Valikko
Politiikka    |   HS-analyysi

Sipilän tuore jääviyskohu osoittaa, miten vaikeaa liikemiehen on toimia politiikassa – kuusi asiaa, jotka pääministeri olisi voinut tehdä toisin

Talouselämästä politiikkaan siirtyminen voi olla hankalaa, osoittavat viimeaikaiset kohut pääministerin ympärillä.



Pääministeri Juha Sipilän (kesk) Intian-vienninedistämismatkasta syntynyt keskustelu osoittaa jälleen, miten vaikeaa liikemiestaustan omaavan henkilön on toimia merkittävässä poliittisessa tehtävässä.

Ministerien raha-asioiden tiimoilla on kiehunut ennen Sipilääkin, mutta aivan vastaaviin tapauksiin ei ole ennen törmätty. Syynä on ehkä se, että liike-elämästä tulleita henkilöitä on ollut melko vähän Suomen poliittisessa elämässä.

Terrafame-kohu ja heti perään tullut Intia-tapaus alleviivaavat, että hallituksessa päätöksiä tekevän ministerin pitäisi selvittää taustakytkentänsä ja lähtökohtansa jo ennen vastuutehtävien alkamista, ei vasta sitten kun julkisuus vyöryy päälle.

Asioita ei ole helpottanut, että pääministeri on tunnetusti suhtautunut varallisuutensa ja lähipiirin liiketoimien julkistamiseen nihkeästi, vaikka nämä tiedot ovat nykymaailmassa veronmaksajien ja äänestäjien mielenkiinnon kohteena.

HS selvitti, mitä pääministeri olisi voinut Intia-tapauksessa tehdä toisin välttääkseen syntyneet epäilykset.

Jäädä pois Intian-matkalta

Pääministeri olisi voinut jättäytyä pois matkalta ja laittaa asialle sijaisen. Vienninedistämisen ryhmiä ovat yleensä vetäneet ulkomaankauppaministeri tai elinkeinoministeri.

Tässä tapauksessa vaihto olisi ollut hankalaa protokollasyistä, koska kutsun oli esittänyt Sipilän intialainen kollega, pääministeri Nerenda Modi. Vaihto olisi heikentänyt vierailun merkitystä mukana oleville yrityksille. Intia on nouseva suurvalta ja keskusjohtoinen järjestelmä. Sipilän matka oli käytännössä korkeimman poliittisen tason valtiovierailu.

Sipilä on kertonut harkinneensa poisjääntiä.

Estää Chempolisin mukaantulo

Tätäkin pääministeri kertoi harkinneensa, mutta luopuneensa ajatuksesta, koska se ei olisi ollut reilua yhtiötä ja muita omistajia kohtaan. Sipilän lapset omistivat yhtiöstä matkan ajankohtana kahdeksan prosenttia sijoitusyhtiönsä kautta.

Tiedottaa kytkennöistä etukäteen

Valtioneuvoston kanslia olisi voinut ennen matkaa kertoa, että matkalla on mukana pääministerin lähipiiriin kuuluva yhtiö, josta lapset omistavat osan.

Samalla olisi kerrottu, että yhtiö aikoo matkan päätteeksi julkistaa jo jonkin aikaa vireillä olleen yhteistyöhankkeen biojalostustehtaan mahdollisesta rakentamisesta Intian Assamiin.

Laittaa lapset myymään

Sipilä julkisti tiistaina listan yritysomistuksista, joita hänen lapsillaan on sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta. Omistuksia, mukaan lukien osuus Chempolisissa, on nyt kolmessa yhtiössä. Osuus Katera Steelista on juuri myyty. Kateralla on yhteistyötä kaivosyhtiö Terrafamen kanssa, mistä edellinen esteellisyyskeskustelu syntyi.

Luopuminen Katerasta on ymmärrettävää. Samaa voisi suositella Chempolisin kohdalla, varsinkin sen jälkeen kun valtion enemmistöomistuksessa oleva energiayhtiö Fortum lähti rahoittamaan Chempolisia sen kannalta suurella kuuden miljoonan euron summalla.

Valtionyhtiöiden omistajaohjauksen ministerinä Sipilällä on läheiset kytkökset Fortumiin. Viime kädessä hän on yhtiössä ylimmäinen päättäjä ja käyttää halutessaan määräysvaltaa sen yhtiökokouksessa.

Sipilän lapsia ei voi kokonaan kieltää osallistumasta talouselämään, mutta omistukset olisi viisasta rajoittaa yhtiöihin, joilla ei ole tekemistä valtionyhtiöiden kanssa, niin kauan kuin Sipilä on hallituksessa. Välttää voisi myös biotalousyhtiöitä, joiden asioita nykyhallitus on ohjelmassaan luvannut edistää erityisin toimin.

Jättää omistajaohjaus muille

Sipilän toimintaa talousasioissa mutkistaa se, että hän halusi poikkeuksellisesti valtionyhtiöiden omistajaohjauksen itselleen. Yleensä se on ollut osana jonkun muun ministerin salkkua.

Omistajaohjaus on osoittautunut poliittisesti karikkoiseksi. Edeltäjistä Heidi Hautala (vihr) joutui eroamaan valtion jäänmurtajayhtiöstä syntyneiden kiistojen takia.

Jättää politiikka muille

Suurempaa henkilövaihtoa politiikan ja talouselämän välillä on usein toivottu, mutta tuoreet tapahtumat tuskin rohkaisevat sitä. Pelisääntöjä avoimuudesta pitäisi selventää ja päivittää.

Tilaa HS Politiikan uutiskirje ilmaiseksi sähköpostiisi – Pysyt ajan tasalla kuntavaalien ja politiikan tärkeimmistä tapahtumista kerran viikossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Berner kaavailee kaikkien puolueiden parlamentaarista komiteaa hoitamaan liikenneuudistusta – ”Nyt tarvitsen kolme minuuttia ajatusten kasaamiseksi”

    6. 6

      Puhos oli voimiensa päivinä Suomen ostareista suurin ja ihmeellisin – Muistatko enää Itiksen varjoon jämähtänyttä ”lättänää”?

    7. 7

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    8. 8

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    9. 9

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    3. 3

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    6. 6

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    7. 7

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    10. 10

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää