-
Vanhustenhuollon valvonta on tehostunut, ja omaiset valittavat aiempaa enemmän. Vanhustenhuollon puutteista tehtyjen valvonta- ja kanteluratkaisujen määrä on kasvanut noin 40 prosentilla vuodessa. Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto...
-
Eduskunta hyväksyy vielä ennen joulua paljon puhutun ja pitkään rakennetun vanhuspalvelulain, josta kuitenkin puuttuu yksi merkittävä yksityiskohta. Lakitekstissä piti olla suunnitelma siitä, mitä tapahtuu, jos kunnat lipsuvat lain toteuttamisesta...
-
-
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) tyrmää opposition moitteet vanhuspalvelulain viime hetken muutoksesta. "Tilanne ei ole muuttunut. Meillä on hallituksen kesken sovittu sopimus", Guzenina-Richardson sanoi keskiviikkona HS:lle. Ministerin mukaan hallitus on edelleen...
-
Oppositiojohtaja Timo Soini (ps) arvostelee voimakkaasti hallitusta vanhuspalvelulain viime hetken muutoksen vuoksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti yksimielisesti, että hallitus ei voi säätää asetuksella siitä, minkä verran työntekijöitä vanhustenhoidossa on oltava vanhusta kohden.
-
Ensi vuoden heinäkuun alussa voimaan tuleva vanhuspalvelulaki muuttui eduskunnan käsittelyssä merkittävästi yhden yksityiskohdan osalta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti yksimielisesti, että hallitus ei voi säätää asetuksella...
-
Hallituksen esitys uudesta vanhuspalvelulaista saa laajaa kiitosta eduskunnassa. Esityksen lähetekeskustelussa yli puoluerajojen kiiteltiin siitä, että lakiesitys on vihdoinkin saatu valmiiksi. Pientä kritiikkiäkin sentään kuului. Keskustan Juha Rehula kysyi, että mistä saadaan rahat,...
-
Kiistelty esitys vanhuspalvelulaiksi lähtee eduskunnan käsittelyyn. Valtioneuvosto hyväksyi lakiesityksen osaltaan tänään. Laissa on tarkoitus säätää kunnan velvollisuuksista vanhuspalveluissa. Kunnan olisi järjestettävä erityisesti riskiryhmiin kuuluville vanhuksille neuvolapalveluita,...
-
STTK:lainen lähi- ja perushoitajia edustava SuPer vetoaa hallitukseen yhteensä 43 000 allekirjoittajan vetoomuksella, jotta henkilömitoitus sisällytettäisiin tulevaan vanhuspalvelulakiin. Vetoomus luovutettiin keskiviikkona peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille (sd).