Valikko
Politiikka

Metalliliiton Riku Aalto: Työajan pidennys on hankala kohta

Aallon mukaan yhteiskuntasopimuksesta keskustellaan nyt vielä työnantajaliittojen kanssa.

SAK:laisen Metalliliiton hallitus kokoontuu perjantaina ylimääräiseen kokoukseen pohtimaan, voidaanko yhteiskuntasopimuksesta syntynyttä neuvottelutulosta hyväksyä.

”Työajan pidennys on hankala kohta, ja on siellä muutama muukin vaikea asia”, kommentoi Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Aallon mukaan nyt on tarkoitus keskustella vielä työnantajaliittojen kanssa.

Aallon mukaan neuvottelutulos on kuitenkin kohtuullinen verrattuna esimerkiksi maan hallituksen esittämiin pakkolakiesityksiin ja kaavailuihin paikallisesta sopimisesta.

Aalto ei halunnut ennakoida vielä liittonsa hallituksen näkemystä.

”Katsotaan nyt rauhallisesti.”

Keskusjärjestö SAK ottaa lopullisesti kantaa neuvottelutulokseen vasta ensi viikon maanantaina 7. maaliskuuta, kun sen kaikkien liittojen hallinnot ja maan hallitus ovat käsitelleet neuvottelutuloksen.

Metalliliitto on yksi suurimpia ja vaikutusvaltaisimpia SAK:n jäsenliittoja. Metalliliitto solmii työehtosopimukset alan työnantajaliittojen kanssa muiden muassa teknologiateollisuudessa, auto- ja konealalla ja malmikaivoksissa.

Metalliliitto on mukana tulevassa teollisuuden uudessa suurliitossa, joka toteutuu vuoden 2017 lopussa.


Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      Poliisi: Työntekijä loukkaantui kahakassa vastaanotto­keskuksessa – sai iskun päähänsä ja menetti tajuntansa

    3. 3

      Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”

    4. 4

      Diplomaatit, lobbarit ja kansanedustajat pyrkivät television tiettyihin ohjelmiin, koska Trump katsoo niitä – Mutta nyt televisiopresidentin lempikanava on vaikeuksissa

    5. 5

      Haluatko päästä vauhdilla juoksukuntoon? Valmentaja antaa kymmenen vinkkiä harjoitteluun tauon jälkeen

    6. 6

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    7. 7

      Kuukautisaktivismi on iso juttu maailmalla, ja nyt se on tullut Suomeenkin – tietokirjailija kehittelee menkkajäätelöä ja kehottaa naisia puhumaan aiheesta

    8. 8

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    9. 9

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    10. 10

      Poliisi pidätti neljä marokkolaista Barcelonassa syytettynä yhteydestä Brysselin viime vuoden terrori-iskuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    4. 4

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    5. 5

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    6. 6

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    7. 7

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    8. 8

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    9. 9

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    10. 10

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    2. 2

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    3. 3

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    4. 4

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää