Politiikka

Puhemies Lohela poisti kaksi kansanedustajaa juopumuksen takia illalliselta Ruotsissa – ”Eihän 1,5 tunnissa ehdi kaatokännejä vetää”

Kansanedustaja, nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps) sekä kansanedustaja Katja Hänninen (vas) pahoittelevat HS:lle tapahtunutta.

Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) poisti viime toukokuussa kansanedustaja Pirkko Mattilan (ps) ja kansanedustaja Katja Hännisen (vas) illallispöydästä puhemiesvaltuuskunnan matkalla Ruotsissa, koska kansanedustajat olivat niin juovuksissa.

Jälkikäteen molemmat kansanedustajat saivat puhemiehen nuhtelut sopimattomasta käytöksestä.

”Syynä oli liiallinen päihtyminen puhemiehen illallisella”, Lohela kertoo HS:lle.

Lohela kertoo hoitaneensa kiusalliseksi äityneen tilanteen ”siinä paikan päällä”.

”Toki se oli sopimatonta ja kiusallista”, Lohela kuvaa tilanteen kulkua.

Iltalehti ja Ilta-Sanomat kertoivat puhemiehen antamista nuhteluista perjantaina omiin lähteisiinsä vedoten.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan matkalla oli pantu merkille, että Mattila ja Hänninen olivat poistuneet ennenaikaisesti vierailuun kuuluneelta illalliselta.

Ilta-Sanomat ei saanut varmaa tietoa siitä, liittyikö poistuminen nuhteisiin.

Mattila ja Hänninen eivät tuolloin halunneet kommentoida asiaa.

Puhemiesvaltuuskunta oli vastavierailulla Ruotsissa, koska Ruotsin parlamentin puhemies Urban Ahlin oli vieraillut Helsingissä helmikuussa.

Ahlin kommentoi välikohtausta niukasti.

”Ei ollut mitään suurempaa kalabaliikkia. He poistuivat hotelliinsa. Etiketin mukaista on olla selvittämättä syitä sen tarkemmin. He hoitivat asian erittäin tyylikkäästi ja pyysivät myöhemmin anteeksi ”, Ahlin sanoi ruotsalaiselle iltapäivälehti Expressenille.

Pirkko Mattilasta tuli elokuun lopulla Juha Sipilän (kesk) hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) erottua tehtävästään.

”En vetänyt kaatokännejä, ja eihän sellaisia puolessatoista tunnissa ehtisikään vetää”, Mattila sanoo HS:lle.

”En tanssinut pöydillä enkä oksennellut.”

Mattila vetoaa Ilta-Sanomien julkaisemaan juttuun, jonka mukaan muut seurueen jäsenet olivat arvioineet, että Mattila ja Hänninen eivät olleet aiheuttaneet häiriötä.

Poistaminen illallisesta johtui Mattilan mielestä siitä, että puhemies Lohela on niin hyvin käyttäytyvä ja tarkka.

”Olipa käytös mitä tahansa, on sitä pahoiteltava”, Mattila sanoo nyt.

Mattilan mielestä hänen käytöksensä liittyi hänen toimintaansa kansanedustajana, ei ministerinä.

”Se on muiden asia arvioida”, hän vastaa kysymykseen siitä, vaikuttaako selkkauksen julkitulo hänen asemaansa ministerinä.

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa Suomessa alkoholipolitiikan kehittämisestä ja ohjauksesta, joskin esimerkiksi alkoholilain kokonaisuudistus on ollut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk) vastuulla.

Ilta-Sanomien uutisen mukaan Mattilan ja Hännisen nopea humaltuminen oli tapahtunut sen puolentoista tunnin aikana, mikä Suomen valtuuskunnalla oli omaa aikaa ennen illallisen alkua.

IS:n haastattelemien paikalla olleiden lähteiden mukaan humalatila oli niin voimakas, ettei siitä voinut erehtyä.

Illallisella Hänninen oli hihitellyt runsaasti.

Kansanedustaja Katja Hänninen ei vastannut lauantaina HS:n soittopyyntöön. Hän kertoi tekstiviestillä olevansa Arinan edustajiston kokouksessa ja menevänsä sen jälkeen katsomaan siskonsa lasta.

”Haluan esittää kaikille delegaation jäsenille ja Suomen kansalaisille nöyrimmät anteeksipyyntöni. Pahoittelen kovasti ja kiitän samalla puhemies Lohelaa oikeasta ja johdonmukaisesta toiminnasta. Illan tapahtumista minulla ei muuten ole kommentoitavaa. Mitään asiatonta kielenkäyttöä ei ollut, ei riitaa tms. Tämän asian olisin toivonut tulevan julkisuuteen mieluummin heti, eikä vasta puolen vuoden kuluttua”, viestissä luki.

Kysymykseen siitä, kuinka paljon Hänninen arvioi kaksikon 1,5 tunnin aikana juonneen, Hänninen ei halunnut vastata.

Oikaisu: Uutisessa oli ensin virheellisesti Hanna Mäntylän kuva. Kuva on poistettu. Lisäksi Mattilan sitaattia juomisajasta on korjattu puoleentoista tuntiin. Tekstissä luki alun perin virheellisesti puoli tuntia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Katja Hänninen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Uusnatsit aikovat marssia juutalaisten juhlapäivänä ja synagogan nurkilla – Ruotsin pinna paloi Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    10. 10

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    11. Näytä lisää