Valikko
Politiikka

Kokoomus ei halua vaihtaa Maamme-laulua Finlandiaan – ja kannatti lievästi translain muuttamista

Risto Rydille halutaan liputusta, samppanja ruokakauppoihin ja työehtosopimusten yleissitovuus pois.

Lappeenranta. Kokoomuksen puoluekokous ei kannata aloitetta Suomen kansallislaulun vaihtamiseksi. Puoluekokousaloitteessa ehdotettiin Maamme-laulun korvaamista Finlandia-hymnillä.

Kokoomuksen puoluehallitus tuki aloitetta. Sunnuntaiaamuna pidetyissä puoluekokouksen koeäänestyksissä aloite kuitenkin tyrmättiin.

Puoluekokous äänesti myös aloitteesta translain muuttamiseksi.

Akateemiset kansalliset nuoret ry ja Kluuvin kokoomuksen naiset esittivät, että nykyistä translakia pitäisi muuttaa. Aloitteissa toivottiin, että jatkossa juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi ilmoituksenvarainen menettely.

Nykylain mukaan juridisen sukupuolen vaihtaminen edellyttää lääketieteellistä selvitystä siitä, että sukupuolta vaihtava henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa. Lisäksi laissa edellytetään, että ihminen on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet Suomen nykyistä translakia.

Kokoomuksen puoluehallituksen vastauksessa asiaa pyöriteltiin laveasti.

”Nykyiselle menettelylle ei ole osoitettavissa sellaisia perusteita, jotka vaatisivat ehdottomasti pitämään sen nykymuotoisena”, puoluehallitus muotoili.

Se ei kuitenkaan selkeästi puoltanut nykyisen translain muuttamista, vaan näytti sille vaaleanvihreää valoa.

”Puoluehallitus toteaa, että juridisen sukupuolen vahvistamista koskeva menettely voisi olla yksinkertaistettavissa”, se totesi lausunnossaan.

Puoluekokouksessa hyväksyttiin äänestyksen jälkeen tämä puoluehallituksen vastaus riittäväksi selvitykseksi.

Tampereen kansallisten nuorten puoluekokousaloitteessa esittämä liputuspäivä presidentti Risto Rydin muistolle meni puoluekokouksessa läpi.

Samoin hyväksyttiin toinen kahdesta työehtosopimuksen yleissitovuuden purkua koskevista aloitteista.

Puoluekokous hyväksyi niukasti Puotilan kokoomuksen aloitteen, jossa kokoomuspäättäjiä velvoitetaan edistämään kaikin käytettävissä olevin keinoin työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista.

Etukäteen hilpeyttä kokousväen keskuudessa herättänyt, kokoomusnuorten huumoriperinnettä edustava Joensuun kokoomusnuorten aloite samppanjan saamisesta ruokakauppoihin hyväksyttiin riemunkiljahduksin.

”Koskaan ei voi tietää, milloin tilanne vaatii samppanjaa” -argumentilla ratsastanut aloite samppanjan saannista ”kellon ympäri” kaupoista ja ravintoloista voitti puoluehallituksen vastaehdotuksen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus
  • Puolueet

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    7. 7

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Mies pyysi kaveriltaan nukkumapaikan ja puukotti tätä yöllä useita kertoja Helsingissä – kahdeksan vuotta vankeutta

    10. 10

      ”Turha teeskennellä iloista”, ”valtava historiallinen virhe” – EU-päättäjät reagoivat brexitin käynnistymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    8. 8

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää