Valikko
Politiikka

Keskustan Kaikkonen odottaa budjettiriihestä uutta työllisyyspakettia: ”En lämpene sunnuntailisien poistolle”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen lupaa budjettiriiheen työllisyyspaketin. HSTV:n Studio kulmapöydässä Kaikkonen ilmoitti, että sunnuntailisien poistolle laista ei hän lämpene.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei lämpene kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdotukselle, jonka mukaan sunnuntailisistä pitäisi sopia vastedes paikallisesti ja irrottaa ne lainsäädännöstä.

Kaikkonen arvioi torstaina HSTV:n Studio kulmapöytä -ohjelmassa, että monelle kokoomuslaisellekin kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok) Porin Suomi-Areena -tapahtumassa esittelemä ryhmän työ- ja yrittäjyyspaketti tuli yllätyksenä.

”En sunnuntailisien poistolle lämpene. Monessa ammatissa sunnuntailisät muodostavat ison osan kokonaispalkasta, esimerkiksi sairaanhoitajilla, poliiseilla ja palomiehillä. Nykyinen käytäntö on ollut hyvä, enkä tiedä, että siitä isompia ongelmia olisi syntynyt.”

”Jos sunnuntailisistä luopumista vakavammin pohdittaisiin, pitää löytää toinen tapa, jolla turvataan, että matalapalkkaisten ihmisten kokonaisansiot eivät pienenisi. Vielä en ole sellaista esitystä nähnyt.”

Sdp:n ihmettelyä siitä, miksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) sallii hallituskumppanilta sunnuntailisien poiston kaltaiset ehdotukset, Kaikkonen pitää oppositiopolitikointina.

Hallituspuolueiden kansanedustajien pohdiskelua työllisyyden kohentamiseksi hän pitää hyvänä.

”Oppositio roolilleen uskollisena ihmettelee kaikkea, mitä hallitus tekee. Ei siitä kannata seinille hyppiä. Sillä, että myös hallituspuolueiden kansanedustajat tekevät ehdotuksia ja avauksia, on jo arvo sinänsä.”

”Pidän arvokkaana, että nyt pohdiskellaan, miten työllisyyttä ja yrittäjyyttä voidaan edistää. Hallituksen on myös tehtävä uusia avauksia tällä rintamalla, jotta hallituksen itselleen asettamat työllisyystavoitteet täyttyvät.”

Kaikkosen mukaan uusia ehdotuksia on myös valmistelussa.

”Pitäisin hyvänä, että jo elokuun budjettiriihessä näistä jotain kuultaisiin. Katson, että pk-yritysten työllistämismahdollisuuksien helpottaminen olisi asia, jota kannattaisi tosissaan pohtia. Tarvitsemme uusia työpaikkoja.”

Kaikkonen ei usko, että kokoomuksen ulostulo kolhisi hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen suhteita, siitä huolimatta, että vaivalla synnytetty kilpailukykysopimus on juuri takana.

”En usko, että tämä horjuttaa suhteita ay-liikkeeseen. Tämähän ei ollut hallituksen esitys, vaan yhden eduskuntaryhmän ehdotus. Median perusteella näyttää siltä, että kokoomus itsekin on omasta ehdotuksestaan nyt irtautunut.”

Mitään ennakkovaroitusta ei päähallituskumppani kokoomusehdotuksesta Kaikkosen mukaan saanut.

”Ei varoitettu. Taisi tulla osalle kokoomuslaisiakin esitys yllätyksenä”, Kaikkonen naurahtaa.

Kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk) äskettäistä esitystä, jonka mukaan lapsilisät pitäisi poistaa lapsiaan rokottamattomilta, ei Kaikkonen kannata.

”Lapsilisiä en olisi keneltäkään poistamassa. Ymmärrän Kärnän huolta, että rokotteiden tehokkuus perustuu paljolti siihen, että Suomessa on laajasti lapsia rokotettu. Sitä, että ihmisillä on myös vapaus olla rokottamatta lapsiaan, en olisi kuitenkaan heti pois pyyhkimässä.”

”Asiaan liittyy herkkyyksiä, mutta on parempi että sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntijat tätä pohtivat.”

Turkin tilannetta myös ulkoasiainvaliokuntaa johtava Kaikkonen pitää hyvin huolestuttavana.

”Ei hyvältä näytä. Tunnen itse joitakin turkkilaisia parlamentaarikkoja. Voi olla, että joihinkin kollegoihin olen yhteydessä lähiaikoina. Se on harkinnassa.”

Turkin mahdollisen EU-jäsenyyden Kaikkonen näkee siirtyvän nyt entistä kauemmaksi.

”Voi kyllä sanoa, että Turkin EU-jäsenyys ei ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Vaikea kuvitella, että viisumivapauskaan voisi tällä hetkellä edetä.”

Kaikkosen mukaan myös Nizzan terrori-iskut huolestuttavat. Kaikkonen myöntää, että EU on osittain epäonnistunut iskujen torjunnassa. Kaikkosen mukaan iskujen ennaltaehkäisyyn pitää panostaa.

”Tehokas tiedustelu on yksi keino ennalta ehkäistä. Pitää myös puuttua terrorismin syntysyihin: työttömyyteen, syrjäytymiseen ja integraatio-ongelmiin.”

Terrori-iskuun on Kaikkosen mukaan Suomessakin varauduttava, vaikka riski on pieni.

”Tukeudun viranomaisarvioon, jonka mukaan todennäköisyys iskulle Suomessa on tällä hetkellä matala. Ei sitä voida kuitenkaan kokonaan poissulkea. Ei voi aukottomasti sanoa, etteikö jotakin voisi Suomessakin tapahtua.”

”On meidän Suomessakin tehtävä kaikki mahdollinen, jotta iskuja ei tapahdu. Jo nyt hallitus on lisännyt suojelupoliisin resursseja ja niitä lisätään jatkossakin tarpeen mukaan.”

”Myös uutta lainsäädäntöä on valmisteilla, joilla annetaan lisää välineitä viranomaisille tämäntapaisten iskujen ehkäisyyn.”

Kaikkonen aloitti ryhmänjohtajana vasta kuukausi sitten. Hän vakuuttaa, että ryhmä on näpeissä, vaikka ryhmä joutui antamaan jopa kirjallisen varoituksen keskustalaiselle maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle nimityspolitiikasta.

”On selvää, että kun on kyse lähes 50 kansanedustajan joukosta, on myös paljon erilaisia näkemyksiä, joita välillä joudutaan yhteen sovittelemaan. Aina sekään ei ole edes ihan mahdollista. Mutta kyllä ryhmä hyvin toimintakykyinen on, en ole siitä lainkaan huolissani.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Studio Kulmapöytä
  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotukiuudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    9. 9

      Taiteilija Salvador Dalín ruumis nostettiin haudasta isyyden selvittämistä varten – viikset olivat ennallaan, kertoi balsamoija

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää