Valikko
Politiikka

Oikeuskansleri ei löytänyt näyttöä, että Lenita Toivakka olisi harhauttanut eduskuntaa viime keväänä

Entinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri vakuutti, ettei ollut operatiivisessa vastuussa Belgian-yhtiön perustamisessa.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoo, ettei kansanedustaja Lenita Toivakka (kok) harhauttanut eduskuntaa viime keväänä toimiessaan ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Viime huhtikuussa oikeuskanslerille saapui kaksi kantelua, joiden mukaan Toivakka oli johtanut puheenvuoroissaan eduskuntaa harhaan. Toivakan puheenvuoroissa käsiteltiin perheyhtiön Belgiaan perustamaa holdingyhtiötä ja sitä, mikä oli Lenita Toivakan osuus holdingyhtiön perustamisessa. Lisäksi kanteluissa arvostellaan Toivakkaa siitä, että tämä syytti kansanedustajaa valehtelusta.

Eduskuntapuheenvuorojen taustalla oli keskustelu, joka liittyi siihen, että Toivakan perheyhtiö perusti holdingyhtiön Belgiaan vuonna 2007. Lenita Toivakka painotti, ettei hän ollut perustamassa kyseistä yhtiötä, koska ei ollut mukana perheyhtiön operatiivisessa toiminnassa. Kansanedustaja Timo Harakkaa (sd) Toivakka syytti valehtelusta, koska tämä sanoi Lenita Toivakan perustaneen kyseisen holdingyhtiö Belgiaan. Harakan mielestä asiallisesti ottaen Lenita Toivakka oli perustamisessa osallinen, koska oli yhtiön omistaja.

Lenita Toivakka selosti, että perheyhtiö CM-Toivakka toimi Citymarket-kauppiaana helmikuuhun 2005, minkä jälkeen hän ei ollut enää mukana operatiivisessa toiminnassa. Hän oli kuitenkin yhtiön hallituksen jäsen kesäkuuhun 2008. Hän omisti ja omistaa yhä yhtiöstä kaksi prosenttia.

Belgiaan perustettu holdingyhtiö oli nimeltään Vacca Invest SPRL. Lenita Toivakan mukaan CM-Toivakka Oy:n operatiivinen johto, käytännössä toimitusjohtaja Jukka Toivakka, päätti syksyllä 2007 merkitä 25 prosenttia Vacca Investin osakkeista. Lenita Toivakan mukaan asiaa ei käsitelty CM-Toivakan hallituksessa vaan yhtiön operatiivisella johdolla oli toimivalta asiassa ja sen nojalle se päätti asian.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka toteaa, ettei hänen tietojensa nojalla voida osoittaa, että entinen ministeri Toivakka olisi eduskunnan puheenvuoroissaan ”tarkoituksellisesti ja harhauttamismielessä antanut eduskunnalle väärää tietoa asemastaan ja toiminnastaan perheyhtiössä holdingyhtiön perustamisen aikaan”.

Jonkka viittaa siihen, että Toivakka totesi kirjelmässään, ettei tämä käsitellyt missään vaiheessa yhtiön perustamista CM-Toivakan hallituksessa vaan että operatiivinen johto päätti asiasta sille kuuluvan toimivallan nojalla. ”Minulla ei ole käytettävissäni olevan aineiston perusteella oikeudellisia perusteita kyseenalaistaa tätä Toivakan lausumaa”, oikeuskanslerin vastauksessa sanotaan.

Ratkaisussaan Jonkka myös sanoo, että ministerin eduskunnalle antamien tietojen riittävyyden ja oikeellisuuden ensisijainen arvioija on eduskunta itse. Lisäksi hän huomauttaa, että eduskunnan puhemiehen tehtävänä on valvoa, että kielenkäyttö pysyy asiallisena istuntokeskusteluissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikeuskansleri
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    4. 4

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    9. 9

      Audi kutsuu korjattavaksi liki miljoona dieselautoa, joita on myyty myös Euroopan markkinoilla

    10. 10

      Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    5. 5

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää