Valikko
Politiikka

Akavan jatkokaudelle valittu Sture Fjäder vaatii korkeasti koulutetuillekin veronkevennyksiä

”Verotus ei kannusta osaajia etenemään urallaan tai työnantajia palkitsemaan työntekijöitä”

Korkeasti koulutettujen työntekijöiden keskusjärjestö Akava valitsi tiistain liittokokouksessa puheenjohtaja Sture Fjäderin neljä vuotta kestävälle jatkokaudelle.

Akava yrittää profiloitua nykyaikaisena keskusjärjestönä, joka huomioi työmarkkinoiden murroksen. Fjäder korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä keskusjärjestön päätöksenteossa.

”Olemme vastikään innovoineet pitkäaikaistyöttömien työllistämismallin, vauvakulujen tasaamismallin sekä itsensätyöllistäjien ja yksinyrittäjien edunvalvontajärjestön ja työttömyysturvamallin. Tällä tiellä jatkamme”, hän listaa tiedotteessa.

Fjäder pureutui liittokokouksessa verotuksen ongelmiin. Hänen mukaansa nykyinen progressiivinen verotus haukkaa leijonanosan esimerkiksi asiantuntijoiden ja keskijohdon palkankorotuksista.

”Verotus ei kannusta riittävästi osaajia etenemään urallaan tai työnantajia palkitsemaan työntekijöitä. Vaikeuskerrointa lisää, että verotus on Suomessa kireämpää kuin missään muussa pohjoismaassa. Verotus ei myöskään kannusta osaajiamme jäämään Suomeen”, hän sanoo.

Hän vaatii, että kilpailukykysopimuksen yhteydessä mahdollisesti toteutettavien veronkevennysten on koskettava myös Akavan hyväpalkkaisia jäseniä.

Akavaan kuuluu 36 ammattiliittoa, joilla on yhteensä noin 600 000 jäsentä. Fjäderin mukaan järjestöllä riittää yhä kasvunvaraa.

”Kun työelämä muuttuu, on ay-liikkeenkin ja sen edunvalvonnan muututtava. Olisi vanhanaikaista ajatella, että tietty koulutettu työntekijäryhmä kuuluu hamaan ikuisuuteen saakka tiettyyn järjestöön vain sen vuoksi, että näin on aina ollut.”

Hänen mukaansa työelämä vaatii nykyään yhä koulutetumpaa työväkeä.

”On luonnollista, että kaikki korkeakoulutetut verkostoituvat yhden edunvalvontavarjon alle.”

Fjäder saattoi viitata Insinööriliittoon, joka harkitsi lähtevänsä mukaan STTK:n ja SAK:n suunnittelemaan yhteiseen keskusjärjestöön. Insinööriliitto kuitenkin vaihtoi johtoaan ja päätti pysyä Akavassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Akava

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää