Valikko
Politiikka

Nato-selvitys varoittaa Venäjän reaktioista – ilmoitus vaaratilanteen päättymisestä kevensi tiedotustilaisuuden tunnelmaa

Uunituore Nato-selvitys arvioi, että Suomelle toivottavinta on hakea Nato-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa. Jäsenyys kasvattaisi vuosibudjettia runsaat 700 miljoonaa euroa.

Ulkoministeriön nimittämä asiantuntijaryhmä luovutti Nato-selvityksensä ulkoministeri Timo Soinille (ps) tänään perjantaina kello 15.30.

Suomen pitäisi päättää mahdollisesta Nato-jäsenyydestä yhdessä Ruotsin kanssa. Venäjän reaktiot Suomen Nato-jäsenyyteen voivat kuitenkin olla arvaamattoman tylyt sekä sotilaallisesti, taloudellisesti ja kauppapoliittisesti, asiantuntijaryhmän Nato-selvitys tiivistää.

”Elämme kovemmassa ja haavoittuvaisemmassa maailmassa. Suomen tulee tulla toimeen hyvin erilaisen Venäjän kanssa kuin vaikkapa 20 vuotta sitten”, Nato-työryhmän edustajana selvityksen Soinille ojentanut François Heisbourg sanoi.

Ulkoministeriön tilaama asiantuntijaryhmä ei ota kantaa Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan. Noin 60-sivuinen raportti henkii silti enemmän Nato-myönteisyyttä.

”Jos Suomi liittyisi Natoon, Venäjän reaktio tulisi olemaan voimakas”, Heisbourg sanoi.

Kesken Heisbourgin kiitospuheen tiedotustilaisuus keskeytyi automaattikuulutuksella: ”Ilmoitettu vaaratilanne on päättynyt”. Se sai paikalla olleet puhkeamaan spontaaniin nauruun. Kun Soini käänsi ilmoituksen viestin Heisbourgille, myös häntä alkoi tilanteen koomisuus nauraa.

”Elämme todellakin arvaamattomassa maailmassa”, Heisbourg totesi.

Tiedotustilaisuuden ja kysymysosuuden välissä kerrottiin, että aiemmin kuultu ilmoitus johtui teknisestä ongelmasta eikä esimerkiksi tulipalon vaaraa ollut.

Nato-selvityksestä sovittiin jo hallitusohjelmassa. Ulkoministeriö asetti nelihenkisen Nato-työryhmän tammikuun lopulla.

”Haluan kiittää tätä työryhmää erinomaisen hyvin tehdystä työstä”, Soini sanoi kiitospuheensa aluksi.

Soini muistutti myös, ettei ulkoministeriö ole antanut työryhmälle minkäänlaista poliittista ohjeistusta selvityksen tekoon.

”Asiantuntijan ovat käsitelleet raportissa kattavasti kaikki ne näkökulmat, joita Nato-jäsenyys toisi tullessaan”, Soini sanoi.

Selvitys on Soinin mukaan riippumattoman asiantuntijaryhmän valistunut näkemys, ja hallituksen kanta muodostuu parhaillaan tekeillä olevassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteossa, joka tullaan aikanaan esittelemään eduskunnalle.

”Tästä on sitä tehtäessä merkittävä apu”, Soini sanoi.

Soini muistutti myös, että ”tässä tehdään nyt arviota, ei tässä olla hakemusta mihinkään jättämässä.”

Ryhmään nimettiin Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen, muun muassa Suomen Moskovan-suurlähettiläänä toiminut René Nyberg, Ruotsin entinen Helsingin-suurlähettiläs Mats Bergquist sekä selvityksen esitellyt ranskalainen, kansainvälisen politiikan tutkija ja diplomaatti Heisbourg.

Työryhmän toimeksiantona on ollut arvioida, mitä Nato-jäsenyys Suomelle tarkoittaa.

Raportin mukaan Suomi on ulko-ja turvallisuuspoliittisen uudelleen arvioinnin edessä. Nato-jäsenyys ei merkitsisi silti merkittävää poikkeamaa Suomen asevelvollisuuteen perustuvasta puolustusjärjestelmästä.

Selvitys korostaa, että Suomi on länsimaa ja eurooppalainen ulottuvuus on osa Suomen identiteettiä.

Venäjä on puolestaan arvaamaton naapuri, eikä Suomi voi raportin mukaan jäädä sen oletuksen varaan, että lähitulevaisuudessa syntyisi yhteiseurooppalainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

Asiantuntijat linkittävät Suomen Nato-ratkaisun yhteen Ruotsin kanssa.

Syventyneen pohjoismaisen yhteistyön jatkeeksi Suomelle toivottavinta olisi selvityksen mukaan yhteispäätös Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Jos Ruotsi jäsenyyttä hakisi, Suomi jäisi hankalaan välitilaan, eristyksiin ja suojattomaksi sotilaallisesti harmaalle alueelle.

Se, että Suomi hakisi jäsenyyttä ja Ruotsi ei, on käytännössä mahdoton asetelma.

”Nato-jäsenyydestä ei ole puhuttu kummassakaan maassa vastaavalla vakavuudella sitten kylmän sodan päättymisen”, raportti huomauttaa.

Työryhmä arvioi, että Venäjä pyrkii kuitenkin estämään Suomen tai Ruotsiin aikeet liittyä Natoon.

Venäjän kasvanutta uhkakuvaa Nato-selvitys ruotii poikkeuksellisen avoimesti.

”Venäjän poliittiset ja taloudelliset reaktiot olisivat voimakkaita, jopa tylyjä, etenkin siirtymävaiheessa. Vaikkei se turvautuisi varsinaiseen voimankäyttöön, on vaikea ennustaa, millaisiin erityisiin vastatoimiin Venäjä ryhtyisi.”

Nato-jäsenyydestä Suomi saisi Venäjää vastaan pelotteen ja pidikkeen, sillä Suomi pääsisi viidennen artiklan turvatakuiden piiriin.

Toisaalta Naton välitön raja Venäjän kanssa kaksinkertaistuisi ja Suomi olisi rajamaa.

”Jäsenyys myös johtaisi todenäköisesti määrittelemättömäksi ajaksi vakavaan kriisiin Venäjän kanssa”, raportti ennakoi.

Työryhmä ei silti usko, että kriisistä seuraisi välttämättä avoin konflikti Suomen kanssa, koska seurauksena olisi konflikti Naton kanssa.

Raportti häivyttää myös Natoon liitettyjä mielikuvia.

”Nato ei suinkaan toimi Yhdysvaltain käsikassarana. Nato ei ole myöskään sotakoneisto”, raportti kirjoittaa.

Työryhmä uskoo, että Suomi voisi ottaa Nato-velvoitteista ”kevennetyn” version Norjan tapaan.

Se tarkoittaa, että Suomi voisi pidättäytyä ottamasta maaperälleen ydinaseita ja ulkomaisia tukikohteita.

Raportti myös uskoo, että Suomi ja Ruotsi voisivat Naton lähikumppanimaina päästä tarvittaessa nopeastikin Nato-jäseneksi.

Järjestöllä on siihen niin sanottu pikakaista, fast track-menettely.

Pikakaista ei saisi työryhmän mukaan kuitenkaan syrjäyttää vaateita demokraattisesta päätöksenteosta.

Epäselväksi teksti silti jättää, pitäisikö jäsenyydestä järjestää kansanäänestys vai ei.

”Ruotsalaisen järjestelmän mukaisesti kansanäänestys on luonnollisen osa liittymisprosessia. Suomen osalta on epävarmaa, miten asia etenisi.”

Kansanäänestyksen ongelma on se, miten kysymys muotoillaan, koska se vaikuttaa väistämättä lopputulokseen.

”Jos neuvottelujen lopputuloksesta päätettäisiin järjestää kansanäänestys, siitä pitäisi säätää erityislaki”, raportti arvioi.

Mahdollisen Nato-jäsenyyden hintalappua on työryhmä myös laskenut. Nykyistä vuosibudjettia pitäisi kasvattaa noin 730 miljoonaa euroa.

”Suomen 2,69 miljardin euroonpuolustusbujdetti edustaa 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt). Oman arvioimme mukaan summa nousee 3,41 miljardia euroon, 1,64 prosenttiin bkt:stä Nato määritelmien perusteella”, työryhmä laskee.

Jäsenyys on raportin mukana käytännössä peruuttamaton päätös.

Raportin kieliasu on paikoin hämmentävän koristeellista.

”Venäjä ei ole sinut itsensä, eikä ympäröivän maailman kanssa”, raportti esimerkiksi kirjoittaa.

Raportti viljelee tekstissä myös lukuisia saksalaisilmaisuja. Taustalla on HS:n tietojen mukaan Nybergin saksankielen harrastus

Viimeksi Nato-jäsenyyden merkitystä arvioitiin ulkoministeriön toimeksiannosta edellisen kerran kymmenisen vuotta sitten, vuonna 2007 suurlähettiläs Antti Sierlan raportissa.

Helsingin Sanomat näyttää Nato-selvityksen luovutustilaisuuden suorana lähetyksenä osoitteessa HS.fi/hstv.

Arvio on kokonaisuudessaan ladattavissa ulkoministeriön verkkosivuilta tämän linkin kautta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nato
  • Maanpuolustus
  • Venäjä
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    5. 5

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    6. 6

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    7. 7

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    8. 8

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    9. 9

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    10. 10

      Kerrostalokaksio paloi täysin Vantaalla – tulipalon aiheutti vartioimatta jäänyt kynttilä, asunnossa ei palovaroitinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    9. 9

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää