Valikko
Politiikka

Sdp haluaa valtion omistusstrategian kaikkien puolueiden valmisteluun

Solidiumin toimintaa muutettava, pk-yrityksille vientiapua, Sdp:n sinivalkoisen omistamisen ohjelma linjaa

Sdp ehdottaa, että valtion omistajapolitiikan strategia tulisi laatia parlamentaarisesti kaikkien puolueiden kesken yhdessä, koska omistusten strategiset päätökset ovat yli vaalikauden pituisia.

Hallitusten tehtäviksi jäisi kullakin hallituskaudella konkreettisten toimien tekeminen, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne linjasi.

Muina ehdotuksina Sdp ehdottaa muun muassa valtion omistajuusyhtiö Solidiumin toiminnan muuttamista niin, että se toimisi omistamiensa yhtiöiden hallituksissa nykyistä aktiivisemmin ja että sen yhteistyö valtion omistajaohjausyksikön kanssa järjesteltäisiin uuteen uskoon.

Pienten ja keskisuurten yhtiöiden vientiä avustamaan Sdp haluaisi perustaa uuden kumppanuusyhtiön jo olevien vientitukiorganisaatioiden lisäksi.

Sdp julkisti keskiviikkona oman valtion omistajuutta koskevan ”Sdp:n sinivalkoisen omistamisen ohjelman”.

Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kertoi puolueen tavoitteena valtion omistajapolitiikassa olevan se, että valtio toimisi aktiivisena yrittäjähenkisenä toimijana.

Puolueen linjauksen mukaan valtion omistajapolitiikan strategisista linjauksista tulisi sopia kaikkien puolueiden kesken, koska linjausten vaikutukset ovat yli vaalikauden kestäviä.

Hallitusten tehtäväksi jäisi tällöin konkreettisista toimista päättäminen hallituskauden aikana, Rinne kertoi eduskunnan Pikkuparlamentissa keskiviikkona.

Sinivalkoisen omistamisen ohjelmaa valmistelleen kansanedustaja Lauri Ihalaisen mukaan Sdp:n pontimena oli valtionyhtiökeskustelun aloittaminen hyvissä ajoin, ennen kuin hallitus tuo 17. toukokuuta eduskuntaan oman esityksen valtion omistajapolitiikasta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on luvannut julkistaa valtion omistajapoliittiset linjauksensa jo monta kertaa, mutta kiireellisemmät työt ovat viivyttäneet myös omistajaohjauksesta vastaavan pääministeri Sipilän aikataulua.

Viimeisimmän tiedon mukaan hallituksen tulisi julkistaa valtion omistajapoliittisia linjauksiaan ennen vappua.

Ihalaisen mukaan Sdp haluaa omalla ohjelmallaan korostaa pidemmän aikavälin elinkeinopolitiikan toteuttamista omistajapolitiikassa.

”Toinen rooli valtion omistamisella on luoda edellytyksiä investoinneille ja viennille.”

”Olemme halunneet viestiä ohjelmassa myös sitä, että ei haluta vain puolustaa olemassaolevaa”, Ihalainen lisäsi.

Ihalaisen mukaan Sdpn mukaan valtiolla voisi olla erilaisten megatrendien hyödyntämisessä tärkeä rooli.

” Ei myydä kappaleita tavaraa, vaan on vietävä kokonaisia konsepteja”, Ihalainen selitti viennin muutosta.

Sdp:n ohjelman mukaan valtion tehtävä voisi vaihdella tilanteen mukaan niin että se olisi toisaalla pitkäaikainen ankkuriomistaja ja toisaalla ”siltaomistaja”, joka auttaisi yhtiöitä vaikka ennen pörssilistautumista

”Valtio voi luopua tai vähentää omistuksiaan ellei se omistusstrategian kannalta ole tarpeen”, Ihalainen linjasi.

Valtion omistajajayhtiö Solidiumin toimintaa Sdp haluaisi muuttaa niin, että Solidium puuttuisi nykyistä aktiivisemmin yhtiön johtamiseen hallitustyöskentelyssä.

”Omistajuus merkitsee myös aktiivisuutta. Ruotsalaiset ovat tässä tosi taitavia. Meidän ei pidä olla sinisilmäisiä, vaikka sinivalkoista pääomaa tässä hoidetaan”, Ihalainen selitti Sdp:n aktiivisen omistajuuden tavoitetta.

Osasta Solidiumin yhtiöistä tai omistusosuuksista voi Sdp:n mukaan luopua elinkeinopoliittisin perustein.

Toisaalta esimerkiksi isojen teknologiayritysten omistamisen säilyminen valtion käsissä on tärkeää jo niitä palvelevien tuotantoketjujen työllisyyden kannalta, Rinne muistutti.

Solidiumin toimintoja Sdp muuttaisi ,yös niin, että valtion omistajaohjausyksikön ja Solidiumin työnjakoa järkeistettäisiin.

Esimerkiksi Solidiumin analyytikkoja tulisi voida käyttää valtion omistajaohjausyksikössä, Rinne selitti.

Solidium omistaa nykyisin 12 pörssiyhtiön osakkeita vajaan seitsemän miljardin euron arvosta. Sen tarpeellisuudesta ja tehtävistä on käyty kevään aikana julkista keskustelua.

Pienten ja keskisuurten ja kasvuyritysten tukeen Sdp esittää pk-yritysten tueksi avustajayhtiötä, joka auttaa viennin palveluissa ja pääsyssä kansainvälisessä markkinoille.

Esimerkkinä Ihalainen mainitsi Ranskassa käytössä olevan kumppanuusyhtiömallin, jonka puheenjohtaja Antti Rinne oli löytänyt.

Ylimmän johdon palkat ja palkitseminen ovat Ihalaisen mukaan alkaneet jo ”vähän irrota todellisuudesta”.

Siksi Sdp:n ehdotus on, että ylimmän johdon palkitsemisen kriteerit olisi päätettävä yhtiökokouksissa, ja erorahoja olisi syytä kohtuullistuttaa.


Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    7. 7

      Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista

    8. 8

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    9. 9

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    10. 10

      Lontoon iskun alta pelastunut opiskelija HS:lle: ”Poistuimme parlamenttitalosta – ja 30 sekunnin päästä takanamme kuului pamahdus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää