Politiikka

Autoala kiittelee: Keskustelu autoveron poistamisesta oli hyvä saada katki

Spekulaatiot autoveron poistamisesta hyydyttivät autokaupan.

Autoala suhtautuu ristiriitaisesti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) päätökseen lopettaa liikenneverkkoyhtiön valmistelu ja luopua autoveron lakkauttamisaikeista.

Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo, että autokaupan hiljentänyt spekulaatio autoveron poistamisesta oli hyvä saada loppumaan.

”Autoverokeskustelun katkaisu oli tärkeä asia”, Kallio sanoo.

Bernerin johdolla valmistellussa liikenneverkkoselvityksessä ehdotettiin valtion väylien siirtämistä liikenneverkkoyhtiöön ja väylien rahoittamista käyttömaksuilla. Vastaavasti autovero olisi poistettu ja polttoaineveroa laskettu.

Selvityksen julkistaminen jätti kuluttajat odotuskannalle ja hiljensi autokaupan.

LänsiAuton toimitusjohtaja Tommi Köninki kiitti ministeriötä ja ministeri Berneriä ”vastuuntuntoisesta otteesta”.

”He ottivat syntyneen huolen vakavasti. Tämä oli toimialalle ja kansalaisille ainoa oikea ratkaisu”, Köninki sanoi maanantai-iltana.

Hänen mukaan kansalaiskeskustelu on periaatteessa hyvä asia, mutta se ei sovi kaikkeen.

”Nyt kyseessä on kansalaisten varallisuuden toiseksi suurin erä. Suurin on asuntovarallisuus ja sitten tulee autovarallisuus, minkä vuoksi kansalaiskeskustelu ei tähän sovi”, Köninki sanoo.

Hänen mukaansa tapa valmistella autoverotuksen uudistusta kansalaiskeskusteluna oli erikoinen.

Köninki muistuttaa, että hän ei ota kantaa itse liikenneväylähankkeeseen eikä oikeaan tapaan hoitaa väylien kunnossapito.

Samalla Kallio sanoo, että liikenneverkkoyhtiön valmistelun katkaiseminen on harmillista. Selvitys sisälsi autoalan näkökulmasta paljon hyvää.

Autoalan mielestä valtion budjettirahoituksesta vapautettu yhtiömalli mahdollistaisi sen, että liikenneverkon kehittämiseen ja ylläpitoon olisi saatavissa aiempaa enemmän resursseja.

Kallio harmittelee selvityksestä käytyä julkista keskustelua.

”Liikenneverkossa autoveron poisto oli vain pieni pala, mutta keskustelu keskittyi siihen.”

”Selvitys on nyt olemassa. Toivottavasti siihen voidaan palata ja osia siitä joskus toteuttaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenne
  • Autokauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    8. 8

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    9. 9

      Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?

    10. 10

      Auttaisiko puheenjohtajan vaihto? Kannatuksen lasku avasi puheet keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää