Politiikka

Hallitus peruu jälleen yhden kiistellyistä päätöksistään: Hoitajamitoitus säilyykin ennallaan

Hoitajien määrän vähentämisellä ei olisi saavutettu säästöjä

Hallitus on päättänyt vastoin hallitusohjelmaansa, että se ei alenna vanhustenhoidon hoitajamitoitusta 0,5:stä 0,4:ään. Se tarkoittaa, että tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa henkilöstön vähimmäismäärä on edelleen 0,5 hoitajaa asiakasta kohden.

Kyse on suosituksesta henkilöstön ehdottomaksi vähimmäismääräksi. Kunnat voivat palkata niin monta hoitotyötekijää kuin haluavat, kunhan minimimäärää ei aliteta.

Hoitajamitoituksen alentamisen säästöksi arvioitiin hallitusohjelmassa 25 miljoonaa euroa ensi vuonna, 50 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja sen jälkeen optimistisesti 70 miljoonaa euroa vuodessa.

Tosiasiassa säästöä ei tulisi paljonkaan, koska vanhustenhoitoa säätelee vanhuspalvelulaki ja se edellyttää tietyntasoista hoitoa. Riittävään hoidon tasoon ei päästä pienemmällä hoitajamäärällä, joten mitoituksen laskeminen olisi turhaa. Hallitus totesikin perjantaina, että säästöä ei olisi ensi vuonna tulossa lainkaan.

Hoitajamitoituksen säilyttämisestä ennallaan on ollut hallituksessa yhteinen tahtotila jo jonkin aikaa. Mitoituksen alentaminen on herättänyt valtavasti vastustusta myös hoitoalan järjestöissä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super järjesti aiemmin syksyllä Helsingissä mielenilmauksen hyvän vanhustenhoidon puolesta.

Kokoomuksen Sari Sarkomaa, keskustan Hannakaisa Heikkinen ja perussuomalaisten Arja Juvonen esittivät puolestaan yhteisessä tiedotteessaan jo lokakuussa, että hoitajamitoituksen alentamisesta pitää luopua ja hakea vaihtoehtoisia toteutustapoja vanhustenhoitoon sovituille säästöille.

Terveyskeskusten vuodeosastojen pitkäaikaishoidossa hoitajasuositus pysyy myös ennallaan, eli on 0,6–0,7 hoitotyöntekijää asiakasta kohti.

Sipilän hallitus on perunut jo lukuisia hallitusohjelmaan kirjattuja päätöksiään. Lue tästä, mitä kaikkea se on joutunut perumaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vanhustenhoito
  • Hallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan tviitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Vaatekauppa joutui tuhansien eurojen korvauksiin etnisestä syrjinnästä – myyjä ei päästänyt aluksi romaneja sisään

    7. 7

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    10. 10

      Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää