Valikko
Politiikka

Koulutuksen ”kiky-leikkauksista” ei päästy sopuun ministeriöiden neuvotteluissa

Ratkaisua ei vielä syntynyt, vaan se jäänee elokuun lopun budjettiriiheen.

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat vähennykset esimerkiksi korkeakoulujen määrärahoihin olivat esillä keskiviikkona valtiovarainministeriön (VM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) välisissä budjettineuvotteluissa. Ratkaisua suuntaan tai toiseen ei vielä syntynyt, vaan se jäänee elokuun lopun budjettiriiheen.

Kiistelyssä uudesta koulutusleikkauksesta on kyse siitä, miten työmarkkinaosapuolten kesäkuussa allekirjoittamaa kilpailukykysopimusta tulkitaan. ”Tämän päivän neuvotteluissa sovittiin, että syntyneen tulkintaeron selvittelyä jatketaan. Ratkaisun pitäisi olla riiheen mennessä valmis”, kertoo opetusministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

Monet järjestöt Elinkeinoelämän keskusliitosta yliopistojen Unifi-yhdistykseen ovat arvostelleet kovin sanoin valtiovarainministeriön budjettiesitystä, joka niiden mukaan on kilpailukykysopimuksen vastainen.

Kilpailukykysopimuksen takia rahoitustarve vähenee valtiovarainministeriön mukaan korkeakouluissa ensi vuonna noin 21 miljoonaa euroa, ammatillisessa koulutuksessa noin 19 ja lukiokoulutuksessa seitsemän miljoonaa euroa.

Perusteluna on se, että kiky-sopimus alentaa työnantajan henkilökustannuksia, mikä VM:n mukaan vähentää samalla valtion rahoituksen tarvetta.

”Määrärahojen alentamisella kilpailukykysopimuksen työnantajasäästöjen mukaisesti tavoitellaan kustannusneutraalia vaikutusta julkiseen talouteen. Kyseessä eivät ole uudet säästöt. Valtiovarainministeriö on esittänyt vastaavat alennukset määrärahoissa kaikkien ministeriöiden talousarvioihin”, sanotaan myös opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuillaan julkaisemassa kirjeessä, joka on lähetetty myös koulutuksen järjestäjille.

Tosin opetus- ja kulttuuriministeriön omassa budjettiesityksessä ei vastaavia määrärahavähennyksiä ole tehty.

Kirjeessään OKM muistuttaa, että kiky-sopimuksen mukaan työnantajamaksuja alennetaan yhteensä 1,59 prosenttia. Alennus koskee sekä julkisia että yksityisiä työnantajia, ja sen vaikutukset on kohdennettu täysimääräisesti valtion rahoitusosuuteen. Lomarahaleikkaus koskee vain julkista sektoria. Työajan pidentämisestä seuraavan tuottavuuden kasvun takia rahoitusta ei ole alennettu valtionosuusjärjestelmän ja valtion rahoituksen piirissä olevilta, kirjeessä huomautetaan.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kommentoivat syntynyttä leikkauskohua tiistaina kokoomuksen ministeriryhmän kokouksessa.

Orpon mukaan korkeakoulujen rahoitusasema ei muutu. Kyse on hänen mukaansa siitä, miten kiky-sopimusta tulkitaan ja jätetäänkö hyöty korkeakouluille vai ei. Grahn-Laasosen mukaan olisi reilua, että kiky-sopimuksen hyöty jäisi yliopistojen ja muiden sivistystoimijoiden käyttöön.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja siihen kuuluvan Sivistystyönantajien tulkinnan mukaan VM:n budjettiesityksessä taas on virheellisesti luokiteltu yksityiset koulutuspuolen toimijat osaksi julkista sektoria.


Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Espoon piti rakentaa Finnoosta ympäristö­ystävällinen asuinalue, mutta toisin näyttää käyvän

    10. 10

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää