Valikko
Politiikka

Sipilä: Nyt ei ole oikea hetki pääomaveron korottamiselle

Pääministeri ei kerro keskustan kantaa päivähoitomaksujen korotusten perumiseen. ”Asia käsitellään budjettiriihessä.”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan nyt ei ole oikea hetki pääomaveron kiristämiseen.

”En usko, että se tässä tilanteessa auttaisi työllisyyttä”, Sipilä sanoi.

Sipilä kommentoi asiaa keskiviikkona keskustan ministeriryhmän ja työvaliokunnan kesäkokouksessa Raumalla.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi tiistaina, että perussuomalaiset ovat valmiita pääomaveron nostoon. Hän odotti asian nousevat esiin elokuun lopun budjettiriihessä.

Sipilä oli hyvin vähäsanainen keskustan tavoitteista budjettiriihessä. Pääministeri korosti, että riihessä keskustellaan monista eri asioista. Kaikista uusista hallitusohjelman ulkopuolelta tulevista asioista pitää erikseen sopia hallituspuolueiden kesken.

”Meillä on hyvä hallitusohjelma. Ja noudatamme tätä hyvää hallitusohjelmaa”, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen edellinen puheenjohtaja Alexander Stubb totesi kesäkuussa, että hallitus voisi perua hallitusohjelmassa sovitut korotukset päivähoitomaksuihin. Maanantaina kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi, että työn kannustavuuden, tuloloukkujen ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta päivähoitomaksuja kannattaisi pikemmin alentaa kuin korottaa.

Orpokin korosti, että päivähoitomaksuista puhutaan hallituksen budjettiriihessä.

Sipilä ei suostunut kertomaan, mikä on keskustan kanta päivähoitomaksuihin. Kyseessä on hänen mukaansa yksityiskohta, josta päätetään samalla kun muistakin ensi vuoden budjettia koskevista asioista.

Sipilän mukaan kyse on hallitustyöskentelyn pelisäännöistä. Jos yhtä osaa kokonaisuudesta, kuten päivähoitomaksuja, muutetaan, samalla joudutaan käsittelemään muitakin asioita.

Soini kertoi tiistaina, että päivähoitomaksujen korotuksesta on sovittu osana neuvottelutulosta, johon ei voi puuttua vain yhdeltä osin. Jos neuvottelutulos avataan, Soini kertoi perussuomalaisten tuovan pöytään muitakin asioita kuten hoitajamitoituksen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kritisoi hallitusta siitä, että se olisi tekemässä vastoin lupauksiaan ensi vuoden budjettiesityksessä uusia koulutusleikkauksia. Käytännössä kyse on kilpailukykysopimuksen tulkinnoista.

Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että julkisille työnantajille työaikojen pidennyksen ja lomarahojen leikkausten myötä tulevat säästöt käytetään työnantajakustannusten alentamiseen. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä on yliopistot, ammattikorkeakoulut ja muita koulutuksen järjestäjiä on määritelty kuuluvaksi julkiseen sektoriin, vaikka ne EK:n tulkinnan mukaan ovat yksityisessä muodossa toimivia organisaatioita.

Valtiovarainministeriön tulkinta tarkoittaa EK:n mukaan sitä, että yliopistoihin kohdistuu 13,9 miljoonan euron lisäleikkaukset.

Sipilän mukaan kyse ei ole missään nimessä lisäleikkauksista. ”Kyse on tulkintaerimielisyydestä. Asia selvitetään, kunhan pääsen Helsinkiin ja katsomaan sitä sopimusta”, Sipilä sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Politiikka
  • Budjetti
  • Verotus
  • Juha Sipilä

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    7. 7

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    8. 8

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää