Valikko
Politiikka

Berner esitteli kiisteltyä uudistusta jo ennalta perussuomalaisille – puoluelähde HS:lle: Ministeri yritti ”sisilialaista neuvottelutapaa”

Keskustalähteiden mukaan perussuomalaiset saivat nähdä Bernerin ehdotuksen liikenteen jättiuudistuksista jo ennalta. Nämä kuitenkin kokevat saaneensa vain niukasti tietoa.

Mitä hallitus sopi eilen riidaksi leimahtaneesta liikenneuudistuksesta jo hallitusneuvotteluissa? Mitä sovitusta hallitusohjelmasta löytyy?

Liikenneuudistuksen valmistelusta keskustan ja perussuomalaisten välille roihahtanut riita on saanut monet kyselemään hallituksen sopimusten ja työskentelykulttuurin perään. Berner esitteli eilen ehdotuksensa Suomen teiden ja väylien yhtiöittämiseksi sekä taksiliikenteen osittaiseksi vapauttamiseksi.

Jo nyt on käynyt selväksi, että railo hallituksessa on luultua syvempi.

Keskustalähteiden mukaan Berner olisi esitellyt perussuomalaisille uudistuskaavailunsa jo ennalta. Perussuomalaiset olisivat saaneet myös uudistuksesta kirjallista aineistoa.

”Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps) on asiasta tiennyt ja koko ministeriryhmä on saanut materiaalit viime viikolla. Berner on myös itse käynyt heidän ministeriryhmässään”, keskustalähde sanoo HS:lle.

”Sitä paitsi kehysriihen pöytäkirjasta löytyy, että infran uusi rahoitustapa selvitetään”, lähteestä täsmennetään.

Perussuomalaisten tulkinta tiedonkulusta on toisenlainen.

Perussuomalaislähteistä vahvistetaan, että Berner kävi perjantaina puolueen ministeriryhmässä.

Bernerin jakama aineisto oli kuitenkin niukka. Ryhmän mukaan senkin ministeri antoi vasta tinkaamisen jälkeen. Varsinaista liikennekaarihankkeen aineistoa ei perussuomalaisille annettu.

Perussuomalaiset saivat Berneriltä perjantaina kymmenen sivua power point -kalvoja, kaksi sivua ministerille laadittuja kysymyksiä ja mallivastauksia sekä kolmisivuisen koosteen olennaisimmista muutoksista tavara-, taksi- ja linja-autoliikenteeseen – toisin sanoen käytännössä maanantain tiedotustilaisuuden materiaalin.

Ei riviäkään lausuntokierrokselle maanantaina lähetetystä 195-sivuisesta liikennekaariesityksestä.

Berner yritti perussuomalaislähteiden mukaan turvautua jopa niin sanottuun sisilialaiseen neuvottelutapaan. Berner vaati lähteiden mukaan, että aineisto annetaan, jos perussuomalaiset sitoutuvat uudistukseen.

Bernerin ja perussuomalaisten oli määrä jatkaa keskusteluja liikenneuudistuksesta vielä sunnuntaina. Perussuomalaiset eivät niihin osallistuneet, koska puolue ei saanut Berneriltä koko toivomaansa aineistoa.

Lopullisen esityksen perussuomalaiset joutuivat hakemaan maanantaina netistä.

Berneriä ei tavoitettu tiistaina kommentoimaan kiistaa.

Perussuomalaislähteiden mukaan Berner olisi käynyt puolueen ministeriryhmässä liikenneasioissa jo kolmisen viikkoa sitten.

Tuolloin Berner esitteli lähteiden mukaan kaavailujaan väylien yhtiöittämisestä, mutta sen lisäksi suunnitelmia VR:n pilkkomisesta, osana valtion uutta omistusohjauspolitiikkaa ja osana liikenteen reformia.

Perussuomalaiset teki jo tuolloin Bernerille selväksi, että puolueelle eivät kaavailut sellaisinaan käy.

Perussuomalaisten mukaan hallitusohjelmassa ei uudistuksesta ole myöskään sovittu, ei liioin kehysriihessä. Kehysriihessä sovittiin puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Sampo Terhon mukaan vain selvittelyn käynnistämisestä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi tiistaina HS:lle, että hallitus sopi väyläinfrastruktuurin yhtiöittämisen selvittämisestä kehysriihessä. Sipilän mukaan väyläinfrastruktuuriasiassa ei ole mitään epäselvää.

Taksiliikenteen vapauttamisesta on sovittu, että asia voi lähteä lausuntokierrokselle ministeri Bernerin esityksenä, mutta vapauttamisesta ei ole hallituksessa yhteisesti sovittu.

Hallitusohjelman kirjaukset liikenneuudistuksesta ovat yleisluonteisia ja väljiä. Ensimmäinen maininta löytyy sivulta 26. Keskivertokansalaiselle kirjaus ei avaudu.

”Edesautetaan innovaatio- ja palvelualustojen syntyä sektoreilla, joilla julkishallinnolla on rooli markkinoiden toimivuuden kannalta. Tällaisia sektoreita ovat esimerkiksi liikenne palveluna, terveydenhuolto, oppiminen sekä teollinen internet. Lainsäädäntötoimin edistetään uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintakonseptien käyttöönottoa.”

Lisää kirjauksia löytyy hallitusohjelman liitteestä 3, jossa käsitellään kuntien tehtäviä:

”Hallitus uudistaa julkisesti tuettuja (valtio, kunnat, Kela) henkilökuljetuksia tavoitteena kymmenen prosentin säästö vuodesta 2017. Uudistus toteutetaan digitalisaatiota hyödyntämällä ja mahdollistamalla uudenlaiset, markkinaehtoiset ja innovatiiviset palvelukonseptit kehittämällä lainsäädäntöä. Lainsäädäntöä kehitetään toteuttamalla henkilö-, posti- ja tavarakuljetuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus.”

Valtioneuvoston verkkosivustolla kaavailuista löytyy monipolvisen haun jälkeen lisää kohdasta ”Hallitusohjelman toteutus”. Sieltä pitää edetä ensin kärkihankkeisiin ja niissä vielä kohtaan ”Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen.”

Sieltä joutuu siirtymään edelleen kohtaan ”Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö”. Sen alta löytyy taas kohta: ”Puretaan markkinoille tulon esteitä ja mahdollistetaan uusien digitaaliseen tietoon perustuvien palvelukonseptien tarjonta”, jonka jälkeen löytyy uudistuksesta jo konkreettisempaa sisältöä.

”Kootaan liikenteen sääntely yhtenäiseksi liikennekaareksi ja luodaan edellytykset kilpailun avaamiselle rautatieliikenteessä. Määritetään liikenteen korjausvelkaa vähentävät toimenpiteet. Vakiinnutetaan liikennelabra kokeilujen edistämisfoorumiksi sekä käynnistetään saariston ”liikenne palveluna” ja ”smart countryside” -kokeilut.”

Ja heti perään lukee, että ”liikennekaaren ensimmäinen vaihe 06/2016, toinen vaihe vuonna 2017 ja kolmas vaihe 2018. Kokeilujen käynnistäminen 2016 aikana.”

Kehysriihessä hallitus on asiasta myös sopinut.

Kehysriihen kirjaus on HS:n saaman pöytäkirjaotteen mukaan tällainen: ”Päätetään, että liikenne- ja viestintäministerin johdolla valmistellaan esitys liikenneverkon kehittämiseksi liiketaloudellisesti. Esitys tulee laatia siten, että tarvittavat päätökset voidaan tehdä toiminnan käynnistämiseksi vuoden 2018 alussa.”


Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    5. 5

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    6. 6

      Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    9. 9

      Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne

    10. 10

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää