Politiikka    |   HS-selvitys

Antti Rinne vahvoilla jatkamaan Sdp:n johdossa

HS:n kyselyyn vastanneista Sdp:n puoluekokousedustajista yli puolet haluaisi Antti Rinteen jatkavan puheenjohtajana. Timo Harakalla myös vahvaa kannatusta. Puoluesihteerikisa on täysin auki.

HS:n selvityksen mukaan Antti Rinne on vahvoilla jatkokaudelle Sdp:n puheenjohtajana.

Yli puolet – 57 prosenttia – HS:n kyselyyn vastanneista Sdp:n puoluekokousedustajista piti Rinnettä parhaana vaihtoehtona puolueen johtoon.

Myös haastajalla, kansanedustaja Timo Harakalla oli vahva kannatus. Vastaajista 34 prosenttia oli sitä mieltä, että Harakka pitäisi valita puheenjohtajaksi.

Kolmanneksi puheenjohtajaehdokkaaksi on povattu kansanedustaja Tytti Tuppuraista. Hän ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut kisaan. HS otti hänet kuitenkin mukaan kyselyyn, koska monet demarit pitävät Tuppuraisen osallistumista todennäköisenä.

Tuppuraisen kannatus jäi yhdeksään prosenttiin.



Sdp:n puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Lahdessa helmikuussa. Valinnan tekee 500 puoluekokousedustajaa.

HS lähetti kyselyn sähköpostitse kaikille kokousedustajille. Vastauksia tuli 282 edustajalta, joten otos on aika kattava.

Suosikkinsa puheenjohtajaksi kertoi 256 kokousedustajaa eli yli puolet kokouksen äänioikeutetuista.

Vastaajat saivat myös halutessaan perustella näkemystään.

Moni Rinteen kannattaja kommentoi istuvan puheenjohtajan jatkoa Sdp:n kannatuksen nousulla ja uskottavuuden paranemisella.

”Tavallisten palkansaajien usko puolueeseen on palautunut”, kirjoitti eräs.

Vastaajat arvioivat Rinteen myös petranneen esiintymistään. ”Takeltelu esiintymisessä on parantunut oleellisesti.”

Kannattajien mielestä Rinne on hyvä kuuntelija, joka ”puhuu tavallisen ihmisen kieltä”. Hän on ”luotettava” ja ”säröjen takia inhimillinen”.

”Rinne ei ole ole pilvilinnojen rakentaja, vaan realisti työhanskat kädessä”.

Monet vastaajat perustelivat Rinteen jatkoa myös sillä, että yksi kausi olisi liian lyhyt.

”Puheenjohtajuus ei ole kertakäyttötuote.”

Muutamien vastaajien mielestä Rinteen ay-tausta on etu. Toisten mielestä puolestaan haitta.

Jotkut epäilivät Rinteen kykyä uudistaa puoluetta.

Myös Timo Harakka sai kommenteissa paljon tukea. Hänen arvioitiin vetoavan nuoriin äänestäjiin. Häntä kehuttiin uudenaikaiseksi, älykkääksi ja tulevaisuusorientoituneeksi.

”Uuteen alkuun tarvitaan henkilö, joka ei ole kangistunut vanhoihin kaavoihin.”

”Timo Harakka olisi oikealla tavalla tulevaisuuteen katsova puheenjohtaja. Sitä Sdp tällä hetkellä kaipaa. ”

”Harakka osaa tuoda sosialidemokratian arvot hyvin esille ilman, että niihin liittyy ammattiliittojen painostusta tai liiallista vihervasemmistolaisuutta.”

”Hän ymmärtää, että maailma muuttuu, eikä pidä kynsin hampain kiinni vanhasta.”

Harakka sai Rinteen kannattajilta myös moitteita. Joku epäili hänen johtajakykyjään.

”Harakalla ei ole mitään kokemusta ison organisaation johtamisesta”.

”En pysty näkemään kaksi vuotta puolueen jäsenenä ollutta henkilöä puheenjohtajana.”

”Harakka on varmaan kunnon mies. Mutta testaamaton painetilanteessa”, totesi toinen.

Aika moni vastaaja harmitteli, että Harakan näkemyksistä ei tiedetä tarpeeksi. ”Ainakaan Itä-Suomessa Harakkaa ei tunneta”, valitti yksi.

Parin kommentoijan mukaan Harakka on liian oikeistolainen. ”Rinne puhuu todellisen tasa-arvon puolesta, eikä vääristele tasa-arvo-käsitettä porvarilliseksi kuten Harakka tekee.”

Vaikka Tytti Tuppuraisen kannatus jäi vähäiseksi, hän sai myös paljon kehuja, muun muassa faktaosaamisestaan, sivistyneisyydestään ja valoisasta luonteestaan. ”Tuppurainen on ehdokkaista poliittisesti kokenein ja hänellä on toimiva eurooppalainen verkosto.”

”Tuppurainen on ainoa ehdokas, joka oikeasti toisi muutoksen puolueen nykyiseen linjaan ja toimintatapoihin.”

Useammassakin vastauksessa harmiteltiin, että Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ei ole ehdolla.

Aika moni ilmoitti, että ei ole vielä lyönyt kantaansa lukkoon. Valinnan he kertovat tekevänsä kuultuaan puheenjohtajien linjauksia kisan aikana.

Sdp:n järjestää kymmenen tapahtuman puheenjohtajakiertueen, joka alkaa 7. tammikuuta Kuopiosta ja Joensuusta.

”Sdp:n seuraavalla puheenjohtajalla pitää olla selvä näkemys siitä, millä puolue viedään tulevaisuuspuolueeksi. Puoleen olisi kyettävä puhuttelemaan kaikenikäisiä nuorista vaareihin”, vastasi eräs ja jatkoi: ”En osaa sanoa kuka pitäisi valita seuraavaksi puheenjohtajaksi.”

HS-kyselyssä kysyttiin puoluekokousedustajien kantaa myös Sdp:n puoluesihteerivalintaan. Istuva puoluesihteeri Reijo Paananen ei hae jatkokautta.

Kisasta näyttää tulevan tiukka. Hanna Kuntsi sai 36 prosentin kannatuksen, Antton Rönnholm 33 prosentin ja Mikko Salmi 31 prosentin.

Puoluesihteeristä kertoi kantansa 244 edustajaa.



Kuntsi on Palvelualojen ammattiliitto Pamin yhteiskuntasuhteiden päällikkö. Hän ilmoittautui puoluesihteerikisaan jo syyskuun puolivälissä.

Kommenteissa Kuntsi sai kehuja järjestöosaamisestaan, aktiivisuudestaan, innostavuudestaan ja pitkästä kokemuksestaan. ”Hanna tietää ja taitaa puolueorganisaation eri tasojen toiminnan, kunta- ja valtakunnan politiikan”, vastasi eräs.

Antton Rönnholmia hehkutetaan puolestaan visioista, aatteesta, strategisesta ajattelusta ja kansainvälisestä kokemuksesta. ”Antton tuntee läpikotaisin sosialidemokratian sekä aatteena että liikkeenä. Hän arvostaa kanssaihmisiä, on ahkera ja osaa erottaa olennaisen.”

Rönnholm työskentelee viestintätoimisto Milttonin lobbarina Brysselissä. Aiemmin hän toiminut useiden demariministereiden erityisavustajana. Hän ilmoittautui kisaan joulukuun alussa.

Mikko Salmi puolestaan ilmoitti halustaan puoluesihteeriksi vasta viime viikolla.

Salmi on Demokraatti -lehden päätoimittaja ja koulutukseltaan pappi.

”Mikko olisi dynaaminen pari Antti Rinteen kanssa. Mikolla on syvällistä yhteiskunnallista analyysia ja hallitsee isoja kokonaisuuksia”.

Fakta

Näin selvitys tehtiin


  Helsingin Sanomat lähetti sähköpostitse kyselyn kaikille Sdp:n 500 puoluekokousedustajalle. Aivan kaikkia ei tavoitettu.

 Kyselyt lähetettiin tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona. Vastausaikaa oli eiliseen perjantaiaamuun asti.

 Kyselyyn vastasi 282 kokousedustajaa. Kaikki eivät kuitenkaan vastanneet kaikkiin kysymyksiin.

 Sdp:n puoluekokous järjestetään Lahdessa 3.–5. helmikuuta 2017.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sdp
  • Puheenjohtajakilpa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää