Uutiset 24h
Jani Kaaro
Kristian
+11°5 m/spohjoinen
+11°4 m/spohjoinen
+12°4 m/spohjoinen
Kanadalainen kaivosyhtiö First Quantum Minerals aloittaa kesäkuussa kaivostoiminnan Sodankylän...
Valtio palkitsi runsaskätisesti niitä toimitusjohtajia, jotka luotsaavat valtion yhtiöitä pörssin ulkopuolella.
Nuoren Eero Vainion valinta Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi räjäytti kokoussalin perjantaina...
Ikäihmisten kotona pärjäämiseen tähtäävä kotihoito on järjestetty Helsingissä tehottomasti, paljastaa Helsingin kaupungin tilaama raportti.
Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
JYVÄSKYLÄ. Keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan keskustan puoluetoimistolla ei ollut osaa Kehittyvien Maakuntien Suomen toimissa vaalirahasotkussa. Korhonen kertoo Keskisuomalaisessa, että asiasta tulee ensi viikolla oikeuden päätös.Korhonen sanoi, että häntä ei...
BRYSSEL. Aiempaa harvempi arvioi Suomen poliitikkojen syyllistyvän korruptioon, kertoo keskiviikkona julkistettu eurobarometri.Nyt 38 prosenttia suomalaisvastaajista arvioi poliitikkojen ottavan tai antavan lahjuksia tai käyttävän valtaansa väärin, kun vuoden 2009 kyselyssä vastaava luku oli 63 prosenttia.
Kaikki Rovaniemen kelkkatehtaaseen liittyvän oikeudenkäynnin kolme syytettyä kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään.Syytteessä ovat Nova-liikemiehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki sekä Rovaniemen kaupunginvaltuutettuna...
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entinen puheenjohtaja kiistää kaikki syytteet Nuorisosäätiö-vyyhdessä. Oikeusavustajan mukaan ex-puheenjohtaja Jukka Vihriälä ei ole pyytänyt eikä saanut etuja, jotka olisivat vaikuttaneet hänen toimintaansa Raha-automaattiyhdistyksessä.Syyttäjät...
Keskustan kansanedustajalle Antti Kaikkoselle vaaditaan vankeutta Nuorisosäätiön jutussa.Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen täsmensi oikeudenkäynnin tauolla, että Kaikkoselle vaaditaan ehdollista vankeutta. Sakkorangaistus ei ole Hämäläisen mukaan riittävä.Kovinta rangaistusta...
Nova Kiinteistökehityksen ex-toimitusjohtajan Arto Merisalon mukaan ilman taantumaa Nova-yhtiöt olisivat jatkaneet kasvu-uralla konkurssin sijaan. Helsingin käräjäoikeudessa on tänään jatkunut yhtiöiden kaatumisen selvittely.Merisalo kertoi oikeudessa, että usko Nova-yhtiöiden tulevaisuuteen...
Helsingin käräjäoikeudessa meneillään oleva lahjusoikeudenkäynti jatkui torstaiaamuna kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) kuulemisella.Törkeästä lahjuksen ottamisesta syytetty Kanerva vakuutti oikeudessa, että hän on ulkoistanut vaalirahoituksen hoitamisen tukiorganisaatiolle ja...
Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) johto ei saa syytteitä seminaarilippuostoksistaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoo, ettei seminaarilippujen ostamisen ja lehti-ilmoittelun tarkoitus ollut poliittinen tukeminen.Hankinnat oli tehty poliittisilta puolueilta ja niitä lähellä...