Politiikka

Yhteenveto Varsovan huippukokouksesta – Nato luottaa kykyynsä vastata Venäjän uhkaan, mutta etsii myös liennytyskeinoja

Varsovassa kasvoi usko siihen, että Ukrainassa voidaan vielä nähdä poliittinen ratkaisu, jos Venäjä vain on valmis luopumaan Ukrainan sotilaallisesta painostuksesta, kirjoittaa analyysissaan kokousta Varsovassa seurannut toimittaja Anna-Liina Kauhanen.

Varsova. Varsova on merkityksellinen kaupunki erilaisille sotilasliitoille. Perjantaina Nato-maiden johtajat illallistivat Naton huippukokouksen alkajaisiksi samassa Puolan presidentinpalatsin salissa, jossa vuonna 1955 perustettiin nimenomaan Naton vastakappaleeksi Varsovan liitto. Mukana oli myös kumppanimaa Suomen presidentti Sauli Niinistö.

Sittemmin Varsovan liitto on hajonnut ja moni maa vaihtanut sotilasliittoa. Vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole kadonnut.

Naton Varsovan-huippukokouksessa kylmä sota oli monin tavoin läsnä. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi huippukokouksen alkajaisiksi, että kylmä sota saisi kuitenkin luvan olla historiaa. Uutta kylmää sotaa ei tule, jos se on Natosta kiinni.

Krimin miehittäminen ja Venäjän osallistuminen Itä-Ukrainan sotatoimiin saivat Naton tekemään näyttävän paluun juurilleen, jäsenmaiden yhteiseen ja keskinäiseen puolustukseen.

Naton edellisessä huippukokouksessa Walesissa vuonna 2014 Nato-maat aloittivat järjestelmällisen vastaamisen Venäjän arvaamattomuuteen. Tälle pelotteen vahvistamiselle Varsovan-kokous oli merkittävä etappi.

Varsovassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kiitteli muita Naton jäsenmaita siitä, että Walesissa annetuista sitoumuksista on pidetty kiinni. Ukrainan kriisin suhteen länsi on ollut yhtenäinen.

Vaikka Nato-mailla ja EU-mailla on kovia talouskriisin ja kauppapolitiikan tuomia paineita, ne ovat kyenneet sopimaan Venäjän-vastaisista pakotteista ja pitämään yllä diplomaattista painetta.

Varsovassa yhteistä puolustusta tiivistettiin lisää. Puolaan ja Baltian maihin Viroon, Latviaan ja Liettuaan tulee kuhunkin pataljoonan verran eli noin tuhat Nato-maiden sotilasta. Puola ja Baltian maat toivovat, että sitoumus on pitkäaikainen. Paljon riippuu kuitenkin Venäjästä.

Nato luottaa nyt selvästi itseensä ja kykyynsä vastata Venäjän uhkaan. Se on aiempaa vahvempi ja yhtenäisempi. Baltiaan tuotavat joukot ovat tästä toki yksi merkki. Uudet Nato-joukot ovat myös ja joidenkin arvioiden mukaan ennen kaikkea oman joukkueen hengennostatusta ja merkki siitä, että Nato-maat pitävät yhtä.

Samaan aikaan Nato on alkanut aktiivisesti etsiä tapoja liennyttää kireitä välejä Venäjään. Varsovassa uusi politiikka sai nimen kahden raiteen politiikka. Nato paitsi vahvistaa pelotettaan, se haluaa myös vahvistaa keskusteluyhteyttä Venäjään.

Kahden raiteen politiikalla on Natolle paljon etuja.

Ei ole epäselvää, että Venäjä tuomitaan jyrkästi Krimin ja Itä-Ukrainan tilanteen vuoksi niin kauan kuin Venäjä ei noudata Minskin sopimusta. Tavoite ei kuitenkaan ole Venäjän totaalinen heikentäminen, se toisi suuria vaikeuksia. Myös yhteinen vihollinen, äärijärjestö Isis, yhdistää Natoa ja Venäjää.

Yhteistyötä on tehtävä mahdollisimman paljon, Varsovassa todettiin kaanonissa. Ihan uudesta ajatuksesta ei edes ole kyse, mistä esimerkkinä on muun muassa Venäjän WTO-jäsenyys.

Naton pelotetta ja vuoropuhelua -linjaa ei pidä ymmärtää niin, että Nato-maat olisivat Venäjän kehityksen suhteen järin optimistisia. Venäjän presidentille Vladimir Putinille aiotaan nyt kuitenkin tarjota aiempaa enemmän sellaista, mihin Venäjä voisi uskottavasti tarttua tehdäkseen Naton kanssa yhteistyötä.

Siksi Varsovassa kasvoi usko siihen, että Ukrainassa voidaan vielä nähdä poliittinen ratkaisu, jos Venäjä vain on valmis luopumaan Ukrainan sotilaallisesta painostuksesta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi Helsingin yliajosta: Epäilty ajoi voimakasta ylinopeutta välittämättä siitä, että joku jää alle – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Päivi Kivikangas lähti lähetystyöhön, mutta päätyi napatanssijaksi Thaimaahan – ”Opin kantapään kautta, mitä tarkoittaa kuuluisa thaimaalainen hymy”

    3. 3

      Alkoholisti ei ole valinnut sairauttaan

    4. 4

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    5. 5

      Jokelan kouluampumista todistanut Teemu Suninen haastaa rallikärjen Jyväskylässä – ”En ole koskaan juossut kilometriä niin nopeasti kuin silloin”

    6. 6

      Lakimiehet välttelevät asiakkaita ja hoitavat asioita jopa humalassa – HS:n selvityksen perusteella turvapaikanhakijoiden oikeusavussa on vakavia ongelmia

    7. 7

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    8. 8

      Verinen vallankumous sai melkein alkunsa Suomenlinnasta 111 vuotta sitten – tavoitteena oli vallata Pietari, mutta viinan puute sai kapinalliset hätäilemään

    9. 9

      Turvapaikan­hakijoiden oikeusavun uudistus palkitsee huonoja juristeja ja rankaisee hyviä, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja – ”Selvästikin valvonta on pettänyt”

    10. 10

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    2. 2

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    3. 3

      Leikki-ikäinen lapsi putosi viitisentoista metriä kerrostalon ikkunasta Pitäjänmäessä – poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    5. 5

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    6. 6

      Päivi Kivikangas lähti lähetystyöhön, mutta päätyi napatanssijaksi Thaimaahan – ”Opin kantapään kautta, mitä tarkoittaa kuuluisa thaimaalainen hymy”

    7. 7

      Alkoholisti ei ole valinnut sairauttaan

    8. 8

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    9. 9

      Lakimiehet välttelevät asiakkaita ja hoitavat asioita jopa humalassa – HS:n selvityksen perusteella turvapaikanhakijoiden oikeusavussa on vakavia ongelmia

    10. 10

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Yksi kuoli ja neljä vietiin sairaalaan, kun mies ajoi ihmisten päälle Lönnrotinkadulla Helsingin keskustassa – Poliisi: Epäilty otettiin kiinni läheisestä ravintolasta

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää