-
-
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta syksyn työmarkkinaratkaisuksi. Häkämiehen mielessä on palkkasopu, joka yhdistäisi liittokierroksen ja keskitetyn palkkaratkaisun.
-
-
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan hallitus on todennäköisesti valmis tukemaan palkkaratkaisua maltillisella tuloveron keventämisellä, jos ratkaisu on sellainen, että se edistää työpaikkojen syntymistä ja vahvistaa jonkin verran ostovoimaa.
-
Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö, oikeustieteen maisteri Vuokko Piekkala valittiin torstaina kirkolliskokouksessa Kirkon työmarkkinalaitoksen johtajaksi. Evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitos hoitaa Kirkkoa koskevaa...
-
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtajan Ilpo Kokkilan mukaan syksyn työmarkkinaneuvottelut käydään liitto kerrallaan. Työnantajien tavoite on pitää palkankorotukset mahdollisimman pieninä. "Mitä lähempänä nollaa, sitä parempi",...
-
Työministeri Lauri Ihalainen (sd) uskoo, että Suomi onnistuu ennen pitkää houkuttelemaan maahan takaisin jo kertaalleen ulkomaille siirrettyä teollista tuotantoa. "Tämä kuulostaa nyt utopialta, mutta ei se mahdotonta ole. Tiedän firmoja,...
-
Työmarkkinajärjestöt laittoivat ekonomistit laskemaan eri mallien kustannusvaikutuksia. Työmarkkinajärjestöt tunnustelivat jälleen tiistaina illansuussa toistensa kantoja mahdolliseen palkkasopimukseen. Myönteistä virettä oli aistittavissa...
-
HS-analyysi
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat ovat tunnustelleet viikon sitä, millaisilla uusilla ehdoilla suomalaiset työntekijät tekevät töitä lähivuosina. Varsinaisesti he eivät ole vielä edes neuvotelleet, vaan vasta pohtineet, kannattaako...