Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vihdoinkin Venäjästä puhutaan kiertelemättä – ja se vasta ärsyttää suomettuneita poliitikkoja

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta saivat aiemmin puhua vain harvat ja valitut. Nyt tilanne on muuttunut, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.

Politiikka
 
Yrjö Rautio
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

Muutamat demari- ja keskustapoliitikot ovat pillastuneet Ulkopoliittisen instituutin (Upi) Venäjä-raportista. Heitä näyttää hiertävän erityisesti se, että raportissa puhutaan kiertelemättä Venäjään liittyvistä ongelmista ja uhista. Kuitenkin juuri selkokielisyys on raportin suurin ansio.

On poliitikkoja, joiden valtapyrkimyksiä uusi suomettuminen palvelee. He uskovat aikansa jälleen koittaneen, kun maailma on taas jakautunut ja kansainvälinen tilanne kärjistynyt uuden kylmän sodan partaalle.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta saivat aiemmin puhua vain harvat ja valitut. Heillä oli oma kielensä, jota tavallinen kuolevainen ei ymmärtänyt. He puhuivat asioista kiertoilmauksin ja peitellen, varoen tarkasti kaikkea, mikä saattoi ärsyttää suurta itänaapuria. Monen poliitikon valta perustui siihen, että ne kuuluivat tähän vihittyjen joukkoon.

Samaan erityisasemaan perustui myös kokonaisen puolueen, keskustan, valta. Se oli vuosikymmeniä paljon suurempi kuin kannatus olisi edellyttänyt. Nyt tällaista erityisasemaa ei ole yhdelläkään puolueella eikä poliitikolla. Siitä eivät ole kaikki toipuneet.

Nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikastakin puhutaan kielellä, jota tavalliset ihmisetkin ymmärtävät. Samaa selkokielistä linjaa kuin Upin raportti edustivat jo asiantuntijoiden Nato-raportti huhtikuussa ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko kesäkuussa. Niitä kauhistelivat samat poliitikot kuin nyt Upin raporttia.

Selkokielisyys on tärkeää jo siksi, että se tuo vihdoin myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan elintärkeät asiat demokratian ulottuviin. Ja juuri tämä näyttää kauhistuttavan muutamia demaripoliitikkoja, kuten Eero Heinäluomaa ja Antti Rinnettä! Sdp leimautuu yhä vahvemmin menneen maailman puolueeksi.

Puolueista suomettunein on kuitenkin Suomen keskusta. Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen kansalaispuolueen ohjelma on kuin Kremlin perimmäisessä kammarissa laadittu. Upin raportista suomettuneimmat kommentit esitti kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk).

Anttilan mukaan Upin ”ulostulot eivät ainakaan edistä Suomen ja Venäjän suhteiden suotuisaa kehitystä” (Savon Sanomat 30.8.). Aiemmin Anttila on leimannut Upin ”Naton haarakonttoriksi”.

Anttilan ajattelu on lähellä keskustan valtavirtaa. Sdp:ssä on sentään näkyviä toisinajattelijoita, keskustasta ei ole tainnut nousta ainuttakaan.

Venäjä-tutkimusta tekee Suomessa Upin lisäksi muun muassa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutti. Molempien tehtävä on tuottaa tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa Venäjä-tietoa. Poliitikot voivat käyttää tietoa päätöksentekonsa suuntaviittoina – tai olla käyttämättä.

Yhteiskunnallinen tausta ja arvot vaikuttavat tutkimuslaitostenkin työhön. Upiin on kasautunut tutkijoita, jotka kannattavat läntistä integraatiota, myös Suomen Nato-jäsenyyttä. Aleksanteri-instituuttia taas on syytetty Venäjän myötäilystä.

Aihetta suomettumisepäilyihin on antanut lähinnä instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro. Hän piti vielä maaliskuussa 2014 mahdottomana, että Venäjä liittäisi itseensä Krimin tai ryhtyisi sotilaallisiin toimiin Ukrainassa. Vielä heinäkuussa 2014 hän syytti kriisistä Ukrainan hallitusta ja Yhdysvaltoja.

Kangaspuro on myös Nato-jäsenyyttä vastustavan Suomen Rauhanpuolustajat-järjestön puheenjohtaja.

Tutkimuslaitokset itse tuskin haluavat paikkaa Nato-taistelun rintamalinjoilta. Niiden erilainen suuntautuminen antaa kuitenkin poliitikoille mahdollisuuden arvioida niiden toimia vain tästä näkökulmasta. Yksille kelpaa vain Upi, toisille Aleksanteri-instituutti.

Poliitikot voivat olla vapaasti olla eri mieltä instituuttien arvioista ja suosituksista. He eivät voi kuitenkaan määräillä millaista tukimusta tieteellisen laitokset voivat tehdä ja millaisiin arvioihin ja suosituksiin päätyä.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat