Valikko
Politiikka    |   HS-analyysi

Lokerikot kerrostaloihin ja harvempi kirjeiden jakelu? Posti haluaa hallitukselta tuntuvia helpotuksia

Hallitus on miettinyt myös Postin verkon avaamista kilpailijoille jakelun turvaamiseksi

Posti ajaa tulevaan postilain jatkouudistukseen erilaisia kevennyksiä, jotka helpottaisivat Postin toimintaa, kun postimäärät koko ajan tasaisesti vähentyvät.

Posti haluaa, että sen ei tarvitsisi jakaa kirjelähetyksiä enää viitenä päivänä viikossa, vaan harvempikin tahti riittäisi. Koko maassa säilyisi postinjakelu, mutta kirjeitä jaettaisiin esimerkiksi vain kolmena tai kahtena päivänä viikossa.

Jos tätä niin sanottua yleispalveluvelvoitetta ei vähennetä nykyisestä viidestä päivästä, Posti kertoo ennen pitkää tarvitsevansa lisärahoitusta.

”Lisärahoitus voi tulla joko kuluttajilta tai muilta asiakkailta hinnankorotusten muodossa tai jonkinlaisena valtion tukena”, Posti kertoo lausunnossaan, jonka se on antanut äskettäin postilain tulevasta uudistuksesta.

Lisäksi Posti haluaa kerrostaloihin lokerikot. Nykyisen postilain mukaan kerrostaloissa jaettavat kirjelähetykset on kannettava huoneistokohtaisiin postiluukkuihin, kun muualla Euroopassa käytetään talojen ala-auloissa sijaitsevia lokerikkoja.

Postin mukana lokerikkojakelu alentaisi merkittävästi jakelukustannuksia ja parantaisi jakajien työoloja.

Lisäksi lokerikkoihin voitaisiin ehkä yhdistää pakettien ja ruuan verkkokaupan ostosten jakelua ja lähetysten palautuksia.

Postilain kokonaisuudistus on parhaillaan valmisteltavana liikenne- ja viestintäministeriössä, ja se tulee eduskuntaan ehkä syksyllä.

Postin kannalta kyse on isoista asioista, jopa koko yhtiön tulevaisuudesta. Postin määrä vähenee ennennäkemätöntä vauhtia, kun yritykset, yksityiset ja myös valtio itse siirtyvät sähköisiin lähetyksiin ja asiointiin. Myös sanoma- ja aikakauslehtien jakelumäärät vähenevät.

Pakettien määrä kasvaa verkkokaupan ansiosta, mutta siellä Posti on yksi toimija monien joukossa.

Posti on karsinut kulujaan henkilöstöä vähentämällä ja yrittänyt löytää korvaavaa liiketoimintaa laajenemalla yritysostoin uusille aloille.

Kirjepostin vähentyessä jakelijoille on myös etsitty muuta jaettavaa ja tekemistä. Viime viikolla Posti jo ilmoittikin, että se alkaa tarjota asiakkaille ruohonleikkuuta hiljaisina jakelupäivinä. Aloite oli tullut jakajilta itseltään, jotka ovat syystäkin huolissaan työpaikoistaan.

Yksi vaihtoehto sääntelyn keventämiseksi olisi Postin mielestä myös se, että jakelun laatua saisi heikentää. Posti saisi tinkiä ajasta, jolloin kirjeiden on oltava perillä.

Nyt laissa sanotaan, että kakkosluokan kirjeistä vähintään 95 prosentin on oltava perillä jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä – eli maanantaina jätetyn kirjeen on saavuttava vastaanottajalle keskiviikkona. Ykkösluokan kirjeistä 80 prosentin on oltava perillä seuraavana arkipäivänä.

Postin mielestä etenkin kakkospostissa riittäisi, että se olisi perillä kolmantena tai neljäntenä arkipäivänä jättämisestä, ”sillä kirjepalvelua ei nykyään enää käytetä nopeasti perille tarvittavaan viestintään”.

Posti haluaisi tulevaan postilain uudistukseen myös laajemman mahdollisuuden poiketa jakeluvelvollisuudesta vaikeakulkuisilla saaristo- ja erämaa-alueilla.

Nyt laki määrää, että tällainen poikkeus voi koskea maksimissaan 300:aa taloutta. Postin mielestä sillä pitäisi olla laajempi oikeus olla jakamatta postia päivittäin, jos asiakas asuu vaikeakulkuisten taipaleiden päässä.

Mutta kelpaavatko Postin ideat hallitukselle ja poliitikoille?

Jo nyt postin jakelu on mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys. Poliitikot haluavat säilyttää jakelun koko maassa syrjäkulmia myöten, mieluiten viitenä päivänä viikossa ja mieluiten ilman valtion tukea – ja mieluiten niin, että Posti jatkossakin työllistäisi tuhansia työntekijöitä.

Samaan aikaan hallitus haluaa edistää kilpailua ja on jo ennen postilain isoa remonttia tekemässä siihen pienemmän uudistuksen, jossa Postin kanssa kilpailevien yritysten tuloa markkinoille helpotetaan.

Kun lakimuutos kohtapuoliin tulee voimaan, kirjeitä pääsee jakamaan pelkällä ilmoituksella nykyisen toimilupahakemuksen sijaan.

Kilpailijoille ei tule yleispalveluvelvoitetta, eli Postin kannalta tilanne voi mennä entistä vaikeammaksi. Oppositio aikoo tämän viikon tiistaina äänestää valiokunnassa lakia vastaan ja tehdä siihen vastalauseen, mutta laki menee hallituspuolueiden äänin läpi.

Postissa selvästi pelätään, että hallitus alkaakin lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta: postikilpailu avataan täysin, ja yleispalvelun säilyttämiseksi posti pakotetaan avaamaan jakeluverkkonsa kilpailijoille tietyllä säännellyllä hinnalla.

Postin kilpailijat maksaisivat Postille siitä, että se hoitaa perille osan kilpailijoille jätetyistä lähetyksistä. Tätä kokeiltiin Britanniassa niin huonoin tuloksin, että Royal Mail oli mennä nurin.

Hintasäännelty verkonluovutus on ollut yhtenä vaihtoehtona esillä liikenne- ja viestintäministeriön postilakiin liittyvissä suunnitelmissa.

Postilain ison remontin lisäksi myös Postille yhtiönä voi tapahtua paljon, jos omistaja niin haluaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kiisti viikonloppuna Helsingin Sanomien tiedot, joiden mukaan hallituksen tulevan omistajaohjausstrategian yhteydessä Posti yksityistettäisiin osittain.

Yksityistettävä yhtiö toimisi markkinaehtoisesti. Raskas yleispalveluvelvoite siirrettäisiin erilliseen yhtiöön, jota valtio tukisi budjettivaroista. Sipilän mukaan tiedoissa ei ole pohjaa.

Pohjaa tai ei, Suomen postinjakelun tulevaisuus on joka tapauksessa ratkaistava pian. Hallituksen on samalla päätettävä, mikä rooli Postilla on tässä tulevaisuudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Posti
  • Kirjeet
  • Valtionyhtiöt

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää