Politiikka

Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

Pääministeri Juha Sipilä sanoo, ettei enää tiedä, miten hän kertoisi avoimemmin sijoituksistaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoo miettineensä monta kertaa, pitäisikö hänen luopua pääministerin tehtävästä.

”Olen kovin monta kertaa miettinyt tätä. Ellei minulla olisi suurta visiota hyvinvointivaltion pelastamisesta, olisin varmaan jo sanonut, että pitäkää tunkkinne”, Sipilä sanoi

Hän viittaa muun muassa saamaansa palautteeseen Sipilän ja Ylen välisessä painostuskohussa.

Sipilä kertoo Ylen Ykkösaamun haastattelussa saaneensa tappouhkauksia ainakin uutisista, jotka liittyvät hänen sukulaistensa yhteyksiin Terrafamen kaivoksen tekemiin tilauksiin.

Yle uutisoi niistä näyttävästi, mutta Sipilä on kiistänyt olleensa kaupoista millään tavalla tietoinen. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies tutkivat parhaillaan, oliko Sipilä esteellinen hallituksen Terrafame-päätöksissä.

”Politiikan sisällöistä kansalaispalautetta on tässä laajuudessa tullut ainoastaan maahanmuuttokysymyksissä. Tämä on sellainen ketju, joka etenkin somessa aina kuumenee. Sen toisessa päässä on tappouhkauksia kuten tässäkin tapauksessa”, Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Sipilä otti haastattelussa kantaa myös muuten viime viikkojen Sipilän ja Ylen suhteeseen liittyneeseen kohuun. Mitään kovin uutta hän ei asiasta sanonut.

”Monia asioita olisi voinut tehdä toisin. Esimerkiksi kansalaispalautteet ja miten ihmiset tulkitsevat uutisia olisin voinut liittää ne yhteen sähköpostiin, mutta oli kovin myöhä, enkä jaksanut sitä tehdä.”

Hän viittaa tällä runsaaseen ärtyneeseen palautteeseen, jota hän lähetti Ylen toimittaja Salla Vuorikoskelle.

Sipilä vakuuttaa, ettei halua millään tavalla rajoittaa mediaa. ”Toimivaan suhteeseen kuitenkin kuuluu, että virheet oikaistaan.”

Ylen ympärillä alkoi kuohua muutama viikko sitten, kun Suomen Kuvalehti kirjoitti, että Sipilän painostus on vaientanut Yleä. Lue tästä, mistä tapahtumien kulku alkoi.

Kyse on Sipilän sekä Sipilän sukulaisten yhteyksistä Terrafameen että Sipilän käyttämästä sijoitustuotteesta eli niin sanotusta vakuutuskuoresta, joka on hiertänyt Ylen ja Sipilän välejä useaan otteeseen.

Sipilä on vaatinut Yleltä oikaisua, koska hänen mielestään Yle on ilmoittanut väärin, ettei hän maksa osakkeistaan veroja.

Sipilän mukaan hän ei omista sellaisia osakkeita, joiden osingoista pitäisi vuosittain maksaa veroja. ”Minulla ei ole osinkotuloja, koska minulla ei ole suoria osakeomistuksia, ei suoraan eikä ’piilotettuna’”, Sipilä kirjoitti perjantaina blogissaan.

”En tiedä, miten enää avoimemmin kertoisin sijoituksistani”, Sipilä sanoi Ykkösaamussa. Hän sanoo, ettei lue lainkaan sijoitustuotteidensa raportteja. Hän ei ole omien sanojensa mukaansa myöskään puuttunut siihen, mihin osakkeisiin tai lainapapereihin rahastot sijoittavat.

Sipilä omistaa sijoitustuotteita, joissa maksetaan verot vasta, kun hän ottaa rahaa ulos sijoituksestaan. Mahdollisista sijoitustuotteen sisällä olevien osakkeiden osingoista ei tarvitse sijoitusaikana maksaa veroja.


Korjaus 10.12. kello 13.03: Alun perin kirjoituksessa mainittiin virheellisesti, ettei Sipilä maksa osakkeistaan osinkoja. Hän ei maksa osakkeista veroja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Politiikka
  • Yle
  • Juha Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    2. 2

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    7. 7

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    10. 10

      Solidaarisuusvero laajenee koskemaan noin 6 400 euroa kuussa ansaitsevia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää