Valikko
Politiikka

Myös Jyty antoi pakit uudelle palkansaaja­järjestölle

SAK:n ja STTK:n yhteenliittymä on herättänyt liitoissa kysymyksiä puoluepoliittisista kytkyistä.

Jälleen yksi ammattiliitto vetäytyy hankkeesta, jonka tarkoituksena on muodostaa Suomeen uusi palkansaajakeskusjärjestö.

Keskiviikkona vetäytymisestään ilmoitti Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, jonka liittohallitus päätti yksimielisesti, että Jyty ei jatka mukana mukana Uusi keskusjärjestö -hankkeessa.

Uuden keskusjärjestön alkuperäisenä tavoitteena oli yhdistää SAK ja STTK kaikkiaan 1,7 miljoonan jäsenen jättijärjestöksi. Viime aikoina etenkin STTK-laiset liitot ovat alkaneet epäröidä, ja isoja liittoja on jäänyt pois kyydistä.

Ennen Jytyä vetäytymisestään ovat ilmoittaneet muun muassa terveys- ja sosiaalialan työntekijöiden liitto Tehy ja valtion työntekijöiden liitto Pardia.

Uusi keskusjärjestö -hankkeen ohjausryhmä päättikin viikko sitten, että hankkeessa otetaan aikalisä. Liittojen piti 1. kesäkuuta allekirjoittaa aiesopimus uuden palkansaajajärjestön perustamisesta, mutta nyt ne tuolloin vasta arvioivat tilannetta ja hankkeen etenemistä.

Jos paljon liittoja jää pois, uuden järjestön budjetti ja säännöt joudutaan arvioimaan uudelleen. Tarkoitus oli, että uusi järjestö aloittaisi 2017 alussa.

Monet STTK-laiset liitot ovat ilmaisseet huolensa uuden keskusjärjestön puoluepoliittisista kytkyistä. SAK-laisella ammattiyhdistysliikkeellä on läheiset suhteet Sdp:hen ja vasemmistoliittoon.

Jytykään ei tee poikkeusta. Liiton puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo liiton tiedotteessa, että Jytyssä ei oltu täysin vakuuttuneita uuden järjestön puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta eikä myöskään siitä, että järjestöstä olisi tullut toimintatavoiltaan uusi.

Pihlajamäen mukaan kysymyksiä on herättänyt lisäksi se, kuuluuko uudessa keskusjärjestössä riittävästi myös julkisen sektorin ääni sekä kaikkien toimialojen ja eri kokoisten liittojen ääni.

Jyty jää STTK:n jäsenliitoksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ammattiyhdistysliike
  • Työmarkkinajärjestöt
  • SAK
  • STTK

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    5. 5

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Alastomuuspakko saunassa ahdistaa – eivätkö uimapukukyttääjät voisi joustaa?

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    10. 10

      Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää