Valikko
Politiikka

HS tavoitti lähes kaikki kokoomuksen kansanedustajat: Petteri Orpo on suosikki puheenjohtajaksi

Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Petteri Orpoa puheenjohtajaksi kannattaa HS:n selvityksen mukaan jo nyt puolet kansanedustajista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jakautuu jo selvästi puoluejohtajakannoissaan. HS:n tavoittamista kokoomuksen kansanedustajista valtaosa ilmoitti helatorstaina tukevansa sisäministeri Petteri Orpoa uudeksi puheenjohtajaksi.

Moni vastaajista ennakoi myös ministerikierrätystä mahdollisen puoluejohtajavaihdoksen jäljiltä.

Istuvalla puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Alexander Stubbilla on ryhmässä yhä nimekkäitä ja vahvoja tukijoita takana. Stubb herättää myös runsaasti kielteisiä tunteita, toisin kuin Orpo.

Kansanedustaja Elina Lepomäen tuki eduskuntaryhmässä on HS:n kyselyn perusteella hyvin niukka.

HS selvitti torstaina kansanedustajien kantoja puheenjohtajavaihdokseen. HS keskusteli 27 edustajan kanssa ja tiedossa on nyt 31 edustajan mielipide.

Orpoa tukee julkisesti jo 13 edustajaa, Stubbia vain viisi.

Vasta keskiviikkona ehdokkaaksi ilmoittautuneen Orpon tueksi voidaan laskea myös puoluejohtajavaihdosta Lepomäen kautta liputtavat edustajat, joita on neljä.

Osa Orpon kannattajista ei halua vielä kertoa tukeaan ääneen.

Neljää kansanedustajaa ei HS tavoittanut, Orpolta ja Stubbilta ei kysytty. Yhteensä ryhmässä on 37 edustajaa.

Orpoa ilmoittavat julkisesti tukevansa nyt ainakin Paula Risikko, Sari Sarkomaa, Hjallis Harkimo, Eero Lehti, Pertti Salolainen, Jaana Pelkonen, Timo Heinonen, Antti Häkkänen, Kalle Jokinen, Jukka Kopra, Jaana Laitinen-Pesola, Sari Raassina ja Anne-Mari Virolainen.

Puheenjohtajavaihdosta haluavat myös ehdolle itsekin asettautunut Elina Lepomäki sekä arvokonservatiivisesta siivestä Wille Rydman ja Susanna Koski, vaikkeivät vielä Orpolle liputakaan. Harri Jaskari on lupautunut Lepomäen kampanjapäälliköksi.

Rydman puhuu Orposta vain myönteisesti.

”Suhtaudun Orpon ehdokkuuteen positiivisesti ja olen iloinen, että hän lähti ehdolle. Uskon, että puheenjohtaja vaihtuu, mutta en ole vielä päättänyt, tuenko ensisijaisesti Lepomäen vai Orpon valintaa”, Rydman sanoo.

”Mietin vielä Lepomäen ja Orpon välillä. Pitää kuunnella, mitä Petteri nostaa nyt esille”, Koski toteaa.

Ryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo sanoo tukevansa Stubbia. Stubbin takana ovat myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, Juhana Vartiainen, Kai Mykkänen ja Eero Suutari.

”Olen istuvalle puheenjohtajalle lojaali”, Wallinheimo sanoo.

Ryhmän varapuheenjohtajat Outi Mäkelä tosin sanoo, että puheenjohtajistossa olisi sovittu, että tukea ei julkisesti liputeta.

Näkyvistä nimistä Ben Zyskowicz, Ilkka Kanerva, puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie sekä Uudenmaan piirin puheenjohtaja Kari Tolvanen eivät halua vielä kertoa kantaansa. Sanna Lauslahti, Markku Eestilä, Saara-Sofia Sirén ja Pauli Kiuru eivät myöskään suosikkiaan paljasta.

HS:n tietojen mukaan Orpon taakse on vielä hyvissä ajoin ennen kesäkuun puoluekokouksessa tulossa nimekkäiden kansanedustajien ja kokoomusvaikuttajien lähetystö.

Mukaan lähtijät eivät halua ”pilata hyvää uutista” liian aikaisella ulostulollaan. Tukijanimeksi ilmoittautuisi HS:n tietojen mukaan myös Euroopan Investointipankin varapääjohtaja Jan Vapavuori, jota on myös veikkailtu Stubbin haastajaksi.

Vapaavuori lähetti HS:lle illalla tekstiviestin, jossa hän sanoo, että ”kerron suunnitelmistani silloin ja siten, kun minulle tuntuu luontevalta – ja tänään ei ole se päivä.”

Puheenjohtajakisa on Sarkomaan mukaan puolueelle joka tapauksessa tervetullut.

”Ryhmässä on koettu, että kokoomus ei ole sellaisessa asennossa, jossa meillä olisi kansalaisten luottamus. Hyvää yhteistyötä olen Aleksin kanssa tehnyt, mutta Petterin kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo opiskeluvuosina, ja Petteriä nyt tuen”, Sarkomaa sanoo.

”Petterin kannalla”, sanoo Laitinen-Pesola.

Lehti puolestaan kiittelee Orpon sosiaalisia kykyjä ja kuuntelutaitoja. Ne taas Stubbilta hänen mielestään puuttuvat.

”Stubb ei osaa käyttää muita ihmisiä hyväkseen. Stubb on liian itsekeskeinen, narsistinen, snobistinen ja liian stadilainen”, Lehti listaa.

Moni HS:n tavoittamista Orpon kannattajista ennakoi, että puheenjohtajavaihdos johtaa myös koko ministeriryhmän kierrätykseen, mahdollisesti myös vaihdoksiin eduskuntaryhmän johdossa.

”Yleensä johtaja vaihtaa joukkueensa, jos hän haluaa saada uudistuksia aikaan. Puhun nyt ministereistä ja eduskuntaryhmän johdosta, koko joukkueesta”, Harkimo sanoo.

Harkimo arvioi, että Orpon takana olisi ryhmästä jo jopa 70 prosenttia.

Lehti ennakoi, että Orpon voitto siirtää Stubbin rivikansanedustajaksi.

”Riviedustajiksi siirtyvät myös Grahn-Laasonen ja Toivakka. Stubbilta oli virhe valita oma lehdistöavustaja (Grahn-Laasonen) ministeriksi. Siinä meni uskottavuus johtajana”, Lehti toteaa.

Mahdollisiksi ministereiksi Lehti veikkaa jo Risikkoa ja Kanervaa.

Lepomäki vakuuttaa taistelevansa puheenjohtajuudesta täysillä.

”Jo nyt voi sanoa, että puheenjohtaja hyvin todennäköisesti puolueessa vaihtuu. Vapaavuoren mukaantuloon en kuitenkaan enää usko.”

”Jos Orpo ottaa paikan, eivät siinä mannerlaatat vielä hirveästi räjähdä. Joitain nyanssieroja tapahtuisi, mutta hyvin pitkälle politiikka jatkuisi samana”, Lepomäki sanoo.

Stubbin tappio ei Lepomäen mukaan estäisi Stubbin jatkamista ministerinä.

”Se on tulevan puheenjohtajan ja Stubbin välinen asia. Kokoomusjoukkueessa tarvitaan erilaisia hahmoja.”

”Stubb on upea tyyppi ja on ollut merkittävässä roolissa viimeiset kymmenen vuotta. Miksi tilanne nyt radikaalisti muuttuisi, ainakaan puolueen näkökulmasta”, Lepomäki miettii.

Stubbin tukijat uskovat, että Stubbin voitto puhdistaisi puolueessa joka tapauksessa ilmaa. Voitto myös antaisi Stubbille vahvemman aseman puoluejohtajana.

HS ei tavoittanut helatorstaina Lenita Toivakkaa, Arto Satosta, Sari Multalaa eikä Sofia Vikmania.

Kokoomus valitsee puheenjohtajansa kesäkuun puoluekokouksessaan Lappeenrannassa. Edellisen kerran istuva puheenjohtaja haastettiin yli 20 vuotta sitten, vuonna 1993.

Helsingin Sanomat kysyi keskiviikkona kokoomuksen piirijohtajien kantaa puheenjohtajatilanteeseen. Vastanneista viisi kannatti Stubbia ja kolme Orpoa. Viisi piirijohtajaa ei halunnut vielä ottaa kantaa.

Keskustelu Kokoomuksen puheenjohtajakisasta käy vilkkaana myös Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogin sivuilla.


Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    7. 7

      Trumpin vävy joutuu senaatin tiedusteluvaliokunnan kuulusteluun Venäjä-yhteyksistä

    8. 8

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    9. 9

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    10. 10

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää