VANHAA tuttua vai uusia tuulia. Tätä kysymystä pohtivat islantilaiset äänestäessään lauantaina presidentinvaaleissa. Vaaleissa oli yhdeksän ehdokasta professoreista vuorikiipeilijöihin, mutta todellinen kisa käytiin istuvan presidentin...
Kaikki presidenttiehdokkaat jättivät vaalirahailmoituksensa ajoissa, kerrotaan Valtiontalouden tarkastusvirastosta. Ilmoitusten viimeinen jättöpäivä oli tänään. Paavo Arhinmäki (vas) ja Pekka Haavisto (vihr) jättivät ilmoituksen viime tippaan, sillä heidän tietonsa tulivat vasta tänään.
Kokoomus teki Sauli Niinistön presidenttikampanjan viime metreillä yli puolen miljoonan euron lisäpanostukset Niinistön kampanjabudjettiin. Ennakkoilmoituksessa Niinistön vaalikampanjan arvioitiin maksavan runsaat miljoona euroa, josta 640 000 euroa tulisi yksityishenkilöiltä ja...
Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista. Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi...
HS-gallup
Useat Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa äänestäneet päätyivät häneen ensisijaisesti siksi, että he kokivat jonkin Pekka Haaviston ominaisuuden itselleen liian ärsyttäväksi, kertoo tuore HS-gallup. Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä,...
Helsingin Hakaniemessä purettiin maanantaina muuttokuormaa, joka STT:n tietojen mukaan kuuluu tasavallan presidentti Tarja Haloselle ja hänen puolisolleen tohtori Pentti Arajärvelle. Presidenttiparin uusi koti on tilava kattohuoneisto. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat...
Kolumni
Sunnuntaina luin yhden tämän lehden jutun kahteen kertaan. Silti en ymmärtänyt sitä. Laajasta haastattelusta oli poimittu etusivun uutiseksi arvio väistyvän presidentin kaudesta. Pankkiiri Björn Wahlroos moitti Tarja Halosta, jonka "linja on ollut toinen kuin eduskuntavaaleissa kansan tahto".
Presidentinvaalien toisen äänestyskierroksen tarkastuslaskenta kavensi ehdokkaiden äänipotteja Helsingin vaalipiirissä entisestään. Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välinen ääniero jäi lopulta 739 ääneen. Niinistö sai 50,1 prosenttia ja Haavisto 49,9 prosenttia. Alustava tulos...