Valikko
Politiikka

SAK ja Akava ymmärtävät Pamin tuskan– ja toivovat pikaisia neuvotteluja

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kiittää Palvelualojen ammattiliiton (Pam) päätöstä lähteä mukaan neuvotteluihin kilpailukykysopimuksen soveltamisesta.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kiittää Palvelualojen ammattiliiton (Pam) päätöstä lähteä mukaan neuvotteluihin kilpailukykysopimuksen soveltamisesta. Samalla hän ymmärtää, että pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla asia ei ole yksinkertainen. Samaa sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

”Ratkaisu on raskas. Se on kuitenkin kivuttomampi, kun palkansaajat saavat itse olla mukana vaikuttamassa ratkaisun sisältöön ja kantavat vastuuta yhdessä”, Fjäder sanoo Akavan tiedotteen mukaan.

Sekä Lyly että Fjäder toivovat, että työnantajaliitot aloittaisivat neuvottelut kilpailukykysopimuksen soveltamisesta työehtosopimuksiinsa mahdollisimman nopeasti.

”Suomi on nyt vakavan paikan edessä, emmekä voi odotella vaihtoehtoisia ratkaisuja enää yhtään kauemmin”, Fjäder sanoo järjestön tiedotteessa.

Akava muistuttaa, että osapuolet tarvitsevat neuvotteluihin aikaa, koska työehtosopimuksia on paljon mutta neuvottelijoita rajallisesti.

”Aikaa on hiukan yli kaksi kuukautta, kun sitä alun perin piti olla kolme. Tiukkaa tekee, joten töihin on ryhdyttävä saman tien”, Fjäder sanoo.

Lyly muistuttaa, että työn alla on kolmisen sataa työehtoehtosopimusta. ”Palkansaaja- ja työnantajaliittojen onkin tarpeen aloittaa neuvottelut sopimuksen soveltamisesta työehtosopimuksiin pian, jotta jäljellä oleva aika pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman hyvin”, hän sanoo.

Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että palkansaaja- ja työnantajaliitot neuvottelevat soveltamisesta toukokuun loppuun mennessä. Sopimuksen kattavuutta arvioidaan kesäkuun alussa mahdollisten neuvottelujen päätyttyä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • SAK
  • Akava
  • Pam

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    8. 8

      Kovat tuulenpuuskat kurittavat Keski- ja Etelä-Suomea – Yli 30 000 taloutta sähköttä

    9. 9

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    10. 10

      Tästä Brasilian lihaskandaalissa on kyse – maailman suurimpien lihantuottajien synnit voivat kulkeutua suomalaistenkin lautasille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää