Valikko
Politiikka

STTK:n Palola torjui Ykkösaamussa Orpon esityksen maahanmuuttajien palkkajoustoista: ”Halpatyömarkkinat eivät ole kenenkään etu”

Sekä STTK:n puheenjohtaja Antti Palola että ulkoministeri Timo Soini torjuvat Petteri Orpon ajatuksen maahanmuuttajien heikommista palkoista. Oppositiopuolue Sdp:n Antti Lindtmanin mukaan hallituksella näyttää olevan kaksi eri linjaa tärkeästä asiasta.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola torjuu tiukasti ajatuksen maahanmuuttajille maksettavista muita heikommista palkoista.

Ylen Ykkösaamussa vierailleen Palolan mukaan se johtaisi ”toisen luokan” työmarkkinoiden syntyyn. ”Siitä on lähdettävä että samasta työstä maksetaan sama palkka”, korosti Palola.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoi lauantain Helsingin Sanomissa, että maahanmuuttajien työllistämiseksi on otettava käyttöön poikkeuksellisiakin keinoja. Niitä voisivat olla esimerkiksi palkkajoustot. Orpo sanoi, että yritykset voivat olla haluttomia maksamaan kielitaidottomille yhtä paljon kuin muille.

Palola ei innostu Saksan ja Ruotsin kokemuksista maahanmuuttajien työmarkkinoista. Hänen mukaansa työstä on saatava ”säällinen” palkka. ”Kannattaisi hakea muita keinoja. Halpatyömarkkinoiden luominen ei olisi kenenkään etu.”

Palola ei ottanut suoraan kantaa kysymykseen ammattiyhdistysliikkeen vastuusta massatyöttömyyteen.

Ay-liikkeellä ei Palolan mukaan ole vippaskonsteja työllisyyden kohentamiseksi. ”Pyrimme siihen että työllistäminen helpottuu.”

Palola toivoi jälleen lauantaina, että osapuolet palaisivat mahdollisimman nopeasti neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta. Näin huolimatta siitä, että takana on neljä kaatunutta neuvotteluyritystä.

Hänen mukaansa nykyisestä pattitilanteesta päästään, jos kaikki tinkivät tavoitteistaan.

Tilannetta Palola kuvaa vanhalla lastenlaululla. ”Että aatsipoppaa, pojat keittää soppaa.”

Palolan mukaan hallituksen asettama viiden prosentin kilpailukykyloikka ei välttämättä toteudu. ”Kunhan päästäisiin edes johonkin.”

Myös Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtaja Jarkko Eloranta kritisoi lauantaina Orpon ehdotusta.

Elorannan mukaan on tärkeää, että maahanmuuttajat pääsevät nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinoille mukaan. Työehtosopimuksia ei kuitenkaan tulisi rikkoa:

”Tehdystä työstä kuuluu maksaa oikeudenmukainen palkka ja noudattaa muutoinkin työelämään liittyviä lakeja ja sopimuksia”, Eloranta sanoo JHL:n tiedotteen mukaan.

Eloranta painottaa, ettei Suomeen saisi muodostua toisen luokan työmarkkinoita, sillä se ei sopisi pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.

Orpon ulostulo sai kritiikkiä myös hallituksen sisältä: perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin mukaan työehtoja ei saa polkea.

”Tarvitsemme myös lisää paikallista sopimista, jotta kriisitilanteissa työpaikkoja voidaan nykyistä paremmin säilyttää”, Soini toteaa lauantaina lähettämässään tiedotteessa.

Oppositiopuolue Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman taas toteaa omassa tiedotteessaan, että hallituspuolueet näyttävät olevan täysin eri linjoilla maahanmuuttajien kotouttamisesta.

”Ei ole vakuuttavaa, että hallituksen sisällä on työelämän keskeisistä periaatteista erimielisyyttä”, Lindtman sanoo.

Lindtman myös ihmettelee, miksi Soini on hallituksen kanssa ajanut suomalaisten palkka-alea, mutta on nyt kertonut suoraan vastustavansa maahanmuuttajien palkkojen leikkauksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • yhteiskuntasopimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    8. 8

      Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Charlien vanhemmat lopettavat oikeustaistelun lisähoidon saamiseksi sairaalle vauvalle – hengityskoneessa kituvan vauvan kohtalo on kuohuttanut ympäri maailmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      Elina Jyväs 1977–2017

    9. 9

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää