Politiikka

Suomen Yrittäjät vastustaa luottamusmiespakkoa

Suomen Yrittäjät eivät kelpuuta hallituksen esitystä paikallisen sopimisen kompromissiksi. Järjestö vastustaa luottamusmiespakkoa työpaikkaneuvotteluissa.

Suomen Yrittäjät (SY) vastustaa paikalliseen sopimiseen viime viikolla esitettyä kompromissimallia. SY:n mielestä työntekijöiden edustajaa ei voi rajata työpaikkaneuvotteluissa vain luottamusmieheksi.

Järjestö vaatii keskiviikkona antamassaan kannanotossa, että myös luottamusvaltuutettu tai koko henkilöstö saisi tehdä paikallisia sopimuksia.

”Nyt esitetty malli johtaisi yhdistymisvapauden irvikuvaan muutaman henkilön yrityksissä, joissa työntekijät ja työnantaja haluaisivat sopia työehdoista keskenään”, sanoo SY:n puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.

Luottamusmiespakko vaikeuttaisi SY:n mielestä mukaan paikallista sopimista pienissä yrityksissä ja tuhoaa haaveet työllisyyden parantamisesta Suomessa.

”Suomen Yrittäjät ei voi hyväksyä sitä, että vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies kävisi työntekijöiden edustajaksi työpaikkasopimisessa”, Mäkynen korostaa.

SY vaatii, että järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva paikallisen sopimisen mallin valmistelu irrotetaan kilpailukykysopimuksen toteutuksesta ja luottamusmiespakkoa merkitsevän mallin valmistelu lopetetaan niin sanotussa Timosen työryhmässä mietintöä antamatta.

Hallitus julkisti viime viikolla kompromissiesityksen kiistelyyn paikallisen sopimisen edistämisestä.

Esityksen mukaan sopijaosapuoleksi hyväksyttäisiin vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies myös työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä, jos työehtosopimus sitä edellyttää.

Järjestäytymättömissä yrityksissä ei ole kuitenkaan käytössä luottamusmiesjärjestelmää.

Kannanoton mukaan SY kelpuuttaisi lainsäädännön pohjaksi mallin, jossa työntekijöitä edustava sopijakumppani voisi luottamusmiehen ohella olla myös luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valitsema edustaja.

”Helpottamalla paikallista sopimista laajasti olisi ollut mahdollista luoda työpaikka yli 60 000 ihmiselle. Tässä työttömyystilanteessa tuntuu todella pahalta, että tätä mahdollisuutta ei käytetä. Se on kylmää kyytiä hallituksen omalle työllisyystavoitteelle”, Mäkynen lisää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Annankadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    2. 2

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    3. 3

      Leikki-ikäinen lapsi putosi viitisentoista metriä kerrostalon ikkunasta Pitäjänmäessä – poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    6. 6

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    7. 7

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    8. 8

      USA ja Japani: Pohjois-Korea laukaisi ballistisen ohjuksen

    9. 9

      Veitsihyökkäys supermarketissa Hampurissa – yksi kuoli ja viisi haavoittui

    10. 10

      Melkein toivon, ettei Ultra Bra tee enää lisää konsertteja – mutta sellaisista nyt vihjaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    5. 5

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Annankadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Yksi kuollut, neljä sairaalahoitoon

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    9. 9

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    10. 10

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää