Valikko
Politiikka

Kokoomus siirtyi Orpon aikaan, mutta yksi puuttui – oliko Stubbin mystinen poissaolo protesti?

Puolueen eduskuntaryhmä vakuuttaa jälleen yhtenäisyyttään. Entisestä puheenjohtajasta ei ryhmän kesäkokouksessa näkynyt varjoakaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä käynnisti politiikan syksyä ilman varjoakaan edeltävästä puheenjohtajasta, Alexander Stubbista.

Ryhmän kaksipäiväiseen kokoukseen Turussa ja Salossa ei Stubb lainkaan osallistunut. Syytä poissaoloon ei edes eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen tiennyt.

Stubbin keväällä ensimmäisenä haastanut kansanedustaja Elina Lepomäki ei sano yllättyneensä Stubbin poissaolosta.

”En yllättynyt, että hän jäi pois. Hän halusi varmasti tehdä tilaa uudelle puheenjohtajalle.”

”Protesti”, arvioi syyksi konkariedustaja, joka ei halunnut nimellään silti esiintyä.

”Sanotaan niin, että Stubbilla oli varmaan poissaololleen hyvä syy”, tiivisti kansanedustaja Sanna Lauslahti.

Kuin yhdestä suusta kokoomusedustajat vakuuttavat, että rivit ryhmässä ovat jälleen suorat paikoin repiväksikin yltyneen puheenjohtajataistelun jälkeen. Nyt mennään valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla toiveikkaina eteenpäin.

”Puolue katsoo jälleen yhtenäisesti eteenpäin”, Lepomäki sanoo.

”Jos kysytään, onko puolue hirveän hajalla, niin ei kyllä ole. Harvalla ihmisellähän on Petteriä vastaan mitään ollut”, arvioi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

”Asetelma keväällä oli kilpailu. Ja tietysti, kun istuva puheenjohtaja haastettiin, joku kritiikin aihe väistämättä silloin myös Stubbia kohtaan oli”, Mykkänen jatkaa. Hän johti myös Stubbin tappioon kääntynyttä puheenjohtajakisaa.

Mykkäsen mielestä Orpon ja Stubbin suurin on persoonassa.

”He ovat hyvin erilaisia. Petteri tuntee puolueen läpikotoisin, myös sisäpoliittiset asiat, kuten budjetin yksityiskohdat. Alex oli johtajana enemmän visionääri, joka katsoi pitkälle ja puhui arvoista.”

Sanna Lauslahden mielestä kokoomus on Orpon johdolla siirtynyt selvästi käytännöllisempään ja keskiluokkaisempaan suuntaan.

”Politiikan teko on arkilähtöisempää”, Lauslahti kiteyttää.

Veteraaniedustaja Ben Zyskowicz muistuttaa, että puolueen poliittinen linja ei henkilövaihdoksessa muuttunut.

”Jokainen puheenjohtaja tuo oman persoonansa asioiden hoitoon. Alex on suomalaiseksi poikkeuksellisen optimistinen, positiivinen, dynaaminen ja kansainvälinen. Petteri on realistisempi, eikä ehkä niin pursuavan dynaaminen, optimistinen ja positiivinen.”

Kansanedustaja Juhana Vartiainen määrittelee Orpon enemmän matalan profiilin hahmoksi.

”Petteri on lähempänä [keskustalaisen pääministerin] Juha Sipilän tyyppistä ”low key”-persoonaa. Kun Alex on erityisen kosmopoliitti, ekspansiivinen ja idealisti, niin Petteri on askel matalan profiilin suuntaan. Sehän on johtamistapa, jota suomalaiset arvostavat.”

”Ranskalaiset esimerkiksi haluavat kaunopuheisen oraattorin. Suomalaiset näyttävät taas arvostavan vähäeleistä, vähäpuheista ja matalan profiilin johtajaa.”

Ryhmyri Jokinen kiittää Orpoa tavoitteellisemmasta työtyylistä.

”Orpolla on selvästi määrätietoisempi ja tavoitteellisempi työskentelytapa. Myös keskustelu eduskuntaryhmässä on ollut laajempaa ja ehkä osallistavampaa kuin ennen. Jokainen tietää, että nyt on alkanut uusi vaihe ja teemme ehkä intensiivisemmin asioita”, Jokinen pohtii.

Kokoomusryhmä järjestelee kesän ministerivaihdosten jäljiltä paraikaa valiokuntapaikkoja uusiksi.

Stubbille halutaan raivata tilaa ulkoasiainvaliokunnasta.

”Meillä on isompi rotaatio käynnissä. Alexin osaamiselle on varmasti käyttöä laajasti puolueessa ja eduskuntaryhmässä”, Jokinen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    7. 7

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    8. 8

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    9. 9

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    10. 10

      Ranskalaislaulaja menehtyi kesken konsertin – Kuolinsyyksi epäillään voimakkaan sähköiskun aiheuttamaa sydämenpysähdystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    10. 10

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää