Valikko
Politiikka

Sdp:n Lindtman ministeri Toivakan verosuunnittelu­lausunnoista: Väärän tiedon antaminen eduskunnalle on vakava asia

Lindtman sanoi STT:lle, että Sdp tyytyy Toivakan anteeksipyyntöön.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan (kok) verosuunnittelua koskevia lausuntoja vakavina.

Toivakka syytti kansanedustaja Timo Harakkaa (sd) tiistaina eduskunnassa valehtelusta Harakan tuotua esille Toivakan osallisuuden kansainväliseen verosuunnitteluun. Toivakan perheyhtiö on perustanut yhtiön Belgiaan vuonna 2007.

Tiistaina Toivakka kielsi olleensa mukana perustamassa minkäänlaista yhtiötä Belgiaan verosuunnittelua varten. Torstaiaamuna Toivakka kuitenkin myönsi olleensa juridisessa ja nimellisessä vastuussa yhtiön toiminnasta, koska kuului sen hallitukseen belgialaisyhtiön perustamisen aikaan.

Ministeri pahoitteli MTV3:n Huomenta Suomessa, ”jos oli johtanut eduskuntaa harhaan” antamalla väärää tietoa osuudestaan verosuunnitteluyhtiön perustamisessa.

”Pyydän anteeksi sitä, jos olen johtanut harhaan tällä roolillani sanomalla, että en ole ollut mukana, koska tietenkin kun asiaa katsotaan juridisessa mielessä olin yhtiön hallituksen jäsen ja vastuussa kaikesta toiminnasta”, Toivakka sanoi Huomenta Suomessa.

”Kokonaisuudessaan asia on vakava, sillä ministeri on antanut väärää tietoa eduskunnalle omissa asioissaan”, Lindtman totesi.

”On hyvä, että ministeri myönsi virheensä, mutta valitettavaa on, että tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun asiaa koskevat asiakirjat tuotiin julkisuuteen.”

Lindtman sanoi tämän kokoluokan asian ansaitsevan huolellista pohdintaa. Myöhemmin Sdp:n eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Lindtman sanoi STT:lle, että Sdp tyytyy Toivakan anteeksipyyntöön, mutta puolue seuraa tarkasti hallituksen toimia verovälttelyn kitkemisessä.

Eduskunnan tapasääntöjen mukaan sanaa valehtelu ei saa edustajien ja ministerien kesken käyttää, vaan pitää puhua ”muunnellusta totuudesta”.

Toivakka sai sananvalinnoistaan nuhteet eduskunnalta ja pyysi sananvalintojaan anteeksi Harakalta.

Huomenta Suomessa Toivakka myönsi olleensa perheyhtiö CM-Toivakka Oy:n hallituksessa kaksistaan miehensä kanssa 2007, kun hallitus päätti holding-yhtiön perustamisesta Belgiaan.

Toivakka myönsi myös olleensa juridisessa ja nimellisessä vastuussa yhtiön toiminnasta, koska kuului hallitukseen.

Verosuunnitteluyhtiöiden perustaminen on yhtiöissä yhtiön hallituksen eikä operatiivisten työntekijöiden tehtävä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • verosuunnittelu
  • Antti Lindtman

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    10. 10

      Tuuli kääntyy Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää