Politiikka

Valikko
Politiikka

Selvitysryhmä: Fimea jää Helsinkiin – työntekijöiden seitsemän vuoden odotus loppui

Ratkaisu lopettaisi seitsemän vuotta jatkuneen epävarmuuden siitä, miten virasto siirtyy Kuopioon.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätoimipaikka voi jäädä Helsinkiin.

Näin esittää sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) asettama selvitysryhmä, joka jätti selvityksensä ministerille tiistaina.

Kuopioon jäisi lääkehoitojen arviointiin ja lääkehuollon kehittämiseen keskittyvät tehtävät. Helsinkiin sijoittuisivat pääosa toiminnoista mukana lukien laboratorio, hallinto ja johto.

Ministeri Mäntylä ei vielä tiistaina halunnut ottaa kantaa asiaan, mutta kiitteli selvitysryhmää perusteellisesta työstä.

”Perehdyn nyt raporttiin huolellisesti. Tavoitteena on saada asia hallituksen käsittelyn mahdollisimman pian, jo lähiviikkoina”, Mäntylä sanoi.

Mäntylä korosti, että tärkeintä olisi saada Fimean työntekijöille vihdoin työrauha. Ratkaisu lopettaisi seitsemän vuotta jatkuneen epävarmuuden siitä, miten virasto siirtyy Kuopioon.

Fimea päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon 2009, kun sosiaali- ja terveysministerinä oli Liisa Hyssälä (kesk). Ratkaisu oli osa keskustan ajamaa alueellistamispolitiikkaa. Seitsemän vuotta myöhemmin viraston 225 työntekijästä 163 on edelleen Helsingissä, Kuopiossa 56 ja Turussa kuusi.

Alueellistamisyritys on vahingoittanut Fimean toimintaa muun muassa siten, että heti alkuvaiheessa noin 70 asiantuntijaa jätti viraston.

”Yksi sukupolvi menetettiin. Yritämme nyt kynsin hampain pitää kiinni nykyisestä henkilöstöstä”, Fimean ylijohtaja Sinikka Rajaniemi sanoo.

Selvitysryhmä perustelee ehdotustaan sillä, että Fimean tuloista 80 prosenttia tulee asiakkailta, joista suurin osa on kansainvälisiä. Fimea pystyy parhaiten palvelemaan heitä Helsingissä.

Selvitysryhmän vetäjän, ylijohtaja Kirsi Varhilan mukaan ehdotuksella pyritään turvaamaan Fimean kilpailukyky ja toiminnan hyvä laatu.

Yksi Fimean päätehtävistä on kilpailla Euroopan lääkeviraston toimeksiannoista. Selvitysryhmä onkin kuullut myös Euroopan lääkeviraston pääjohtajaa, professori Guido Rasia. Rasin mukaan Fimea pystyy säilyttämään asemansa kansainvälisissä toimeksiannoissa pitämällä kiinni kokeneista asiantuntijoistaan.

Fimean alueellistamista on puitu moneen otteeseen ja viimeksi vuosi sitten edellisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) teetti oman selvityksensä Fimean tilanteesta. Toimeksiantona oli tuolloin selvittää, miten alueellistaminen voidaan saattaa loppuun.

Professorit Juha Kinnunen ja Teemu Malmi päätyivät viime kesäkuussa esittämään, että alueellistaminen on toteutettava aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti 2018 loppuun mennessä. Enemmistön Fimean työntekijöistä pitäisi olla silloin Kuopiossa. Professorit esittivät, että työntekijöiden pakkosiirtojakin on tarvittaessa tehtävä.

Hallitus sekä sosiaali- ja terveysministeri olivat kuitenkin jo vaihtuneet, ja tuore ministeri Mäntylä ilmoitti, että hän haluaa uuden ja laajemman selvityksen. Mäntylän mukaan Fimean asemaa on tarkasteltava uuden hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Fimea
  • Lääkkeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    2. 2

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    3. 3

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    4. 4

      Levysopimus, musikaalilavat vai jotain muuta? Saara Aallon 15 minuuttia julkisuudessa on pian ohi, ja seuraavaksi nähdään, mihin se riittää

    5. 5

      Venäläinen Suhoi-hävittäjä syöksyi Välimereen yrittäessään laskeutua lentotukialus Admiral Kuznetsoville

    6. 6

      Nousukiidossa oleva Saara Aalto saapui Helsinki-Vantaalle – vartin pyrähdys hurraavan yleisön eteen

    7. 7

      Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

    8. 8

      Lentoparkkiyrittäjä on ahdingossa Vantaalla: ”Peltomäki-vyyhdissä syytetty kostaa tuhoamalla firmani”

    9. 9

      Uusnatsit lähtevät liikkeelle Hakaniemestä, vastamielenosoittajat asemalta – Poliisi yrittää pitää osapuolet erossa toisistaan

    10. 10

      Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    2. 2

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    3. 3

      Minua kohdeltiin huonosti työharjoittelussa – oppilaitokseni ei puuttunut asiaan mitenkään

    4. 4

      Yksi Imatran uhreista oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja – Puoluetoveri Antti Rinne: ”Hän oli minulle tärkeä ja läheinen ihminen”

    5. 5

      Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”

    6. 6

      Imatran surmatut toimittajat työskentelivät Etelä-Saimaan ja Uutisvuoksen yhteisessä toimituksessa

    7. 7

      Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

    8. 8

      Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina

    9. 9

      Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

    10. 10

      Opettajille voisi helposti opettaa auktoriteettia – miksi sitä ei tehdä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    9. 9

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    10. 10

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    11. Näytä lisää