Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Puolustusvoimille tulossa uusi tehtävä: Sotilaat voidaan määrätä maailmalle

Hallitus esittää puolustusvoimilla uutta tehtävää. Eduskunnassa voi syntyä kiistaa, onko armeijan henkilöstön ja reserviläisten pakko lähteä sotimaan myös maailmalle.

Politiikka
 
Soila Ojanen / Lehtikuva
Porin prikaatin kansainvälisen valmiusjoukon sotilaat harjoittelivat Säkylässä pistooliammuntaa joulukuussa.
Porin prikaatin kansainvälisen valmiusjoukon sotilaat harjoittelivat Säkylässä pistooliammuntaa joulukuussa. Kuva: Soila Ojanen / Lehtikuva

Puolustusvoimat on saamassa uuden tehtävän. Hallitus esittää, että Puolustusvoimien tehtävänä on vastedes ”osallistua myös kansainvälisen avun antamiseen ja muuhun kansainväliseen toimintaan.”

Nyt Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa isänmaata, tukea muita viranomaisia ja osallistua kriisinhallintaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mukaan lakiesityksen taustalla on EU:n Lissabonin sopimus, joka velvoittaa jäsenmaita keskinäiseen avunantoon.

Uusi tehtävä sisällytetään lakiin vauhdilla.

”Kyllä se eduskuntaan vielä keväällä ehtii”, Niinistö sanoo.

Esitys lähti vuoden vaihteessa lausuntokierrokselle. Se annetaan eduskunnalle todennäköisesti toukokuun alussa. Laki on määrä saada voimaan vielä ennen eduskunnan kesälomia.

Uusi tehtävä on määrä kirjoittaa lakiin kolmanneksi velvoitteeksi, ennen kriisihallintaa.

Lakiesityksessä hankala kohta on kantahenkilöstön ja reserviläisten velvollisuus osallistua vastedes kansainvälisiin tehtäviin.

Todennäköisesti laki muotoillaan niin, että armeijan kantahenkilöstölle ulkomaille lähtö olisi pakollista, reserviläisten kohdalla vapaaehtoista.

Esityksen ennakoidaan synnyttävän ainakin perustuslakivaliokunnassa keskustelua siitä, ulottuuko velvollisuus puolustaa isänmaata voimakeinoilla myös ulkomaille asti.

Keväällä eduskunnassa on määrä käsitellä myös lakiesitystä kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta sekä asevelvollisuuslain uudistusta.

Suomi uusii kevään aikana niin ikään aluevalvontalain, joka sallisi Suomen osallistua vastedes esimerkiksi sukellusvenejahtiin.

Lakihankkeilla hallitus haluaa lisätä Suomen kykyä vastata muuttuviin turvallisuusuhkiin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat