sanoo ja viittaa entisen puolustusministerin, kansanedustaja Carl Haglundin (r) kommenttiin.

Haglund sanoi torstaina eduskunnassa, että harjoitus on ”yhtä dramaattista kuin että roska-auto käy tyhjentämässä roskiksen”.

”Kummallista kyllä, kun venäläiset tekevät harjoituksia puhtaasti omalla puolellaan rajaa, se jo herättää tavattomasti huolta ja kiinnostusta naapurimaissa ja lännessä. Näitä (harjoituksia) pitää katsoa tälläkin silmällä”, Tuomioja sanoo.

Tuomiojan mukaan Suomi linjasi jo Ukrainan sodan alkaessa osallistuvansa Nato-kumppanuuden puitteissa Naton tai Yhdysvaltain kanssa kaikkeen, missä aiemminkin on ollut mukana.

”Samoin linjattiin, että Suomi ei kuitenkaan osallistu sellaiseen harjoittelutoimintaan, joka on saanut uuden sisällön tai uuden luonteen, ja voidaan tulkita niin, että jokin Suomen linjaus olisi muuttunut”, Tuomioja korostaa.

Niin ikään ulkoasiainvaliokunnassa istuva kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) kertoo, ettei hänkään ollut kuullut etukäteen harjoituksesta.

”Kuulun niihin, jotka kuulivat asiasta lehtien kautta. En tiedä, onko joku muu valiokunnasta saanut siitä aiemmin tiedon”, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan kansanedustajien ”pitäisi tietää tällaisista harjoituksista, koska lähettiläät ottavat yhteyttä”.

”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos harjoitellaan ja tiedetään mitä opetellaan ja mitä komponenttia vahvistetaan. Tässä on laiminlyöty sitä kiinnostusta, mitä tällaisiin asioihin koetaan.”

Haavisto huomauttaa, että Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyö on vuosien varrella lisääntynyt.

”Sekin riittäisi perusteluksi, että halutaan tutustua siihen, miten uudet laitteet toimivat.”

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat