Valikko
Politiikka

Keskusta taipui alkoholilain remonttiin: Vahvat lonkerot ja nelosoluet tulevat maitokauppaan

Kaupan hyllyille tulee 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia

Vahvat lonkerot, nelosoluet, siiderit ja niin sanotut limuviinat tulevat maitokauppojen hyllylle, kun keskustan eduskuntaryhmä taipui hyväksymään torstaina kompromissiesityksen alkoholilain kokonaisuudistukseksi.

Kaupoissa saa myydä todennäköisesti jo ensi vuonna 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia. Nykyisin raja on 4,7 prosenttia. Myös pienpanimoiden mahdollisuus myydä vahvoja oluita tiloiltaan kohenee kompromissiesityksen mukaan selvästi.

Alkoholin myyntiaikoihin ei tule kuitenkaan muutoksia.

Keskustan neuvottelija Annikka Saarikko totesi, että puolueen eduskuntaryhmä arvioi alkoholilain uudistusta kansanterveyden näkökulmasta ja elinkeinoelämän kannalta.

”Ryhmämme oli hyvin jakautunut. Keskusta piti tärkeänä, että alkoholin myyntiaikoja ei pitkitetä. Monen vaakakupissa painoi kuitenkin pohjaesityksen vahva matkailu- ja ravintola-alan normeja purkava yleishenki.”

”Kompromissiesityksessä on siis nelosolut kaupoissa ja valmistustapaneutraliteetti, eli esimerkiksi nyt vain Alkon myymälöistä saatavaa vahvaa lonkeroa voisi jatkossa saada myös kaupoista”, Saarikko tiivisti.

Saarikon mukaan pienpanimoille Suomi ryhtyy hakemaan EU:lta myös tilamyyntioikeutta. Se tarkoittaa, että asiakkaat voisivat ostaa jatkossa vahvempiakin kuin 5,5 prosentin oluita suoraan panimosta.

”Oleellista on, että tämä koskisi vain pienpanimoita”, hän lisää.

Saarikko ei osannut vielä ennakoida lain voimaantulon aikataulua.

”Esitys etenee nyt ministeriryhmän käsittelyyn. Sitten lakiesitys lähtee lausuntokierrokselle ja vasta sen jälkeen lakiesitys tulee eduskuntaan.”

Alko on varoitellut jopa kymmenien myymälöiden sulkeutumisista, jos nelosolut tulee maitokauppaan.

Saarikko myöntää, että ratkaisu ilman muuta vaikuttaa Alkon myyntiin.

”Pitää kuitenkin muistaa, että Alkon myynnistä valtaosa tulee viineistä. Nyt kun lakiehdotus lähtee lausuntokierrokselle, Alkolla on mahdollisuus lausua kantansa.”

Keskustassa liberalisointia puoltava kanta syntyi koeäänestyksen jälkeen. Kaksi kolmasosaa ryhmästä oli sallivammalla kannalla, kolmannes vastusti.

Hallituspuolueiden neuvottelujen pohjaesityksenä oli perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk) ehdotus. Se ei kelvannut sellaisenaan kuitenkaan kokoomukselle ja perussuomalaisille, jotka halusivat korkeammat prosentit ja pidemmät myyntiajat alkoholijuomille.

Kokoomus olisi halunnut korottaa maitokaupoissa myytävien alkoholijuomien prosentit aina 15:een, joka olisi tuonut myös viinit kauppoihin.

Kokoomusneuvottelija Sinuhe Wallinheimo kiittelee esitystä hyväksi kompromissiksi.

”Tässä on moni kokoomuksen toiveista mukana. Tämä on ollut hyvä neuvottelu. Saimme aikaan hyvän kokonaisuuden, joka kunnioittaa kaikkien arvomaailmaa. Ravintoloille ja pienpanimoille tulee toivottuja uudistuksia”, Wallinheimo toteaa.

”Olemme tyytyväisiä. Perussuomalaisten linja liikkui kokoomuksen ja keskustan välillä”, arvioi neuvotteluissa mukana ollut Ritva Elomaa (ps).

Sopumallin pääneuvottelijoina toimivat Saarikko, Sampo Terho (ps) ja Wallinheimo.

Oikaisu 19.5.2016 kello 12.10: Jutussa mainittiin virheellisesti, että vain olut olisi käymisteitse valmistettava juoma. Niitä ovat myös muun muassa siiderit.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Olut
  • Kaupat

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    9. 9

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää