Politiikka

Muotokuvarahat jo varattu – Heinäluoma empii yhä siirtymistä ”salista seinälle”

Eduskunnan puhemiehestä on maalattu aina muotokuva puhemieskauden jälkeen. Eero Heinäluoman taulua ei ole edes aloitettu, vaikka kausi päättyi jo pari vuotta sitten. HS näyttää, minkälaista taidetta puhemiehistä on syntynyt.

Eduskunnan entinen puhemies, kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) kypsyttelee yhä ajatusta muotokuvansa maalauttamisesta. Jokaisesta puhemiehestä on tähän asti muotokuva jossain vaiheessa maalattu.

Heinäluoma johti eduskunnan puhetta vuosina 2011–2015.

Rahat hankkeelle ovat olleet eduskunnan budjetissa jo vuodesta 2015 lähtien. Heinäluoma ei vain ole asialle toistaiseksi lämmennyt.

Tämän vuoden budjetissa ”puhemiehen muotokuvan toteutuksen käynnistykseen” on varattu 20 000 euroa.


Heinäluoma kertoo kokevansa asian itselleen vieraaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Tämä on ollut vähän vaikea rasti. En ole vielä sinut ajatuksen kanssa. On vaikea kuvitella itseään eduskunnan seinällä, kun toimin mieluummin salin puolella”, hän sanoo.

”Muotokuvaa koskeva pohdinta on yhä kesken. Olen luvannut kertoa kantani kevään puolella.”

Heinäluoma ei aio suinkaan muotokuvasta kieltäytyä. Hän sanoo kunnioittavansa instituutiota. Kyse on ollut ajoituksesta.

Heinäluoma kertoo olleensa asiasta jo yhteydessä eduskunnan intendenttiin Liisa Lindgreniin.

Muotokuvan kohde saa valita mieleisensä taiteilijan. Intendentiltä saa vinkkejä nimistä, jos omaa ei ole mielessä.

”Olen saanut intendentiltä ehdotuksia taiteilijoista. On jo vanha perinne on, että intendentti ehdotuksia tekee.”

”Sekään ei ole helppo ratkaisu, että kuka työn tekee ja mikä on muotokuvan oikea tyylilaji”, Heinäluoma lisää.

Alla oleva kuvasarja näyttää, minkälaisia taideteoksia aiemmista puhemiehistä on maalattu. Juttu jatkuu kuvasarjan jälkeen ja kertoo muun muassa työn hinnoittelusta.



Heinäluoma arvelee, että hanke voisi käynnistyä aikaisintaan kesällä. Valmis muotokuva ripustettaisiin eduskunnan puhemiehen edustustilojen seinälle todennäköisesti ensi vuonna.

Samassa paikassa, eduskunnan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, riippuvat monen muunkin puhemiehen kuvat.

Heinäluoman tauluun varatut 20  000 euroa tuskin muotokuvaan vielä riittävät. Maalausten hinnat ovat nykyään noin 30 000 euroa.

Vuoden 2015 budjetissa Heinäluoman muotokuvaan oli varattu sitä paitsi jo 35 000 euroa, jotka jäivät siis käyttämättä.

Intendentti Lindgren kertoo, että taiteilijat veloittavat työstään laskun mukaan.

”Eikä tapana ole, että eduskunta alkaisi tinkiä.”

Eduskunnan tilitoimiston mukaan todennäköisesti arvokkaimmat kehykset raamittavat Sauli Niinistön muotokuvaa. Kehystystyö ja raaka-aineet maksoivat alvin kanssa yhteensä 4 000 euroa.

Taiteilija Marjatta Tapiola halusi käyttää herkässä maalauksessaan lahtelaista Seija Miettistä, joka on kehystänyt muutkin Tapiolan maalaamat muotokuvat.

Monen muun puhemiehen taulut on kehystänyt helsinkiläinen kehysliike Virtanen.

Lindgrenin mukaan se, että muotokuva hanke venyy, ei ole yllätys.

”Kohteen kiireiden vuoksi aikataulu voi venyä hyvinkin pitkäksi. Esimerkiksi eduskunnan kansliatoimikunta päätti K.-A. Fagerholmin muotokuvasta jo vuonna 1956. Mallin kiireiden vuoksi Håkan Brunbergin maalaus valmistui vasta vuonna 1963.”

”Toisaalta muotokuva Riitta Uosukaisesta valmistui vuonna 2003, samana vuonna, jolloin Uosukaisen puhemieskausi päättyi”, Lindgren kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eero Heinäluoma
  • Kuvataide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    7. 7

      15-vuotias pidätetty Lontoon happoiskusta epäiltynä – ainakin kuuden kerrotaan loukkaantuneen

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    10. 10

      Suomalainen merikapteeni nai eteläafrikkalaisen seikkailijattaren 82 vuotta sitten ja ajoi sitten laivansa karille Englannin kanaalissa – uusi kirja kertoo romanttisen, traagisen tarinan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää