Valikko
Politiikka

Antti Rinne: Keskustelu taisteluharjoituksen luonteesta oli tarpeellinen

”Hallituksen ministereiltä tuli liian paljon erilaisia vastauksia ja syntyi kuva, että kokonaisuus ei ole hallinnassa.”

Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä sotilaat ja puolustusministeriön virkamiehet eivät päätä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta, vaan asia kuuluu eduskunnalle.

Siksi Rinteen mielestä oli aiheellista, että Sdp oli mukana nostamassa keskustelunaiheeksi Suomen taisteluharjoitukset Yhdysvaltain kanssa.

”Eduskunta viime kädessä päättää Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan. Ilman muuta pitää harjoitella amerikkalaisten kanssa, mutta teknisiinkin harjoituksiin voi liittyä ulko- ja turvallisuuspolitiikan elementtejä. Maailmantilanne on muuttunut, nyt pitää olla tarkka, ettei lähetä vääriä signaaleja suuntaan tai toiseen”, Rinne sanoi perjantaina Studio Kulmapöydässä.

”Jos ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa muutetaan harjoitusten kautta, sen pitää olla poliittinen päätös eikä kenraalien päätös”, Rinne sanoo.

”Hallituksen ministereiltä tuli liian paljon erilaisia vastauksia siihen, miten tätä amerikkalaisharjoitusten tilannetta arvioitiin”, Rinne sanoo. ”Syntyi käsitys, että kokonaisuus ei ole hallinnassa.”

Rinteen mukaan kuva asiasta on nyt selventynyt presidentin todettua, että kevään harjoitus ei muuta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Suomeen on tulossa keväällä 6–8 yhdysvaltalaishävittäjää, jotka harjoittelevat Karjalan lennoston kanssa. Lisäksi maavoimien harjoitukseen osallistuu toukokuussa 20 panssaroitua Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoa ja kesäkuussa Yhdysvallat järjestää Itämerellä vuosittaisen merellisen harjoituksen, joka toteutetaan osittain Suomessa.

Eduskunnan puolustuspoliitikot kiehahtivat, kun he joutuivat lukemaan mediasta kyseisistä harjoituksista. Keskustelu alkoi tällä viikolla laantua sen jälkeen, kun puolueiden puheenjohtajat kävivät tasavallan presidentin Sauli Niinistön luona Mäntyniemessä.

Eduskuntaa on jatkossa tarkoitus informoida huolellisemmin, ja myös ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa tavallisuudesta poikkeavia harjoituksia käydään läpi tarkemmin.

Rinteen mukaan erityisesti valtiovarainministeri Alexander Stubbilla (kok) on ollut lennokkaat ja epätäsmälliset ilmaukset sotaharjoitukseen liittyen. Stubb kuvasi ensin Yhdysvaltoja Suomen tärkeimmäksi kansainväliseksi kumppaniksi, myöhemmin hän on puhunut ”materiaalikumppanista”.

”Suomella on useita kumppaneita, eikä niitä ole järkeä arvottaa. Meillä on tärkeät suhteet myös Ruotsin kanssa ja pohjoismaiden kesken.”

Rinne on tyytyväinen siihen, että harjoituksesta käytiin julkinen keskustelu ja että presidentti selvensi asiaa puolueiden puheenjohtajille. Hänestä Mäntyniemessä käydyn keskustelun henki oli hyvä.

”Se oli rakentava, siellä oli erilaisia näkökulmia, ja minusta presidentti johti keskustelua hyvin kokoavasti. Minua on naurattanut lukiessani kommentteja, että presidentti pisti opposition ja hallituksen järjestykseen. Tilanteessa ei ollut mitään siihen vivahtavaakaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sdp
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan

    2. 2

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    3. 3

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    4. 4

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    5. 5

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    6. 6

      Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää

    7. 7

      Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia

    8. 8

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    9. 9

      Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?

    10. 10

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    3. 3

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    4. 4

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    5. 5

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    6. 6

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    7. 7

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    8. 8

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    9. 9

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    10. 10

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    2. 2

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    3. 3

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    4. 4

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. KalPa nousi lähes tyhjästä Liigan tähtiin – ”Turha voivotella varsinkaan asioille, joille ei voi tehdä mitään”
    3. Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa
    4. Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä
    5. Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?
    6. Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää
    7. Kalliossa tokaluokkalaiset harjoittelevat 45 minuutin pikkutarkkaa itämaista teeseremoniaa – Ilmianna yhtä fiksu keksintö toisesta koulusta
    8. Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia
    9. Tunti sitten
    10. Mitä jos puhelimen voisikin korjata itse? Valmistajat tekevät korjaamisesta vaikeaa, mikä nostaa huollon hintaa – HS vertaili hintoja Helsingissä
    11. ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan
    12. Espoolaisen kerrostalon kellarissa paloi taas – edellisen palon siivousjätteet sytytetty todennäköisesti tahallaan
    13. Näytä lisää