Valikko
Politiikka

Sisäministeriö esittää: Sakot entistä pienemmistä ylinopeuksista

Jo kymmenen kilometrin ylinopeudesta rapsahtaisi sakko

Sisäministeriö esittää, että hurjasteleva autoilija saisi sakot jo kymmenen kilometrin ylinopeudesta. Nykyään raja on 11 kilometriä.

Mittaustuloksesta vähennetään kolmen kilometrin tekninen varmuusvähennys, joten virallisesti sakko rapsahtaa nykyään kahdeksasta kilometristä. Sisäministeriö haluaisi leikata tämän rajan seitsemään kilometriin.

Ministeriö uskoo, että entistä herkempi sakottaminen parantaisi liikenneturvallisuutta ja tehostaisi liikenteen valvontaa. Ministeriö kehottaakin Poliisihallitusta harkitsemaan sakkorajan leikkaamista yhdellä kilometrillä.

Käytännössä uudistus tarkoittaisi, että autoilijoita sakotettaisiin entistä herkemmin.

Sisäministeriö myöntääkin tiedotteessa, että esityksellä ei tavoitella pelkästään liikenneturvallisuuden kasvattamista. Sakotuksen yleistyminen toimisi myös yhtenä talouden sopeutustoimena.

Juha Sipilän (kesk) hallitus aikoo myös korottaa rikesakkoja 25 prosentilla. HS kertoi asiasta helmikuun alussa.

Pienin mahdollinen rikesakko kasvaisi 25 euroon entisestä 20 eurosta. Suurin rikesakko nousisi 285 euroon nykyisestä 200 eurosta.

Alunperin hallitus suunnitteli jopa 50 prosentin korotuksia.

Hallituksen on tarkoitus helpottaa poliisin kasvavaa työtaakkaa lisäämällä automaattista liikenteen kameravalvontaa ja tehostaa nopeusvalvontaa myös muilla keinoilla.

Liikennevirasto teki kesällä 2014 selvityksen, jonka mukaan autoista 11 prosentin tuntinopeus oli yli kymmenen kilometriä sallittua suurempi.

Talvella peräti 14 prosenttia autoilijoista ylitti nopeusrajoitukset yli kymmenellä kilometrillä.

Jos suomalaiset eivät muuta ajotottumuksiaan, sakkoja saattaa siis ropista jatkossa usein.

Sakkokäytäntöjen kiristäminen ei kuitenkaan ole pelkkä budjetin paikkauskeino. Valtioneuvosto otti vuonna 2012 tavoitteekseen puolittaa liikennekuolemien määrän vuoteen 2020 mennessä. Loukkaantumisten määrän pitäisi vähentyä neljänneksellä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT on tutkinut, että pienetkin ajonopeuksien muutokset vaikuttavat liikenneturvallisuuteen. Jo parin kilometrin muutokset tuntinopeuksissa näkyvät onnettomuustilastoissa.

Viime vuonna tieliikenneonnettomuuksissa kuoli Tilastokeskuksen mukaan 257 ja loukkaantui 6 273 ihmistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sisäministeriö
  • Poliisi
  • Liikenne
  • ylinopeus

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    3. 3

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    4. 4

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    7. 7

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    8. 8

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    9. 9

      Nakkeja ja perunasalaattia myydään nyt moninkertaisesti – munkeista on tullut Suomessa ympärivuotinen hitti

    10. 10

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää