Valikko
Politiikka    |   Kirja-arvostelu

Matti Vanhasta painaa huoli Venäjästä – suosittelee Suomelle entistä tiiviimpää yhteistyötä Ruotsin kanssa

Entinen pääministeri pohtii kirjassaan, mitä Suomen naapuri oikein haluaa.

Matti Vanhanen: Ulkopolitiikkaa. Omakustanne. 2016. 116 sivua.

Ensin Paavo Väyrynen ja nyt Matti Vanhanen – keskustan entiset puheenjohtajat ovat näköjään ahkeroineet päätteen ääressä. Väyrysen kirja Eihän tässä näin pitänyt käydä ilmestyi viime viikon maanantaina ja Vanhasen kirja Ulkopolitiikkaa keskiviikkona.

Väyrysen kirja on pikakirja, jota hän tarvitsee uuteen poliittiseen manööveriinsä keskustan sisällä. Vanhasella ei tällaisia tavoitteita ole. Hän on tyytyväinen asemaansa eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja tukee lojaalisti pääministeri Juha Sipilää.

Vanhasen ajoi päätteen ääreen huoli Venäjästä ja harmi suomalaisten poliitikkojen ohuesta Venäjä-tietämyksestä. Häntä itseään ei voi moittia Venäjä-harrastuksen puutteesta. Hän on Paasikivi-Seuran puheenjohtajana paneutunut naapurin politiikkaan.

Ilmeisesti on käynyt niin, että mitä enemmän Vanhanen on Venäjään syventynyt, sitä huolestuneemmaksi hän on tullut. Mitä naapuri oikein meinaa, Vanhanen kysyy useaan kertaan.

Toki hän muotoilee kysymyksensä diplomaattisesti, kun hän käsittelee muun muassa Venäjän varustautumista ja roolia Ukrainan sodassa.

Vanhasta ei siis voi moittia hötkyilystä. Hän on kokenut keskustalainen poliitikko, entinen pitkäaikainen pääministeri, jolla on veren perintönä kekkoslaista varovaisuutta idänsuhteiden hoidossa. Niinpä Vanhanen kannattaa Suomen ja Ruotsin pysymistä Naton ulkopuolella, koska naapurimaiden liittoutumattomuus rauhoittaa tilannetta lähialueilla.

Kirjassa hän sanoo kuitenkin ääneen myös ruman sanan. Venäjä on omilla toimillaan pannut pallon pyörimään. Suomen ja Ruotsin on ehkä jonain päivän pakko harkita Nato-jäsenyyttä, jos muu ei auta. Jäsenyys on silloin ”aito vaihtoehto”, kuten Vanhanen kirjoittaa.

Vanhanen noteeraa, että Ruotsissa harkinta on jo selvästi pitemmällä. Porvaripuolueet ovat kallistuneet jäsenyyden kannalle, mutta sosiaalidemokraatit ovat vastaan. Jos demarien kanta muuttuisi, Ruotsi lähtisi pyrkimään sotilasliiton suojiin.

Vanhanen suosittelee Suomelle entistä tiiviimpää yhteistyötä Ruotsin kanssa. Kirjassa selvitetään juurta jaksain myös EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä unionin perussopimuksen yhteistyöpykäliä, joita Vanhanen oli pääministerinä muotoilemassa. Hän patistaa Suomea pitämään turvallisuusyhteistyötä esillä unionissa.

Matti Vanhasen kirja on mietitty ja muotoiltu niin tarkasti, että kirja olisi myös helppo kääntää, esimerkiksi venäjäksi ja ruotsiksi. Ehkä niin tapahtuukin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilän hallitus ovat juuri aloittamassa uuden turvallispoliittisen selonteon valmistelua. Selonteko annettaneen eduskunnalle vuoden loppupuolella.

Vanhasen kirjan lukemalla tavallinen kadunmieskin pääsee hyvin jyvälle, mistä poliitikot kohta puhuvat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matti Vanhanen
  • Kirja-arvostelut
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Työttömien työnhakijoiden määrä vähentynyt rajusti – pitkäaikaistyöttömien määrä supistunut 16,5 prosenttia

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää