Valikko
Politiikka

Perussuomalaisten Slunga-Poutsalo Kuntalehdessä: Kehä III:n ulkopuolella ihmisillä on eri ajatukset, mikä on rasistista ja mikä ei

Kuntalehti: Eduskuntapuolueista vain perussuomalaiset ei vaadi erillistä rasismin vastaista sitoumusta kuntavaaliehdokkailtaan. ”Itsestään selvyyksiä ei tarvitse kirjata.”

Kuntalehti kertoi perjantaina, että suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset ei edellytä kuntavaaliehdokkailtaan erillistä sitoutumista rasismia ja vihapuhetta vastaan.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perustelee lehdessä asiaa sillä, että rasistisen puheen määritteleminen on vaikeaa.

”Kun lähdetään Kehä III:n ulkopuolelle, niin keskustelutapa ja -tyylit ovat kovin erilaisia. Eri ihmisillä on eri ajatukset, mikä on rasistista puhetta ja mitä voi vitsillä heittää ja mitä ei”, Slunga-Poutsalo sanoo Kuntalehdessä.

Slunga-Poutsalon mukaan rasismin vastaisen sitoumuksen ”perimmäinen ajatus on kaunis”. Hänen mukaansa ihmisillä on kuitenkin hyvin eriävät näkemykset siitä, millainen puhe on kenenkin mielestä rasistista. ”

”Sen määritteleminen ensin, mikä on sallittua ja mikä ei, olisi tarpeen”, Slunga-Poutsalo sanoo lehden haastattelussa.

Slunga-Poutsalon mukaan perussuomalaiset luottaa kuitenkin siihen, että ehdokkaiden arvostelukyky pelaa. ”Kun ehdolle asettuvat ovat aikuisia ihmisiä, toivotaan että he osaavat käyttäytyä arvonsa mukaisesti.”

Kuntavaalit järjestetään ensi keväänä. Perussuomalaiset kertoi jo huhtikuussa vaativansa kaikkia kuntavaaliehdokkaitaan allekirjoittamaan kirjallisen ehdokasopimuksen.

Vaikka sopimuksessa ei erikseen mainita rasismia, sopimuksen kuudennessa kohdassa ehdokas sitoutuu esiintymään ”asiallisesti ja kunnioittavasti kaikkia kohtaan”.

Perussuomalaisten puoluetoimistolla työskentelevä Matti Putkonen kertoo HS:lle, että rasismin vastaisuutta ei ole erikseen kirjattu sopimukseen, koska itsestäänselvyyksiä ei ole syytä kirjata.

”Perussuomalaiset ovat sanoutuneet selkeästi irti rasismista. Ei itsestäänselvyyksiä tarvitse erikseen kirjata sopimukseen”, Putkonen sanoo.

Perussuomalaisten ehdokassopimuksen kuudennessa pykälässä kuntavaaliehdokas lupaa myös puolustaa puoluetta ja sen johtoa. Kirjaus kuuluu näin: ”Puolustan omaa puoluettamme ja sen arvoja, puolueemme ehdokkaita, puoluejohtoa ja muita toimijoitamme.”

Lisäksi sopimuksessa ehdokas sitoutuu siihen, että mikäli tulee valituksi, hän liittyy perussuomalaisten valtuustoryhmään. Jos valtuutettu eroaa ryhmästä kesken kauden, hän sitoutuu luopumaan kaikista perussuomalaisten kautta saamistaan luottamuspaikoista.

Kuluvalla kuntavaalikaudella monessa kunnassa perussuomalaisten ryhmä on hajonnut ja valtuutettuja on loikannut toisiin puolueisiin.

Kuntalehden kyselyssä muut isot puolueet vaativat ehdokkailtaan rasismin vastaisen sitoumuksen. Sdp:llä, vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla kirjallisen sitoumuksen pohjana on Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastainen peruskirja. Kaikki kahdeksan –  siis myös perussuomalaiset – eduskuntapuoluetta allekirjoittivat sen vuonna 2011.

Sitoutuminen peruskirjaan toistettiin viime syksynä, jolloin kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat totesivat yhteisessä julkilausumassa: ”Kyseinen sitoumus on edelleen voimassa ja noudatamme sitä. Samalla tuomitsemme kaikenlaisen väkivallan.”

Sitoumuksessa puolueet sitoutuvat puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokrattisia periaatteita sekä torjumaan rodullista häirintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lisäksi ne sitoutuvat estämään rasististen näkemysten levittämisen sekä lupaavat puuttua kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen ja rasistisiin mielipiteisiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rasismi
  • Puoluepolitiikka
  • Perussuomalaiset

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää