Valikko
Politiikka

Hallitus sopuun 400 miljoonan lisäleikkauksista – bensaveroa nostetaan, tie- ja ratahankkeita käynnistetään

Bensaveroa nostetaan, tie- ja ratahankkeita käynnistetään, opintotuissa vanhempien tulojen vaikutus eliminoidaan

Hallitus päätti tiistaina kehysriihineuvotteluissa sopeuttaa valtion menoja 400 miljoonaa euroa lisää vaalikauden loppuun mennessä.

(Näin hallitus kertoi taloussuunnitelmista: Lue tiedote kokonaisuudessaan.)

Toisin sanoen hallitus pitää kiinni neljän miljardin euron sopeuttamistavoitteesta, joka valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) tavoitteen mukaan lopettaisi valtion velkaantumisen vuosina 2020 tai 2021.

Hallitus kertoi valtioneuvoston linnassa tiistaina kello 21 alkaneessa tiedotustilaisuudessa vuosien 2017–2020 julkisen talouden suunnitelmastaan.

”Olen tyytyväinen tähän toimintakykyyn mitä hallitus on itsestään taas kaivanut”, pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi.

Hän kehui erityisesti sitä, että hallituksen luomaa tilannekuvaa ei tarvinnut päivittää.

Koska matalan inflaation takia indeksien jäädyttämisestä aiheutuvia säästöjä ei tulekaan, hallitus etsii vastaavia säästöjä näistä samoista kohteista ”juustohöylällä”, Sipilä kertoi.

Toinen osa säästöistä tehdään kuntien toimenpiteistä johtuen, joista 130 miljoonan euron säästöt ovat epävarmoja, koska kunnat eivät ole tekemässä kaikkia hallituksen toivomia säästöjä.

Velkasuhteen pitäisi taittua loivasti, taittuminen on selkeämpi jos yhteiskuntasopimus saadaan solmittua, Sipilä arvioi.

”Nyt kun kipeät päätökset tehty, hallituksen huomio on työllisyyden lisäystä lisäävissä toimenpiteissä”, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan tehdystä sote-ratkaisusta kerrotaan keskiviikkona aamulla kello 9.

”Koulutuksesta ja tutkimuksesta ei leikata yhtään enempää”, valtiovarainministeri Stubb sanoi.

Hänen mukaansa näihin panostetaan itse asiassa sata miljoonaa euroa lisää.

Kaatuneen makeisveron jättämän sadan miljoonan euron korvataan polttoaineveron nostolla, Stubb kertoi.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) sanoi olevansa tyytyväinen siitä, että kokonaisuudesta pidetään kiinni.

”Iso linja on siinä, että aiheuttaja maksaa”, Soini sanoi.

Kun EU kielsi makeisveron ja arvonlisäveroon eivät perussuomalaiset suostuneet korottamaan, perussuomalaiset suostuivat bensaveron pieneen korotukseen.

Siinä on kuitenkin rajana se, että jos öljyn hinta nousee yli 80 dollariin barrelilta, asiassa on katto, Soini selitti.

Infrahankkeista Soini nosti kolme suosikkiaan: Raide-Jokeri pääkaupunkiseudulla, Lahden ohikulkutie ja Luumäki–Imatra-väli.

Infrahankkeet ovat kaikki sellaisia voidaan käynnistää heti tai ensi vuoden puolella, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kertoi.

Keskeisiä infrahankkeita ovat Bernerin mukaan Luumäki–Imatra-ratahanke, Valtatie 4:n parantaminen Oulu–Kemi-välillä, Mikkeli–Juva-välin valtatien parannushanke, Valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien parannus ja Raide-Jokeri pääkaupunkiseudulle suunnitelman mukaisesti.

Raide-Jokeriin rahat löytyivät kehyksen sisältä, Stubb ja Sipilä kertoivat.

Liikennehankkeisiin saatiin yli 300 miljoonaa euroa ensi ja seuraavalle vuodelle lisää, Sipilä laski.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kertoi, että opintotuen leikkaukset toteutetaan pitkälti selvityshenkilö Roope Uusitalon mallin mukaisesti kuitenkin niin, että leikkaukset vähenevät kaavaillusta 150 miljonasta eurosta 122 miljoonaan euroon.

Vanhempien tulot eivät jatkossa enää vaikuta tukeen, Grahn-Laasonen kertoi. Hän sanoi tämän olleen hänen pitkäaikainen tavoitteensa.

”Perusviesti on se että jos työllisyystilanne ei parane ja kasvua ei tule, leikkaukset tulevat jatkumaan”, valtiovarainministeri Stubb summasi.

Hän kertoi ettei itse pitänyt hallituksen tekemästä uudesta kehitysyhteistyöleikkauksesta.

Pääministeri Sipilä kehui hallitustaan siitä, että se on saanut ensimmäisen toimintavuotensa aikana tehtyä ”kaikki merkittävät päätökset” sote-uudistus mukaan lukien.

Kehysriihi tarkoittaa neljän vuoden menorajoja

 Valtio päättää vuotuisista menoistaan vuosittain ja tekee näistä tulo- ja menoarvion eli budjetin joka vuosi.

 Budjetin tekoa rajoittavat budjettikehykset, joista hallitus sopii keväisin ”kehysriihessä”. Niissä sovitaan julkisen talouden menojen rajauksista julkisen talouden suunnitelman mukaisesti seuraavaksi neljäksi vuodeksi, eli nyt vuosiksi 2017–2020.

 Vuosittain maalis–huhtikuussa julkisen talouden suunnitelmassa tarkistetaan valtiontalouden kehyksen jako hallinnonaloittain sekä päivitetään kehys vastaamaan hintatason muutoksia.

 Kehykset kattavat noin 80 prosenttia valtion menoista. Sen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi työttömyysturvamenot, toimeentulotukimenot, palkkaturva ja asumistuki sekä valtion korkomenot.

 Menoja rajoittavat kehykset sopimalla valtion taloudenpito saa lisää ennustettavuutta, joka helpottaa luotonantajien kykyä arvioida valtiontalouden kehitystä.

 Hallituksen tavoitteena on sopia uskottavasta talouspolitiikasta, jolla velkaantuminen saadaan aisoihin ja työttömyys vähenemään samalla kun talouskasvulle luodaan mahdollisuuksia.

 EU:n vakaus- ja kasvusopimus asettaa rajat julkisen talouden velkaantumiselle. Sääntöjen mukaan julkisen talouden alijäämä ei saa ylittää kolmea prosenttia eikä julkisen talouden velka 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

 Jokavuotiset budjetit tehdään elokuussa kehysten rajausten mukaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sote-uudistus
  • Hallitus
  • Julkinen talous
  • Budjettikehys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    5. 5

      ”Itseoppineet suomalaistutkijat” haukkuvat hallituksen perustulokokeilun New York Timesissa: ”Lähinnä julkisuustemppu”

    6. 6

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    7. 7

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    8. 8

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    9. 9

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    10. 10

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    7. 7

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää