Valikko
Politiikka

Suomen Nato-kanta selviää ennen juhannusta –  Ministeri Niinistö: Ruotsin kanta vaikuttaa vahvasti

”Ehkä on liian dramaattista sanoa, että meillä on kohtalonyhteys. Meillä on kuitenkin maantieteellinen, historiallinen ja kulttuurillinen yhteys”, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) sanoo.

Suomen kanta mahdolliseen Nato-jäsenyyteen päätetään jo ennen juhannusta. Tuolloin hallituksen on määrä antaa eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko.

Selonteon aineksina käytetään myös perjantaina julkistettua Nato-selvitystä. Se arvioi, että Suomelle toivottavinta on hakea Nato-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mukaan Suomen Nato-ratkaisu on vahvasti sidoksissa Ruotsiin.

”Suomen ja Ruotsin ratkaisut suuntaan tai toiseen vaikuttavat toinen toisiinsa. Mikä painoarvo Ruotsin päätöksellä meille on, se riippuu päätöksentekijöistä ja kansalaisista.”

”Jos Ruotsi päättäisi liittyä Natoon ilman Suomea, olisi asemamme vaikea. Jos taas Suomi liittyisi ja Ruotsi ei, tilanne olisi Suomelle hankala”, Niinistö sanoo HS:lle.

Hän painottaa, että Suomi tekee tietysti Nato-päätöksensä itsenäisesti. Pitkä yhteinen historia sitoo Suomen ja Ruotsin kuitenkin toisiinsa.

”Ruotsin ratkaisulla on meille merkitystä. Ehkä on liian dramaattista sanoa, että meillä on kohtalonyhteys. Meillä on kuitenkin maantieteellinen, historiallinen ja kulttuurillinen yhteys. Siksi toisen ratkaisut vaikuttavat toiseen.”

Uusi Nato-selvitys antaa Niinistön mukaan paljon ajattelun aineksia, sekä Nato-jäsenyyden puolesta että sitä vastaan.

”Suomen linja on johdonmukainen, eikä se kovin pienestä lähde muuttumaan”, Niinistö ennakoi.

Niinistö kirjoitti myös maanantaina blogissaan, että Suomea ei olla hivuttamassa Natoon.

”Siihen joko liitytään tai ei liitytä ja se tehdään kansallisella poliittisella päätöksellä.”

Niinistö myös huomauttaa, että Suomella ei ole syytä laittaa päätä pensaaseen.

”Suomi on täysivaltainen maa. Meillä on mahdollisuus tehdä päätös Naton suuntaan tai olla tekemättä sitä.”

”Emme ole harmaalla vyöhykkeellä kuten kylmän sodan aikana, jolloin olimme näennäisesti puolueeton maa, mutta kuitenkin YYA-sopimuksen kautta Neuvostoliittoon kytkeytynyt. Nyt olemme Euroopan unionin jäsen ja osa läntistä arvoyhteisöä”, Niinistö kirjoitti.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi viikonvaihteessa, että Suomi ja Ruotsi tekevät jäsenyydestä omat päätöksensä.

”Meillä ei ole sellaista automaattista kohtalonyhteyttä”, Niinistö totesi presidentin kanslian nettisivuston mukaan.

Presidentin mukaan hallitus ottaa oman kantansa Suomen Natoon liittymisestä selonteossa. ”Minun kantani on kyllä se, että meillä ei ole mitään tarvetta tällä hetkellä muuttaa meidän vallitsevaa politiikkaamme”, Niinistö sanoo kanslian sivustolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nato
  • Perussuomalaiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    3. 3

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    6. 6

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    5. 5

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    10. 10

      Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    9. 9

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää