Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sipilä huojentunut SAK:n äänestyksestä – Suomi pääsisi ”Saksan tasolle” kilpailukyvyssä

Pääministerin mukaan mahdollisista veronkevennyksistä päätetään vasta kesällä. Jos sopimus toteutuu, ”investointien täytyy lähteä liikkeelle ja työllisyystavoitteemme saa kovaa pohjaa”.

Politiikka
 
Juhani Niiranen / HS
Juha Sipilä kävi SAK:n tiloissa Helsingissä maanantaiaamuna ennen Brysseliin lähtöä.
Juha Sipilä kävi SAK:n tiloissa Helsingissä maanantaiaamuna ennen Brysseliin lähtöä. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Bryssel

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo olevansa huojentunut siitä, että Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on alustavasti hyväksynyt yhteiskuntasopimuksen. Sipilän mukaan Suomen kilpailukyky muihin maihin verrattuna kohenisi sopimuksen myötä merkittävästi – lähelle kymmenen prosenttia vaalikauden aikana.

“Se tarkoittaisi esimerkiksi Saksan suhteen, että aletaan olla jo tasoissa. Eli kustannuskilpailukykyero kurotaan umpeen. Se kyllä tarkoittaa sitä, että investointien täytyy lähteä liikkeelle, ja meidän työllisyystavoitteemme saa realismia ja kovaa pohjaa”, Sipilä sanoi Brysselissä, jonne hän saapui Turkin ja EU-maiden huippukokoukseen.

Sipilän mukaan SAK:n peräämiä lupauksia veronkevennyksistä ei ole vielä kevään aikana odotettavissa.

“Ei kehysriihessä siitä vielä keskustella. Ensin pitää nähdä tämä lopputulos kesäkuussa. Eli nyt odotamme sitä, mihin tämä johtaa. Tämän paketin pitää kantaa itse itsensä, että voidaan puhua veronkevennyksistä”, Sipilä totesi.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi maanantaina iltapäivällä, ettei yhteiskuntasopimuksen mukaisia työehtoneuvotteluja voi aloittaa, ellei SAK:lta ole enemmän liittoja lähdössä neuvottelemaan.

Myös Sipilä vetosi Brysselissä, että yhä useammat liitot päätyisivät vielä tukemaan sopimusta. Hänen mukaansa paine siirtyy nyt työehtosopimusneuvotteluihin, ja hallitus voi keskittyä hetkeksi muihinkin asioihin.

“Kyllä tämä on nyt työmarkkinajärjestöjen keskinäinen asia tästä eteenpäin. Mikäli informaatiosta on apua, jatkamme viestimistä ja olemme käytettävissä”, Sipilä totesi.

SAK hyväksyi aiemmin maanantaina alustavasti suurella vaivalla punnerretun yhteiskuntasopimuksen äänin 14–5. Yksi liitoista äänesti tyhjää.

SAK asetti kuitenkin useita ehtoja hallitukselle. Järjestön mukaan hallituksen on luovuttava 1,5 miljardin euron leikkauksista sekä veronkorotuksista ja toteutettava veronkevennykset. Yrityksiltä SAK odottaa vastuunkantoa investointeina ja valtion tukea niiden saamiseksi liikkeelle, puheenjohtaja Lauri Lyly kertoi SAK:n tiedotteessa.

SAK ilmoittaa olevansa valmis niin sanotun Suomen mallin kehittämiseen. Mallissa palkankorotusvaran määrittelisivät vientialojen korotukset.

Lopullisen päätöksen SAK tekee kesäkuussa, kun sopimuksen kattavuus ja hallituksen toimet ovat varmistuneet, järjestö tiedotti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!